Mikä on totta ja mikä unta? Marko Leinon Unimaailman vangit on lukuromaani unen ja ajan arvoituksista
6.9.2022 08:45:00 EEST | Kustannusosakeyhtiö Otava | Tiedote

Adan äiti joutuu onnettomuuteen ja makaa sairaalassa tiedottomana. Samalla kun kaupunki peittyy lumivaippaan, suru valtaa Adan maailman ja äiti vaipuu yhä syvemmälle uneen. Mutta isoäidin luona Ada oppii äidistään asioita, jotka johdattavat hänet salaisuuden äärelle.
Mennyt ja tuleva peilautuvat toisiinsa, valveen ja unen raja hämärtyy. Pystyykö Ada löytämään tien äidin uneen ja auttamaan hänet takaisin hereillä odottavaan maailmaan?
Kun Marko Leinon tytär Ada Isabella syntyi vuonna 2012, hän päätti kirjoittaa tälle omistetun tarinan. Alkuun kirjalle ei ollut kuin kirjailijaa itseään kiehtova, kutsuva nimi, Unimaailman vangit.
Samannimiseen tiedostoon alkoi syntyä ensiajatuksia sisällöstä, alustavia kohtausideoita, yksittäisiä virkkeitä, kuvia, hajanaisia yrityksiä juonesta. Varsinaiseen kirjoitustyöhön ryhtymistä Leino kuitenkin kertoo vältelleensä ja varsin vähällä vaivalla, sillä muita kirjoitusprojekteja riitti ruuhkaksi asti. Vuosien varrella ideoita ja ajatuksia romaania varten kertyi aina kun jokin Leinon lukema, kuulema tai näkemä asia tai aihe tuntui liittyvän teksti-ideaan.
”Yhtäkkiä oli kulunut yli seitsemän vuotta siitä, kun tyttäreni oli syntynyt. Hän alkoi jo itsekin kysellä kirjan perään. Mutta minulta puuttui alkukuva ja sen myötä myös suunta,” Leino kertoo.
Unimaailmaan osin sijoittuvan kirjan teemaan sopien teoksen alkukuva, tuttu jostakin vuosien takaa, tuli Leinolle eräänä yönä unessa. Hän näki punaisen, korkeuksiin kurottavan savupiipun, jonka takana meri avautui rannattomaksi aavaksi. Aamulla Leino muisti oikeasti nähneensä vastaavan piipun maisemineen viisitoista vuotta aiemmin Espanjassa erästä elokuvakäsikirjoitusta kirjoittaessaan.
Alkukuvan myötä Unimaailman vangit todella pääsi käyntiin, ja nyt, kymmenen vuotta sen syntyajatusten jälkeen, kirja viimein ilmestyy. Valmiissa teoksessa myös espanjalaisen savupiipun merkitys tarinalle aukeaa.
Marko Leino (s. 1967) on palkittu kirjailija ja elokuvakäsikirjoittaja. Leinon proosateoksia on käännetty kuudelletoista kielelle. Vuonna 2007 ilmestyneestä Joulutarina-lukuromaanista otetaan edelleen uusia painoksia maailmalla, ja Leinon kirjasta käsikirjoittama elokuva oli myös suuri menestys. Leinolle itselleen kaikkein rakkain kirjoittamisen laji on kaunokirjallisuus, jonka saralla hän kokee saavuttaneensa parhaat onnistumisensa.
Unimaailman vangit ilmestyy 15.9., ja se on saatavilla kovakantisen lisäksi myös sähkö- ja äänikirjana.
Haastattelupyynnöt, arvostelukappaleet ja lisätiedot anni.gullichsen@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni GullichsenViestintäpäällikkö
Lasten- ja nuortenkirjat, sarjakuvat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
70 yötä jouluun – näiden lastenkirjojen parissa odotus sujuu kuin siivillä!15.10.2026 09:15:00 EEST | Tiedote
Kauden jännittävin joulukalenterikirja on Helena Wariksen ja Nora Surojeginin Kaksoistammen salaisuus. Lempeää joulutunnelmointia perheen pienimmille löytyy niin Unitalon joulusta, Kirjeitä tonttuoven takaa -kirjasta kuin Petteri Kaniinin seurasta.
Hurja matka, todellakin! Michael Douglasin muistelmat ovat vastustamattoman viihdyttävä katsaus Hollywood-ikonin elämän myötä- ja vastoinkäymisiin12.10.2026 08:50:00 EEST | Tiedote
Uran kuoppainen alku, omat ja lähipiirin kamppailut addiktioiden ja sairauden kanssa, toisaalta ikoniset roolisuoritukset, maine ja kunnia – Michael Douglasin elämä on ollut elokuvaakin ihmeellisempää. Nyt hän kertoo tarinansa mukaansatempaavissa Hurja matka -muistelmissaan.
Finlaysonin ja Korkeasaaren kanssa toteutettu lastenkirjauutuus julkistetaan Korkeasaaressa9.10.2026 08:22:00 EEST | Tiedote
Ihastuttava Eläinten saaren tutkimusretket -kirjasarja saa jatkoa, kun sarjan toinen osa Ahnastuksen kukistus ilmestyy. Otava kutsuu rajatun määrän toimittajia ja vaikuttajia Korkeasaareen aamupalatilaisuuteen tutustumaan kirjaan ja sen tekijöihin. Vieraat saavat mukaansa goodie bagin, joka sisältää kirjan sekä neljä pääsylippua Korkeasaareen.
Ensimmäinen kotimainen romantasiasarja saa huikean päätöksen8.10.2026 14:16:42 EEST | Tiedote
Lukijoiden rakastaman Moorna-trilogian viimeinen osa Synkän virran syli palkitsee lukijansa juonenkäänteillä, jotka saavat sydämen pauhaamaan.
Prinsessa Pikkiriikki ja kekrin taika on riemukkaan lumoava kirja kaikille syksyn ystäville8.10.2026 13:41:06 EEST | Tiedote
Hannele Lampelan ja Ninka Reitun rakastetun Prinsessa Pikkiriikin hurmaava kekrikirja on täydellistä luettavaa pimenevien iltojen satuhetkiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



