MIELI Suomen Mielenterveys ry

Mielenterveyden vahvistaminen Suomenkin ykköstavoitteeksi

Jaa

Lokakuun 10. päivä vietetään Maailman mielenterveyspäivää. Päivän kansainvälinen tavoite on nostaa mielenterveys ja hyvinvointi prioriteeteiksi maailmanlaajuisesti. Suomessa kiireellisin asia on reagoida nuorten pahoinvointiin. Palveluja on kehitettävä, mutta samalla tarvitaan merkittävästi enemmän huomiota mielenterveyden vahvistamiseen ja ongelmien ennaltaehkäisyyn.

Mielenterveyden häiriöiden osuus on kasvanut suhteessa muihin kansansairauksiin. OECD arvioi jo vuonna 2018, että heikentynyt mielenterveys maksaa Suomelle peräti 11 miljardia euroa vuodessa.Kelan korvaamista sairauspäivistä joka kolmas on mielenterveystaustainen, työkyvyttömyyseläkkeistä jo yli puolet.

Erityinen huoli on nuorten pahoinvoinnista, joka uhkaa heikentää useamman ikäluokan opiskelu- ja työkykyä. Yli puolet korkeakouluopiskelijoista kertoo kärsivänsä mielenterveyden ongelmista. Palvelut ovat ruuhkautuneet; nuorisopsykiatrian hoitojonot ovat koronavuosien aikana kahdeksankertaistuneet. Joka kolmas tyttö yläkoulussa ja toisella asteella kertoo kokevansa kohtalaista vai vaikeaa ahdistusta.

”Mielenterveyden vahvistaminen on haaste koko yhteiskunnalle. Siksi se on nostettava politiikan ja sote-palvelujen kehittämisen keskiöön. Nuorten osalta voimme puhua jo kansallisesta kriisistä, mutta haasteita on kaikenikäisillä”, sanoo MIELI ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi.

MIELI ry:n Kriisipuhelimen ja Kriisikeskusten yhteydenottojen taustalla on yleistä pahaa oloa, ihmissuhdeongelmia, yksinäisyyttä, läheisten sairastumista ja ahdistuneisuutta. Maailmantilanteen ja tulevaisuuden epävarmuus lisää etenkin nuorten ja nuorten aikuisten kuormitusta. Yhä useammalla on huoli myös toimeentulosta.

Pitkittyvä poikkeusaika testaa suomalaisten kriisinkestävyyttä. Se on nostanut esiin mielenterveystaitojen merkityksen. On hyödyllistä tunnistaa, mitkä asiat itseä kuormittavat, mitkä auttavat palautumaan, mikä tuottaa iloa ja uskoa tulevaisuuteen.  

”Omia mielenterveystaitoja voi ja on tärkeää vahvistaa. Usein pahoinvoinnin taustalla on kuitenkin myös rakenteellisia tekijöitä, joihin ihminen itse ei voi vaikuttaa. Ongelmia pystyttäisiin tehokkaammin ehkäisemään, jos päätösten mielenterveysvaikutuksia arvioitaisiin systemaattisesti ennakkoon. Juuri nyt kaikilla hyvinvointialueilla pitäisi varmistaa, että avuntarpeeseen pystytään vastaamaan oikea-aikaisesti. Terapiatakuun toteuttaminen perusterveydenhuollossa olisi myös kustannustehokas ratkaisu”, Sari Aalto-Matturi sanoo.  

10.10. Maailman mielenterveyspäivänä nähdään huolituoleja ja vihreää valoa

Mielenterveyspäivänä MIELI ry muistuttaa, että mielen hyvinvointia voi vahvistaa monella tavalla. Omista tunteista pitää voida puhua ja vaikeissa tilanteissa on saatava apua – matalalla kynnyksellä ja nopeasti. Usein olo helpottuu, kun joku kuuntelee.

MIELI ry kannustaa jokaista kysymään, mitä kuuluu ja jakamaan huolia toisten kanssa arjessa, muun muassa päiväkodeissa, perheissä, kouluissa, nuorisotiloissa, vapaa-ajalla, harrastuksissa ja työpaikoilla.

Huolituoleja eri puolilla Suomea

Maailman mielenterveyspäivänä ja kampanjaviikon aikana MIELI ry:n kriisityöntekijät ja koulutetut vapaaehtoiset pitävät Huolituoli-päivystyksiä eri puolilla Suomea. Huolituoli on rauhallinen ja luottamuksellinen paikka keskustelulle. Se voidaan viedä mihin tilaan vaan, joko livenä tai virtuaalisena. 10.10. Huolituoliin voi istahtaa yli 50 pisteessä eri puolilla Suomea, mm. Helsingissä kirjastotalo Oodissa. 

Mielenterveyspäivään voi osallistua myös jakamalla mielenterveyteen liittyviä viestejä, järjestämällä oman Vihreää valoa -tempauksen tai pukeutumalla päivän tunnusväriin vihreään.  Monissa kaupungeissa valaistaan vihreällä muun muassa kaupungintaloja, teattereita, oppilaitoksia ja monumentteja.

Mielenterveyspalkinnon saaja julkistetaan

Mielenterveyspäivänä myönnetään vuosittain mielenterveyspalkinto henkilölle tai yhteisölle, joka on omassa elämässään ja toiminnassaan edistänyt ihmisten henkistä hyvinvointia ja tukenut mielenterveyttä varsinaisen mielenterveystyön ulkopuolella. Vuoden 2022 Mielenterveyspalkinnon saaja julkaistaan 10.10. klo 15.

Lisätietoja
MIELI Suomen Mielenterveys ry
toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi, p. 0400 508 234, sari.aalto-matturi@mieli.fi
viestinnän asiantuntija Jutta Kajander, p. 040 801 4429, jutta.kajander@mieli.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

MIELI Suomen Mielenterveys ry
MIELI Suomen Mielenterveys ry
Maistraatinportti 4
00240 Helsinki

(09) 615 516https://mieli.fi/

MIELI Suomen Mielenterveys ry tekee työtä mielenterveyden edistämiseksi ja ongelmien ehkäisemiseksi. MIELI ry puolustaa kaikkien yhtäläistä oikeutta hyvään mielenterveyteen. Järjestö koordinoi valtakunnallisen kriisikeskusverkoston toimintaa sekä edistää lasten, nuorten, työikäisten ja ikääntyneiden mielenterveyttä ja mielen hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta MIELI Suomen Mielenterveys ry

Miesten viikolla MIELI ry kannustaa miehiä puhumaan mielenterveydestä8.11.2022 03:00:00 EET | Tiedote

Miesten kynnystä hakea apua mielenterveyden haasteisiin on madallettava. Vaikka sukupuolten välillä ei ole eroja mielenterveyshaasteissa, MIELI ry:n kriisipalveluissa miesasiakkaita on vain kolmannes. Miesten viikolla 7.−13.11. MIELI ry haluaa lisätä positiivista puhetta miesten mielenterveydestä ja kannustaa hakemaan apua. Uuden Mielen puolikkaat -podcastsarjan käynnistää Mika Aaltola.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme