Miina Kantin esikoisteoksessa pohditaan, mitä suo ja raivattu maa merkitsevät Suomelle ja suomalaiselle identiteetille!

”Maahan kasvaa, siihen kasvetaan syntymällä maahan. Kilpikonnat munivat hiekkaan, ja niin ihmisenkin täytyy kuoriutua maasta, jos mielii maahengen kasvavan, sillä maassa täytyy olla kiinni.”

Miina Kantin Maa alla, yllä taivas on kertomus maahengestä, suomalaisuudesta, ilmastonmuutoksesta ja hiukan myös rakkaudesta. Romaanin päähenkilö Halla saa papaltaan perinnöksi kainuulaiset suopellot. Peltojen kohtalo on auki, sillä ne nimittäin hengittävät.

Suomen soista puolet on muokattu pois luonnontilastaan. Ojitetut suot päästävät hiilidioksidia toisin kuin luonnontilaiset suot, jotka sitovat sitä kymmenkertaisesti mihinkään muuhun ekosysteemiin verrattuna.

Isät ovat hyvinvoinnin kuokin ja kirvein raivanneet, mutta ovatko isien työt ikuisia? Tiedot ilmastonmuutoksesta ja monimuotoisuuden köyhtymisestä iskevät kipeään kohtaan. Se tarkoittaa tinkimistä satavuotiaista arvoista, jotta maapallo voisi paremmin.

Kirjailijasta

Miina Kantti on vapaa toimittaja ja esikoiskirjailija.