Mielipidekysely: EU:n suosio ennätyskorkealla EU-vaalien alla
17.10.2018 07:00:00 EEST | Euroopan parlamentti – Suomen-toimisto | Tutkimus
Syyskuussa 2018 toteutetun Eurobarometri-mielipidekyselyn mukaan 68 prosenttia kaikkien EU-maiden kansalaisista kokee maansa hyötyneen EU-jäsenyydestä. Tulos on korkein sitten vuoden 1983. Suomalaisista vastaajista kaksi kolmasosaa (66 %) kokee, että Suomi on hyötynyt EU-jäsenyydestä. Tärkeimpinä EU:n suomalaisille tuomina hyötyinä nähtiin yhteistyö muiden EU-maiden kanssa (54 %) ja EU:n tuomat työmahdollisuudet (44 %).
Kaikista kyselyyn vastanneista ennätyksellisen moni (62 %) suhtautuu positiivisesti maansa EU-jäsenyyteen. Suomalaisista vastaajista 65 prosenttia pitää EU-jäsenyyttä hyvänä asiana, mikä on korkein Suomessa vuoden 2007 jälkeen Eurobarometrissa mitattu lukema. Valtaosa suomalaisista vastaajista (64 %) kokee äänellään olevan merkitystä EU:ssa, kun vastaava osuus kaikista EU-maiden kansalaisista oli 48 prosenttia.
Ilmastonmuutos suomalaisille tärkein EU-vaaliteema
Suomalaiset vastaajat nostivat noin puoli vuotta ennen EU-vaaleja tärkeimmäksi vaaliteemaksi ilmastonmuutoksen torjumisen ja ympäristön suojelun (62 %). Suomalaiset haluaisivat vaalien alla keskusteltavan myös demokratian ja ihmisoikeuksien edistämisestä (49 %), turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta (48 %) ja terrorismin vastaisesta työstä (48 %). Kaikkien eurooppalaisten vastauksissa korkeimmalle sijalle nousivat maahanmuutto (50 %), talous ja kasvu (47 %) ja nuorisotyöttömyyden ehkäiseminen (47 %).
Suomalaiset vastaajat toivovat Euroopan parlamentilta EU-vastaajien keskiarvoa enemmän toimia ihmisoikeuksien (55 %), sananvapauden (54 %) ja sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi (45 %).
Yli puolet kiinnostunut toukokuun 2019 EU-vaaleista
Suomalaisista vastaajista 53 prosenttia vastasi olevansa kiinnostunut EU-vaaleista. Yli puolet tutkimuksessa haastatelluista suomalaisista (52 %) tiesi milloin toukokuun 2019 EU-vaalit pidetään, mikä on 14 prosenttiyksikön lisäys keväästä 2018. EU-maiden vastaajista 41 prosenttia osasi nimetä vaalien ajankohdan oikein, mikä on yhdeksän prosenttiyksikköä enemmän kuin keväällä 2018.
Luottamus EU:n tulevaisuuteen vahvaa
Jos EU-jäsenyydestä toteutettaisiin kansanäänestys huomenna, suurin osa EU-maiden vastaajista (64 %) äänestäisi maansa EU:hun jäämisen puolesta, kun taas 17 prosenttia vastaajista harkitsisi unionista eroamista.
”Tutkimustulokset kertovat EU-jäsenyyden hyötyjen kasvavasta arvostuksesta Britannian EU-eron kynnyksellä. Tehtävää on vielä paljon. Tavallisten eurooppalaisten kokemiin haasteisiin on vastattava yhteisillä EU-tason ratkaisuilla”, kommentoi Euroopan parlamentin puhemies Antonio Tajani.
Taustatietoa
Syyskuussa 2018 toteutettuun mielipidekyselyyn osallistui kaikkiaan 27 474 haastateltavaa kaikista EU-maista. Suomessa tehtiin 1011 haastattelua.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Iina LietzénLehdistötiedottaja, Euroopan parlamentin lehdistöyksikkö, Bryssel
Puh:+32 47 088 3910iina.lietzen@europarl.europa.euMaria TuomelaLehdistötiedottaja
Euroopan parlamentti, Suomen toimisto
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Euroopan parlamentti – Suomen-toimistoMalminkatu 16
00100 Helsinki
+358 9 622 0450http://www.europarl.fi
Euroopan parlamentin Suomen-toimisto jakaa tietoa parlamentin toiminnasta, jäsenistä ja päätöksistä niin tiedotusvälineille kuin kouluille, viranomaisille, tutkijoille ja järjestöille. Toimisto palvelee myös yksittäisiä kansalaisia. Euroopan parlamentin toimisto järjestää seminaareja ja muita tilaisuuksia sekä pitää luentoja parlamentin toiminnasta tai ajankohtaisista EU-aiheista. Lisäksi toimisto ottaa vastaan vierailijaryhmiä ja järjestää toimittajatilaisuuksia. Parlamentin Suomen-toimisto sijaitsee Helsingin Kampissa, Malminkatu 16:ssa, jossa sijaitsee myös parlamentin ja Euroopan komission Suomen-edustuston yhteinen kansalaisten tietopiste.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Euroopan parlamentti – Suomen-toimisto
Toimittajatilaisuus: aamukahvit suomalaismeppien kanssa Turun Eurooppa-foorumissa perjantaina 28.8. klo 827.7.2026 11:39:07 EEST | Kutsu
Tervetuloa aamukahveille Turun Kaupunginteatterille perjantaina 28.8. klo 8 tapaamaan meppejä ja keskustelemaan alkavan syyskauden tärkeimmistä kysymyksistä.
Asuntokriisiin ratkaisuja etsivän valiokunnan mepit vierailulle Helsinkiin17.7.2026 09:25:55 EEST | Tiedote
Asuntokriisiä Euroopan unionissa käsittelevän erityisvaliokunnan (HOUS) Euroopan parlamentin jäsenet vierailevat Helsingissä 22. ja 23. heinäkuuta. Vierailun aikana he tutustuvat asumisen haasteisiin ja ratkaisuihin.
Digitaalinen euro: parlamentti valmiina neuvotteluihin9.7.2026 15:25:49 EEST | Tiedote
Torstaina Euroopan parlamentin täysistunto hyväksyi kantansa digitaaliseen euroon, joka on turvallinen ja ulkoisia riippuvuuksia vähentävä maksutapa.
Laajentuminen: mepit kiittävät Ukrainan sodan keskellä tekemiä uudistuksia8.7.2026 14:34:31 EEST | Tiedote
Keskiviikkona hyväksytyssä mietinnössä mepit peräänkuuluttavat rakentavaa ja EU:n strategisen edun mukaista keskustelua Ukrainan EU-integraation edistämisestä.
Euroopan parlamentti puoltaa päivitettyä EU:n ja Meksikon kauppasopimusta8.7.2026 14:20:20 EEST | Tiedote
Keskiviikkona mepit hyväksyivät kaksi sopimusta, jotka tiivistävät yhteistyötä ja sujuvoittavat kauppaa EU:n ja Meksikon välillä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme