Amnesty International

Mielenosoittajia kidutettu Valko-Venäjän pidätyskeskuksissa

Jaa
Valko-Venäjän viranomaiset ovat syyllistyneet kidutukseen ja muuhun kaltoinkohteluun pidätyskeskuksissa. Muiden maiden on vaadittava Valko-Venäjän hallitusta lopettamaan ihmisoikeusloukkaukset, sanoo Amnesty International.

Rauhanomaisia mielenosoittajia on kidutettu pidätyskeskuksissa Valko-Venäjällä. Amnesty Internationalille ja paikallisille ihmisoikeusjärjestöille annetuissa lausunnoissa mielenosoittajat kertovat, että heitä on hakattu, riisuttu alasti ja uhattu raiskauksilla. Haastateltujen mukaan pahoinpitely on jatkunut koko pidätyksen ajan. 

Minskin pidätyskeskuksen ulkopuolelle kokoontunut väkijoukko kertoo, että kidutuksen uhrien huudot kuuluvat ulos asti, mistä on todisteena myös videomateriaalia. 

Haastateltujen kertomukset sekä videot osoittavat, että Valko-Venäjän viranomaiset ovat syyllistyneet kidutukseen ja muuhun kaltoinkohteluun tukahduttaakseen rauhanomaiset mielenosoitukset. 

“Pidätyskeskuksista on tullut kidutuskammioita, joissa mielenosoittajat on pakotettu makaamaan liassa poliisien potkittavana ja hakattavana. Heitä on riisuttu alasti ja pahoinpidelty sadistisesti. Pidätetyt eivät ole rikkoneet lakia, he ovat vain osallistuneet rauhanomaisiin mielenosoituksiin. Valko-Venäjällä on käynnissä ihmisoikeuskatastrofi, johon on puututtava välittömästi”, sanoo Amnestyn aluejohtaja Marie Struthers.

Poliisi on jo päivien ajan yrittänyt lopettaa mielenosoitukset väkivalloin käyttäen kyynelkaasua ja ampuen mielenosoittajia kumiluodein. Paikalla olevat Amnesty Internationalin työntekijät ovat haastatelleet pidätettynä olleita heidän kokemuksistaan Minskissä sekä muissa kaupungeissa ympäri maata.

Lisäksi satojen pidätettyjen olinpaikka ei ole tiedossa. Monet ovat olleet pidätettynä jo 9. elokuuta alkaen. Valko-Venäjän sisäministeriön mukaan mielenosoitusten ensimmäisten neljän päivän aikana 6 700 ihmistä pidätettiin. Pidätettyjen perheet ovat yrittäneet saada yhteyttä läheisiinsä siinä onnistumatta. Elokuun 12. päivänä mellakkapoliisi hajaannutti pidätettyjen läheisistä koostuneen noin 200 ihmisen ryhmän, joka oli rauhanomaisesti kokoontunut Akrestsynan pidätyskeskuksen eteen.

Amnesty International vetoaa päättäjiin ympäri maailmaa, että he painostaisivat Valko-Venäjän hallitusta lopettamaan maassa tapahtuvat laajamittaiset ihmisoikeusloukkaukset.

“Olen eilen kirjoittanut ulkoministeri Pekka Haavistolle Valko-Venäjällä tapahtuvasta kidutuksesta ja toivonut, että tänään kokoontuvat EU:n ulkoministerit vaatisivat riippumattomia tarkkailijoita pidätyskeskuksiin”, Amnesty Internationalin Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson sanoo.

Amnestyn Suomen osasto on myös ehdottanut, että paikalla olevat suomalaiset diplomaatit voisivat pyytää pääsyä pidätyskeskuksiin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Amnesty International
Amnesty International
Hietaniemenkatu 7 A
00100 Helsinki

https://www.amnesty.fi/

Amnesty International on maailman suurin ihmisoikeusjärjestö. Me teemme ihmisoikeudet tunnetuiksi, tutkimme vakavia ihmisoikeusloukkauksia ja kampanjoimme niitä vastaan kaikkialla maailmassa. Toimintamme perustuu yksittäisten ihmisten tuelle. Amnestyn Suomen osasto perustettiin vuonna 1967.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Amnesty International

Amnesty ja Human Rights Watch: Etiopian Länsi-Tigrayssa on meneillään etninen puhdistus – alueelle vaaditaan välitöntä humanitaarista apua6.4.2022 02:00:00 EEST | Tiedote

Etiopian Länsi-Tigrayssa vuodesta 2020 lähtien sotineet osapuolet ovat syyllistyneet laajamittaisiin ihmisoikeusloukkauksiin. Siviilien teloitukset, massapidätykset, ryöstöt ja pakkosiirrot täyttävät sotarikosten tunnusmerkistön ja ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan, toteavat Amnesty International ja Human Rights Watch tänään julkaistussa raportissaan.

Amnestyn vuosiraportti: Venäjän sotatoimet pohjaavat järjestelmällisiin ihmisoikeusloukkauksiin – Suomelle moitteita perusturvasta ja translaista29.3.2022 01:01:00 EEST | Tiedote

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on räikeä kansainvälisen oikeuden loukkaus, jolle on luotu pohja järjestelmällisillä ihmisoikeusloukkauksilla. Amnesty Internationalin vuosiraportti avaa, kuinka ihmisoikeuspuolustajien, riippumattoman median ja kansalaisyhteiskunnan hiljentäminen on luonut otollisen maaperän sotatoimille.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye