MIELI Suomen Mielenterveys ry 125 vuotta: mielenterveys on kaikkien oikeus
MIELI ry on esimerkiksi tarttunut sota-ajan mielenterveysvelkaan ja vaikuttanut vuoden 1952 mielisairaslakiin. Vuonna 1969 silloinen Mielenterveysseura perusti ensimmäisenä Suomessa psykiatrisen kuntoutuksen työklinikan ja 1970 käynnisti itsemurhien ehkäisyyn tähtäävän toiminnan. Lama-ajan Suomessa 1990-luvulla vastattiin kriisiavun tarpeeseen. Myös nyt koronapandemian aikaan MIELI ry on syvän yhteiskunnallisen kriisin myötä nostanut keskusteluun mielenterveysteemoja, tarjonnut kriisiapua ja tuonut esiin muiden muassa nuorten heikentyneen hyvinvoinnin kysymyksiä. Vuonna 2002 alkoi yhteistyö koulujen kanssa lasten ja nuorten mielenterveystaitojen vahvistamiseksi. Vuosi 2022 onkin myös lasten ja nuorten mielenterveyttä edistävän työn 20. juhlavuosi.
Jokainen mieli on tärkeä
Tänä vuonna MIELI ry jatkaa tärkeää työtä pandemian jälkihoidossa ja mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyssä. Juhlavuonna halutaan tuoda esiin sitä, että hyvä mielenterveys on kaikkien oikeus, ikään tai muuhun taustaan katsomatta. ”Jokainen mieli on tärkeä”, kiteyttää juhlavuoden teeman. Tämän teeman hengessä MIELI ry lahjoittaa suomalaisten mielenterveyden edistämisen hyväksi 125 kappaletta Mielenterveyden ensiapu -koulutuksia eri puolilla Suomea toteutettavaksi. Koulutuksia järjestetään vuoden aikana ympäri Suomea yhteistyössä MIELI ry:n paikallisten ja alueellisten jäsenjärjestöjen kanssa.
- Vietämme tätä juhlavuotta työn merkeissä. Kriisiavun merkitys on korostunut koronapandemian myötä ja toisaalta myös koko väestön mielenterveyden vahvistaminen on meille tärkeää. Haluamme juhlavuonna lahjamme myötä pyrkiä tavoittamaan niitä ryhmiä, joita mielenterveyden vahvistamisen keinot eivät välttämättä tavoita. Siksi iloitsemme siitä, että voimme lahjoittaa suomalaisille tukea oman ja läheisten mielenterveyden vahvistamiseen Mielenterveyden ensiapu -kurssien kautta, kiteyttää toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi, p. 0400 508 234, sari.aalto-matturi@mieli.fi
Viestintäjohtaja (vt) Kirsi Maunula, p. 041 543 8286, kirsi.maunula@mieli.fi
Tietoja julkaisijasta
Mieli Suomen Mielenterveys ry perustettiin vuonna 1897. Silloisen Skyddsföreningen för Sinnessjuka – Turvayhdistys mielenvikaisia varten -nimisen järjestön tehtävänä oli avustaa mielisairaaloista kotiutettavia toipilaita sekä välittää mielenterveystietoa. Järjestön nimi on pitkän historian aikana muuttunut muutamia kertoja. Viimeisin nimenmuutos Suomen Mielenterveysseurasta tapahtui vuonna 2019, jolloin järjestön nimeksi tuli MIELI Suomen mielenterveys ry. MIELI ry:n perustehtävä on mielenterveyden edistäminen ja ongelmien ehkäisy. MIELI ry kuuluu maailman vanhimpiin mielenterveysalan kansalaisjärjestöihin.
Mielenterveyden ensiapu® -koulutuksissa kansalaiset saavat tietoa mielenterveydestä sekä taitoja ja välineitä oman ja läheisten mielenterveyden vahvistamiseen. Koulutusperheeseen sisältyy myös nuorten kanssa toimiville ammattilaisille ja lasten vanhemmille suunnattu Nuoren mielen ensiapu® -koulutus, joka vahvistaa osaamista nuorten mielenterveydestä ja sen ongelmista. Alun perin Australiassa kehitetyn mielenterveyden häiriöiden oireiden tunnistamiseen, puheeksi ottamiseen ja tuen piiriin ohjaamiseen keskittyvän koulutuksen on suorittanut kansainvälisesti yli neljä miljoonaa ihmistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta MIELI Suomen Mielenterveys ry
MIELI rf: Politiken måste beakta beslutens inverkan på den psykiska hälsa8.10.2025 10:33:21 EEST | Tiedote
Det finns ofta strukturella faktorer bakom psykiska utmaningar, faktorer som individen har svårt att påverka. Därför är det viktigt att politiken systematiskt gör en bedömning av vilken inverkan besluten har på den psykiska hälsan. Världsdagen för psykisk hälsa som firas 10.10 är en viktig stund för att lyfta upp både de individuella och de strukturella dimensionerna av psykisk hälsa.
MIELI ry: Politiikassa pitää huomioida mielenterveysvaikutukset6.10.2025 09:50:31 EEST | Tiedote
Mielen haasteiden taustalla on usein rakenteellisia tekijöitä, joihin yksilönä on vaikea vaikuttaa. Siksi politiikassa pitäisi systemaattisesti arvioida päätösten mielenterveysvaikutukset. 10.10. vietettävä maailman mielenterveyspäivä on tärkeä hetki nostaa esiin mielenterveyden sekä yksilölliset että rakenteelliset ulottuvuudet.
Suicidpreventiva dagen 10.9. MIELI rf: Samtalshjälp kan förebygga självmord9.9.2025 11:44:46 EEST | Tiedote
Samtalen med självdestruktivt innehåll i MIELI rf:s Kristelefon och krischat har ökat klart i år. Samtalshjälp med låg tröskel är ett effektivt och fungerande sätt att förebygga självmord.
Itsemurhien ehkäisypäivä 10.9. MIELI ry: Keskusteluapu auttaa vähentämään itsemurhia4.9.2025 15:57:10 EEST | Tiedote
Itsetuhoisten yhteydenottojen määrä MIELI Kriisipuhelimessa ja -chatissa on noussut viime vuodesta merkittävästi. Matalan kynnyksen keskusteluapu on toimiva keino ehkäistä itsemurhia.
Mielenterveysjärjestöjen puheenjohtajat: Järjestöleikkaukset uhkaavat sote-järjestelmän toimivuutta26.8.2025 09:28:35 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysjärjestöihin kohdistuvat mittavat valtionavustusleikkaukset vaarantavat koko suomalaisen sote-järjestelmän kestävyyden. Kyse ei ole vain järjestöjen toimintaedellytyksistä, vaan koko yhteiskunnan hyvinvoinnista, osallisuudesta ja turvallisuudesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme