Miapetra Kumpula-Natri

Miapetra Kumpula-Natri: Selkeiden tavoitteiden asettaminen luo pitkäjänteisyyttä ja päämäärätietoisuutta teknologiapolitiikkaan

Jaa

Valtioneuvosto julkaisi eilen periaatepäätöksen teknologiapolitiikasta. Päätöksessä määritellään yhteiset tavoitteet, joihin Suomi sitoudutaan poikkihallinnollisesti sekä myös yli hallituskausien. Neljä keskeisintä tavoitetta ovat kansainvälisen houkuttelevuuden vahvistaminen, osaamisen kehittäminen, innovaatiomyönteinen julkinen sektori sekä edelläkävijyys uusien teknologioiden soveltamisessa.

Europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri (S&D) on seurannut vuosien ajan läheltä teknologiapolitiikan muotoutumista Euroopan tasolla. Tästä näkökulmasta Suomen uusi aloite on osa laajempaa, eurooppalaista digitaalista siirtymää

”Suomella on pitkä historia teknologiaosaajana. Kuitenkin, menneet voitot eivät riitä varmistamaan johtoasemaa myös tulevaisuudessa. Selkeiden tavoitteiden asettaminen luo pitkäjänteisyyttä ja päämäärätietoisuutta teknologiapolitiikkaan. Tässä uusi periaatepäätös on linjassa koko Euroopan unionin tulevaisuutta määrittävän digitaalisen siirtymän kanssa”, Kumpula-Natri toteaa.

Kumpula-Natri kuitenkin alleviivaa teknologiapolitiikan ankkuroimista laajempiin poliittisiin tavoitteisiin. Periaatepäätöksessä todetaan, että Suomalaisen ”teknologiapolitiikan perimmäisenä päämääränä on, että Suomi on vuonna 2030 maailman menestyksellisin ja tunnetuin teknologian tutkimuksesta, kehittämisestä ja hyödyntämisestä hyvinvointia ammentava maa.” Tätä tulee Kumpula-Natrin mukaan täydentää myös keskusteluilla arvoista.

”Teknologinen kehitys on vain väline, ei päämäärä sinänsä. Teknologista kehitystä tuleekin ohjata suuntaan, joka suojelee perusoikeuksia ja tukee yhteiskunnallisten tavoitteiden saavuttamisesta. Tämä jää päätöksessä hieman paitsioon”, Kumpula-Natri toteaa.

”Teknologiakehityksen selkeämpi kytkeminen arvoihin auttaa suuntaamaan teknologiapolitiikkaa kohti sosiaalisesti kestävää huomista. Keskustelua tämän suunnan valinnasta käydään Euroopassa nyt aktiivisesti. On tärkeää, että tämä keskustelu alkaa toden teolla myös Suomessa”, Kumpula-Natri päättää.

Miapetra Kumpula-Natri on digitaalisiin kysymyksiin erikoistunut europarlamentaarikko S&D ryhmästä. Viime aikoina hän on toiminut aktiivisesti data-ja tekoälykysymysten Euroopan parlamentin tekoälystä vastaavassa erityisvaliokunnassa (AIDA) sekä teollisuudesta, tutkimuksesta ja energiasta vastaavassa valiokunnassa (ITRE). Tällä hetkellä lainsäädäntötyössä hän toimii ITRE-valiokunnassa ryhmänsä edustajana maailman ensimmäisen tekoälyasetuksen (AI Act) sekä datatalouden pelisääntöjä määrittävän  data-asetuksen (Data Act) käsittelyssä.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Miapetra Kumpula-Natri
Miapetra Kumpula-Natri



Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Miapetra Kumpula-Natri

Kumpula-Natri Ranskan talousfoorumin Aix-en Provenceen3.7.2024 11:14:50 EEST | Tiedote

Europarlamentaarikko ja tuleva kansanedustaja Miapetra Kumpula Natri (sd.) osallistuu viikonloppuna ”Les Recontres Economicues”- talousfoorumiin, joka järjestetään Aix-en Provencessa Etelä-Ranskassa. Talousfoorumia on järjestetty jo vuodesta 2001 asti. Se kerää yhteen taloustieteilijöitä, talousjohtajia ja poliittista johtoa ympäri maailman. Tämän vuoden keskustelun pääteemana on löytää ratkaisuja 2020-luvun maailmanlaajuisista haasteista toipumiseen ja talouden vahvistamiseen. Kaksipäiväisessä foorumissa järjestetään yli 50 keskustelua ja mukana ovat muun muassa Euroopan Keskuspankin johtaja Christine Lagarde ja entinen EU:n kauppakomissaari Peter Mandelson.

Kumpula-Natri: Unohtiko Orpon hallitus vedyn?27.6.2024 14:40:20 EEST | Tiedote

-Eurooppa on tekemässä suurta vetysiirtymää, joka kiihtyi toimenpiteiden valmistumiseen päättyvällä kaudella. Nyt on toiminnan aika. Pelkään, että Suomi jää kelkasta samalla tavalla kuin kävi tuulivoiman kanssa. Emme ehtineet mukaan kokonaiseen ekosysteemiin, esimerkiksi valmistamaan myös tuotteita tai mukaan EU-tukien kotouttamiseen. Jos Suomi olisi tällä kertaa ajoissa, voisimme vielä ehtiä vetymurrokseen mukaan”, europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri sanoi SuomiAreenan Suomen vetyklusterin paneelikeskustelussa.

Kumpula–Natri: EU:n voimannäyttö puree Venäjä-pakotteiden kiertämiseen ja laittaa Venäjän maksamaan tuhoistaan25.6.2024 19:09:17 EEST | Tiedote

EU–maiden ulkoministerit hyväksyivät maanantaina EU:n 14. pakotepaketin Venäjää vastaan. Lisäksi päätettiin vihdoin jäädytettyjen Venäjän keskuspankin korkotuottojen käyttämisestä Ukrainan avuksi Venäjän hyökkäykseltä suojautumiseen. Euroopan parlamentin kansainvälisen kauppavaliokunnan pakotteisiin keskittyneen Venäjä -seurantaryhmän puheenjohtajana toiminut Miapetra Kumpula-Natri (sd.) on tyytyväinen, että EU kykenee kiristämään ruuvia Venäjän pääsyä sotateknologiaan, sen energiatuloihin ja ennen kaikkea rahoittamaan Ukrainaa Venäjän rahoilla. - Vain vahvana ja yhdessä päättäen EU voi voittaa väännön Venäjää vastaan ja sen laajentumispyrkimyksiä vastaan, toteaa Kumpula-Natri.

Kumpula-Natri: Pakkausjäteasetus vähentää muovijätettä ja vahvistaa biotaloutta24.4.2024 16:45:38 EEST | Tiedote

Euroopan parlamentti äänesti tänään pakkaus- ja pakkausjäteasetuksen (niin sanottu PPWR-asetus) neuvottelusovusta. Europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri (SDP) teki kovasti töitä sen eteen, että asetusehdotuksessa esitetyt kertakäyttöpakkauksissa kielletyt uusiutuvat materiaalit, kartonki-, kuitu- ja komposiittituotteet sallitaan jatkossakin sekä mahdollistetaan niiden kierrättäminen materiaaliksi ja keskitytään kertäkäyttömuovin kieltämiseen.

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye