Miapetra Kumpula-Natri: Ilmastotavoitteita on kiristettävä – periksi ei saa antaa

Jaa

Voimattomuuden tunteeseen voi joskus olla helppoa hukuttautua. Onhan viime vuosikymmeninä pidetty lukuisia puheita ilmastonmuutoksesta ja sen vaaroista, osoitettu tutkimuksella maapallon todella lämpenevän ihmisten toimien seurauksesta sekä tehty ja toteutettu sopimuksia ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Ja silti toimet tuntuvat riittämättömiltä. Lämpötilakäyrät osoittavat ylöspäin ja yhä vuonna 2018 osa jopa läntisien maiden johtajista sivuuttavat vallitsevat tosiasiat.

Kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC julkaisi viime yönä odotetun ilmastoraporttinsa. Raportti pitää sisällään tylyt terveiset kaikille meille. Sovituista ja tehdyistä toimista huolimatta Pariisin ilmastosopimuksessa päätetty 1,5 asteen ilmaston lämpenemisen raja on ylittymässä jo vuonna 2040.

Raportista voi tehdä vain ja ainoastaan yhden johtopäätöksen: Ilmastotavoitteita on kiristettävä viipymättä.

Sosialidemokraatit linjasivat elokuussa pitämässään eduskuntaryhmän kokouksessa, että Suomen tulisi aikaistaa hiilineutraalisuustavoitettaan 2040-luvun alkupuolelle. Tarkasti tämä tavoite voidaan asettaa, kun Pariisin sopimuksen osapuolet, Euroopan unioni mukaan luettuna, asettavat tavoitteensa vastaamaan uudistuneita vaatimuksia.

Seuraavan hallituksen tulisi laatia pikimmiten kattava ilmastostrategia. Käytännössä tämä tarkoittaa ilmastolain 7. pykälän mukaista pitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmaa. Sen myötä syntyvät lakimuutokset on saatettava liikkeelle viipymättä.

On tärkeää osoittaa kohta kohdalta ne askeleet, millä uusiin tavoitteisiin päästään. Helppoa se ei varmasti ole ja kompromisseja vaaditaan meiltä kaikilta.

Toimin itse SDP:n Energia ja ilmasto -työryhmän puheenjohtajana. Tulemme tämän vuoden aikana esittämään esimerkkejä niistä konkreettisia toimenpiteistä, joiden avulla SDP haluaa viedä Suomen oikeudenmukaisesti, mutta entistä aikaisemmassa vaiheessa hiilineutraaliksi yhteiskunnaksi. Toimia tarvitaan niin liikenteen kuin kulutustottumusten, maankäytön kuin rakennustenkin kohdalla.

Nyt ei ole enää aika puhua tavoitteista, nyt pitää toimia entistä päättäväisemmin ja lisätä merkittävästi julkisia ja yksityisiä investointeja ilmastonmuutoksen torjuntaan.  

Suomen pitää myös entistä aktiivisemmin ajaa asiaa maailmalla. Tähän meillä on ainutlaatuinen tilaisuus ensi kesänä, kun on Suomen vuoro toimia puheenjohtajana yhdessä maailman vaikutusvaltaisimmista päättävistä pöydistä, Euroopan unionin neuvostossa. Viestinä olisi myös tärkeää nostaa ilmastonmuutos Suomen puheenjohtajakauden keskeisimmäksi asiakohdista.

Euroopan komission on määrä esitellä omat ehdotuksensa uusista ilmastotavoitteista ennen joulukuuta, jolloin Puolan Katowicessa järjestetään seuraava maailmanlaajuinen ilmastokokous. Kokous on merkittävä, sillä siellä tarkastellaan tähän asti annettuja päästövähennyslupauksia, joilla Pariisin ilmastosopimuksessa sitouduttuihin tavoitteisiin olisi tarkoitus yltää.

Osallistun itse Katowicen kokoukseen Euroopan parlamentin valtuuskunnassa. Lupaan omalta osaltani tehdä kaikkeni, että emme anna valtaa toivottomuudelle, vaan toistamme päästötavoitteitamme niin kauan kuin on tarpeen. 

Periksi ei saa antaa.

Yhteyshenkilöt

Miapetra Kumpula-Natri
050 511 3004

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

SDP Euroopassa



Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.