Microsoft avaa Tampereelle uuden kehitysyksikön
17.9.2020 08:52:06 EEST | Business Tampere | Tiedote

Tampereelle on muutaman vuoden aikana sijoittunut useita tutkimus- ja tuotekehityskeskuksia. Oman yksikkönsä kaupunkiin ovat tuoneet esimerkiksi Huawei, Xiaomi ja Axon. Microsoft on viiden vuoden sisällä yhdeksäs Tampereelle kuvantamisen tutkimus- ja tuotekehitysyksikön perustanut ulkomaalainen yritys.
Kuvantamisen osaaminen on Tampereen vahvuus
Business Tampereen asiantuntijat ovat edesauttaneet Microsoftin yksikön sijoittumisessa. Kilpailu suuren kansainvälisen yrityksen yksiköstä oli kovaa ja kilpakumppaneina oli suuria kaupunkeja maailmalta.
Business Tampereen teknologia-asiakkuusvastaava Oliver Hussey toivottaa Microsoftin Surface-tiimin lämpimästi tervetulleeksi Tampereelle.
- Tällaisten investointien houkuttelussa avainasemassa on seudun osaaminen. Nämä investoinnit eivät tapahdu sattumalta. Keräämme nyt satoa niistä viisaista päätöksistä, joiden ansiosta Tampereella panostettiin muun muassa signaalinkäsittelyn, optiikan ja fotoniikan korkeakoulututkimukseen ja -opetukseen. Yhteistyö yritysten ja korkeakoulujen kanssa ja osaavat opiskelijat ovat edelleen yleisimpiä syitä siihen, miksi yritykset valitsevat Tampereen tuotekehityspaikakseen, Oliver Hussey sanoo.
Tampereen kuvantamisen ekosysteemi perustettiin yli neljä vuotta sitten, ja siitä on tullut yksi johtavista kuvantamisteknologian keskittymistä maailmassa. Katso tästä video kuvantamisen ekosysteemistä.
20-30 uutta työpaikkaa Tampereelle
Microsoft kertoo tiedotteessaan, että uudessa Tampereeen yksikössä aloitetaan keskittymällä Surface-laitteiden kamerateknologian, kuvantamisen, langattomuuden ja elektroniikan suunnitteluun. Ensimmäisessä vaiheessa Tampereen yksikkö koostuu 20-30 asiantuntijasta.
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Katso tästä video kuvantamisen ekosysteemistä
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Oliver HusseyAsiakkuusvastaava, teknologia
Puh:040 679 4142oliver.hussey@businesstampere.comKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Business Tampere on Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö, jonka tehtävä on edistää investointeja sekä luoda paras ympäristö yritystoiminnalle. Yhtiön toimintaa ohjaa Tampereen kaupunkiseudun elinkeinostrategia. Rakennetaan uutta Tampereen seutua. Yhdessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Business Tampere
Business Tampere avasi toimiston Lviviin vahvistamaan yritysten liiketoimintaa Ukrainassa17.9.2026 19:00:00 EEST | Uutinen
Toimisto vahvistaa Tampereen kaupunkiseudun yritysten toimintamahdollisuuksia Ukrainan kehittyvässä taloudessa. Lvivin toimisto on väylä kumppaneiden, asiakkaiden ja uuden liiketoiminnan löytämiseen.
Maailman johtavat kuvankäsittelyn tutkijat ja yritykset kokoontuvat Tampereelle IEEE ICIP 2026 -konferenssiin14.9.2026 16:59:02 EEST | Tiedote
IEEE International Conference on Image Processing (ICIP) 2026 -konferenssi kokoaa Tampereelle Tampere-taloon 13.–17. syyskuuta yli tuhat tutkijaa, teknologia-asiantuntijaa ja alan johtajaa eri puolilta maailmaa.
Voiko Tampere-Pirkkalasta kehittyä nykyistä merkittävämpi kansainvälisen matkustaja- ja rahtiliikenteen solmukohta?7.9.2026 16:52:56 EEST | Kutsu
Kutsu medialle: Tampere Aviation Forum -hybridiseminaari kokoaa yhteen ilmailun, logistiikan ja elinkeinoelämän asiantuntijoita keskustelemaan ilmailun ja logistiikan tulevaisuudesta sekä Tampere-Pirkkalan lentoaseman kehittämismahdollisuuksista. Lentoliikenteen ja -rahdin tulevaisuus on syyskuun 10. päivänä Tampere Aviation Forumiin teema.
Voiko sovellus opettaa lapset liikkumaan? 18 tamperelaista koulua mukana uudessa tutkimuksessa31.8.2026 16:38:41 EEST | Tiedote
Tampereen yliopiston DigiKids-tutkimus selvittää, kuinka koulupäivään ja koteihin tuotavat lyhyet, sovelluksen käynnistämät liikuntahetket vaikuttavat 6–8-vuotiaiden liikuntataitoihin ja liikkumiseen. Tutkimuksessa käytettävän tamperelaisen Geego Kids -sovelluksen erikoisuus on, että sen ääreen ei ole tarkoitus jäädä: näyttö antaa tehtävän, lapsi liikkuu.
FREIJA nimittää kokeneen suomalaisen teollisuusjohtajan johtamaan laajamittaista e-metaanituotannon kehitystä3.7.2026 10:53:37 EEST | Tiedote
FREIJAn osakkeenomistajat ovat nimittäneet Joni Lukkaroisen yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi tukemaan yhden Euroopan suurimman e-metaanihankkeen etenemistä Suomessa. Yli 25 vuoden kokemuksellaan kansainvälisten, pääomavaltaisten teollisuusyritysten johtamisesta ja hallitustyöskentelystä hän vahvistaa merkittävästi FREIJAn strategista osaamista sekä kykyä toteuttaa mittavia teollisia investointihankkeita. Lukkaroisella on laaja kokemus johtotehtävistä ja hallitustyöstä sekä pohjoismaisissa että kansainvälisissä teollisuusyrityksissä, kuten Nesteessä, Metsä Groupissa ja Kronochem Groupissa. Hän toimi Terrafamen toimitusjohtajana kahdeksan vuoden ajan ja johti yhtiötä merkittävän kasvun, tuotannon laajentamisen sekä suurten investointiohjelmien läpi. Tällä hetkellä hän toimii neuvonantajana Arctial Groupissa, jonka taustalla ovat Vargas, Rio Tinto ja Mitsubishi. Arctial Group kehittää Suomeen useiden miljardien eurojen arvoista primäärialumiinitehdasta. Lukkaroisen nimitys ajoittuu vai
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
