Mielen hyvinvointia tuetaan arjessa

Positiivinen mielenterveys huomioi, ettei mielenterveys ole kaksinapainen tila, jonka toisessa päässä ovat sairaat ja toisessa terveet, vaan asteikolle mahtuu monenlaista vaihtelua.
– Alan ammattilaisten on totta kai tärkeää ymmärtää erilaisia mielenterveyden häiriöitä ja sairauksia. Tänä päivänä kaikkien on silti erityisen tärkeää osata hoitaa sekä omaa että muiden mielenterveyttä jo ennaltaehkäisevästi, sillä yhteiskunta ja työelämä ovat monella mittarilla menneet kovasti huonompaan suuntaan. Mielen pahoinvointia löytyy paljon ja kaikissa ikäluokissa, sanoo Diakin erityisasiantuntija Päivi Vuokila-Oikkonen Dialogi-mediassa.
Tukea monenlaisille oppijoille
Diakissa positiivisen mielenterveyden edistäminen näkyy koulutuksissa ja oppilashuollossa, jossa monin eri keinoin huolehditaan opiskeluajan henkisestä hyvinvoinnista.
Korona-aika erityisesti toi esille opiskelijoiden moninaiset hyvinvointihaasteet.
– Itsenäinen opiskelu, aikatauluttaminen ja itse työstettävät kurssit ovat nostaneet ajassamme esiin 'erilaiset oppijat', kirjoittaa lehtori, opinto-ohjaaja Heli Sipilä blogissaan.
YTYÄ opiskeluun -hanke pilotoi testausmenetelmiä tuen varhaiseen kohdentamiseen. Kokeilussa ovat hankkeen puitteissa myös opintososionomiharjoittelijan sekä erityisopettajan työpanokset ammattikorkeakoulussa.
– Tavoitteena on rakentaa opiskelua tukevaa oppimisyhteisöä ja tehostaa tarpeeseen vastaavaa tukea, myös erilaiset oppijat huomioiden.
Työhyvinvoinnin lähteillä
Hyvinvoinnin haasteet näkyvät opiskelijoiden lisäksi myös työpaikoilla. Paljon on puhuttu sote-alan kuormittavuudesta. Päivi Vuokila-Oikkosen mukaan Suomesta kuitenkin löytyy myös esimerkiksi ikäihmisten palvelutaloja, joihin suorastaan jonotetaan töihin. Erityisen tärkeä merkitys on johtamisella.
– Jotta työyhteisö on innostunut ja työtä koetaan pystyvän tekemään esimerkiksi hoitoalan arvojen mukaisesti, esihenkilöillä täytyy olla kunnolla aikaa ja osaamista huomioivaan läsnäoloon työntekijöitten kanssa. Henkisen hyvinvoinnin antennit pitää olla herkät, Vuokila-Oikkonen kertoo.
Työpaikoilla erityisesti muutostilanteissa tukea voi tarjota työnohjaus. Se antaa mahdollisuuden pohtia omaa työtä ja työympäristöä kouluttautuneen ohjaajan avulla, joko yksilölle tai ryhmälle.
Tutkimusten mukaan työnohjaus tukee työhyvinvointia ja myös mielenterveyttä sen osana.
– Jo se tukee mielenterveyttä, että ihmiset pääsevät luottamuksellisesti puhumaan työhönsä liittyvistä asioista. Mikä ahdistaa, harmittaa tai aiheuttaa esimerkiksi eettistä painoa ja toisaalta mikä palkitsee, on mieluisaa ja mitkä tekijät auttavat jaksamaan, sanoo Diakin kehityspäällikkö Ilse Vogt.
Vogt kuitenkin painottaa, että organisaatiot eivät voi ulkoistaa työhyvinvoinnin tukemista kokonaan työnohjaukseen.
– Johdolla ja HR:llä on vastuu työhyvinvoinnin tukemisesta, mutta työnohjaus voi olla hyvinkin hyödyllinen työskentelymuoto siinä rinnalla.
Työnohjaus on yleisintä sosiaali-, terveys- ja sivistysaloilla. Viime vuosina se on alkanut yleistyä myös muilla aloilla. Diakissa on käynnistynyt jo yhdeksäs työnohjaajakoulutus. Hakijoita on monialaiseen koulutukseen riittänyt.
– Diakin työnohjaajakoulutuksen kivijalat ovat dialogisuus, eettisyys, voimavarakeskeisyys ja monialaisuus. Niiden pohjalta on rakennettu koulutuksen opetussuunnitelma.
Dialogi-median Mielenterveys ja hyvinvointi -teemanumerossa pureudutaan aiheeseen esimerkiksi nuorten ja opiskelijoiden hyvinvoinnin, työhyvinvoinnin, mielenterveyspalveluiden sekä mielenterveysongelmien ehkäisemisen näkökulmista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aura VuorenrinneviestintäpäällikköDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:040 509 2577aura.vuorenrinne@diak.fiHelka Repoviestinnän asiantuntijaDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:050 597 5008helka.repo@diak.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) kouluttaa asiantuntijoita sosiaali-, terveys-, kirkon ja tulkkauksen aloille. Se osallistuu koulutusalojensa alueelliseen, valtakunnalliseen ja kansainväliseen kehittämiseen mm. hanketoimintansa kautta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Diakin uusi toimitusjohtaja-rehtori on TtT, KL Kati Komulainen8.5.2025 08:25:00 EEST | Tiedote
Diakin uudeksi toimitusjohtaja-rehtoriksi on valittu Kati Komulainen. Hän aloittaa tehtävässään 1. elokuuta 2025.
Osallisuutta ja kulttuurihyvinvointia Valkeassa 6.5.3.5.2025 09:08:00 EEST | Tiedote
Lämpimästi tervetuloa AVOT- Arjen verkostoista osallisuutta ja toimijuutta & Kukoista- kulttuurihyvinvointia ja osallisuutta lähiössä ja verkossa -hankkeiden järjestämään lopputapahtumaan Oulun kauppakeskus Valkeaan ti 6.5. klo 13–15.
Kohti uutta ammatillisuutta – Diakonia-ammattikorkeakoulu ja Hyvän arjen rakentajat -ohjelma käynnistivät ainutlaatuisen yhteistyön2.5.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Diakonia-ammattikorkeakoulu ja Hyvän arjen rakentajat -ohjelma ovat käynnistäneet yhteistyön, joka tukee molempien toimintaa ja tavoitteita. Diakin opiskelijoille yhteistyö tarjoaa uudenlaisen oppimisympäristön oman ammattitaidon vahvistamiseksi. Hyvän arjen rakentajat -ohjelma saa puolestaan toimintaansa ja kehittämistyöhönsä mukaan tulevia sosiaali-, terveys- ja tulkkausalan ammattilaisia.
Kokemusosaaminen tuo merkitystä ja vahvistaa palveluiden laatua sote-alalla28.4.2025 12:30:17 EEST | Tiedote
Kokemusosaamisella tarkoitetaan oman kokemuksen tuomaa tietoa ja ymmärrystä, jota voidaan hyödyntää työssä sosiaali- ja terveysalalla. Uusi julkaisu avaa, miten sote-ammattilaiset voivat hyödyntää myös omaa kokemustaan työssään. Kokemukseen perustuva osaaminen tuo merkitystä työhön ja vahvistaa palveluiden laatua, todetaan uudessa julkaisussa.
Eriarvoisuuden torjunta edellyttää tietoa, tahtoa ja tekoja16.4.2025 13:00:35 EEST | Tiedote
Suomessa on historian saatossa onnistuttu kaventamaan eriarvoisuutta rohkeilla uudistuksilla. Viime vuosikymmenen aikana huoli eriarvoisuuden kasvusta on kuitenkin noussut. Yhdenvertaisuus vaatii jatkuvaa työtä, todetaan Dialogin uudessa teemanumerossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme