MIELI Suomen Mielenterveys ry

MIELI ry:n kriisikeskuksissa on vapaita aikoja. Tapaamiset toteutetaan pandemian aikana videon välityksellä tai puhelimitse. Apu on asiakkaalle maksutonta.

Jaa
Koronaviruksen leviäminen voi tuntua pelottavalta ja ahdistavalta. Omien tunteiden kanssa ei kuitenkaan tarvitse jäädä yksin. Keskusteluapua on saatavilla joka päivä ja yö Kriisipuhelimessa ja verkossa ja päivisin 22 kriisikeskuksessa eri puolilla Suomea videovälitteisesti tai puhelimitse.

”Painoi mieltä huoli koronaviruksesta tai muu kriisi tai murhe, MIELI ry:n kriisikeskusverkostosta voi varata aikoja kriisityöntekijöille. Lisäksi Kriisipuhelimessa ja verkossa vastataan joka päivä ja yö”, MIELI ry:n kriisitoimintojen johtaja Outi Ruishalme sanoo.

MIELI ry seuraa viikoittain yhteydenottojen syitä ja määriä kriisiapuun sekä myös korona-aiheen näkymistä yhteydenotoissa.

MIELI ry:n kriisikeskusverkosto tarjoaa vastaanottoaikoja etäyhteydellä eli videon välityksellä tai puhelimitse. Keskustelut kriisityöntekijöiden kanssa ovat maksuttomia. Ota rohkeasti yhteyttä, kriisikeskusten yhteystiedot löydät täältä: mieli.fi/kriisikeskusverkosto

Kriisipuhelimen suomenkielinen linja 09 2525 0111 on auki 24/7.
mieli.fi/kriisipuhelin

Kriisipuhelimen ruotsinkielinen linja 09 2525 0112 päivystää ⁠
ma, ke klo 16-20⁠
ti, to, pe klo 9-13⁠.
mieli.fi/kristelefon

Kriisipuhelimen arabian- ja englanninkielinen linja 09 2525 0113 päivystää
ma, ti klo 11-15, ⁠
ke klo 13-16 ja 17-21⁠
to klo 10-15⁠.
mieli.fi/azma

Sekasin-chat on avoinna ma-pe 9-24 ja viikonloppuisin 15-24 osoitteessa sekasin.fi.

Sekasin Discord on auki 24/7 osoitteessa discord.gg/sekasin.

Keskusteluapua verkossa antaa myös tukinet.net.

Itsemurhien ehkäisykeskuksen kriisityöntekijät tarjoavat apua videon välityksellä tai puhelimitse. Keskusteluajan voit varata soittamalla ajanvarausnumeroon: 0800 98 030, jättämällä yhteystietosi puhelinvastaajaan tai sähköpostitse iek@mieli.fi, työntekijämme ottaa sinuun yhteyttä.

Tue MIELI ry:n kotimaista kriisiauttamista

Lahjoita 10 €: Tekstaa sana MIELI numeroon 16499
Lahjoita netissä: https://donation.securycast.com/mieli
Lahjoita tilisiirrolla MIELI ry:n keräystilille FI23 8000 1800 2830 05 (viite: 14067)

MIELI Suomen Mielenterveys ry:n keräyslupa: RA/2019/667 voimassa 1.1.2020 - 31.12.2021 koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta.

Yhteyshenkilöt

Outi Ruishalme
Kriisiauttamisen johtaja
MIELI Suomen Mielenterveys ry
etunimi.sukunimi@mieli.fi
+358 40 542 6164

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

MIELI Suomen Mielenterveys ry
MIELI Suomen Mielenterveys ry
Maistraatinportti 4
00240 Helsinki

(09) 615 516https://mieli.fi/

MIELI Suomen Mielenterveys ry tekee työtä mielenterveyden edistämiseksi ja ongelmien ehkäisemiseksi. MIELI ry puolustaa kaikkien yhtäläistä oikeutta hyvään mielenterveyteen. Järjestö koordinoi valtakunnallisen kriisikeskusverkoston toimintaa sekä edistää lasten, nuorten, työikäisten ja ikääntyneiden mielenterveyttä ja mielen hyvinvointia. MIELI ry:n toimintaa tuetaan Veikkauksen tuotoilla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta MIELI Suomen Mielenterveys ry

Kehysriihen päätökset romuttavat järjestöjen auttamistyön17.4.2024 18:00:00 EEST | Tiedote

Suomalaisen terveyden ja hyvinvoinnin yksi tukijalka, järjestöjen ennaltaehkäisevä työ ja matalan kynnyksen auttaminen, on vakavasti uhattuna. Kehysriihen päätös leikata jopa kolmannes sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuksista tarkoittaa useiden toimintojen lakkauttamista eli useiden avun tarpeessa olevien ryhmien tuen loppumista. Myös MIELI ry:n kyky vahvistaa mielenterveyttä ja tarjota kriisiapua tulee päätöksen myötä heikkenemään.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye