S-Pankki Oyj

Mikrosäästämisen tilannekatsaus: Ylläksellä ja Santahaminassa innostuttiin uudesta säästämistavasta

Jaa

Mikrosäästäminen jatkaa yleistymistään Suomessa. Innostuneimman vastaanoton uusi sijoitusilmiö on saanut Ylläjärven kylässä Kolarissa. Helsingissä mikrosäästämisen suosio on suurinta Kaitalahdessa, Verkkosaaressa ja Santahaminassa.

Mikrosäästäminen on nopeasti nousemassa erittäin suosituksi säästämisen muodoksi eri puolilla Suomessa.
Mikrosäästäminen on nopeasti nousemassa erittäin suosituksi säästämisen muodoksi eri puolilla Suomessa.

Mikrosäästäminen on ulkomailla trendiksi noussut ilmiö, jossa arkisia pieniä rahasummia sijoitetaan vähitellen esimerkiksi rahastoihin.

Ilmiö rantautui Suomeen vuonna 2018, kun S-Pankki toi markkinoille Säästäjä-palvelun, jossa käyttäjät voivat siirtää yhdistelmärahastoihin esimerkiksi euron jokaisesta korttiostoksesta, S-ryhmän ostoksista kertyvän Bonuksen tai itse valitsemansa summan. Sittemmin useat toimijat ovat esitelleet omia mikrosäästämisen palveluitaan.

Mutta missä päin Suomea mikrosäästäminen on suosituinta? Tähän kysymykseen vastaa Mikrosäästämisen tilannekatsauksesta, jossa on kartoitettu sitä, kuinka paljon mikrosäästäjiä asuu postinumeroissa eri puolilla.

Uusimpien tilastojen mukaan Suomen innokkaimmat mikrosäästäjät löytyvät Lapista: tarkemmin sanottuna Kolarin kunnassa sijaitsevasta Ylläsjärven kylästä (postinumero 95980), jossa asuu väkilukuunsa nähden yli 4-kertainen määrä mikrosäästäjiä verrattuna tyypilliseen postinumeroon. Toiseksi suosituinta mikrosäästäminen on Tuusulan Nahkelassa ja kolmanneksi Paltamon Kontiomäellä.

”Mielestäni on kiehtovaa seurata, miten ilmiön suosio kehittyy ja tätä nykyä mikrosäästäjiä löytyy ilahduttavan monelta paikkakunnalta”, kommentoi tuloksia S-Pankin Varallisuudenhoitoliiketoiminnan johtaja Hanna Porkka.

”Mikrosäästäminen soveltuu säästämistapana erityisen hyvin myös näihin aikoihin, koska säästäjä tulee automaattisesti hajauttaneeksi sijoituksiaan ajallisesti. Esimerkiksi viime vuonna kurssit markkinoilla liikkuvat voimakkaasti sekä alas että ylös. Tekemällä sijoituksia toistuvasti ja pitkäjänteisesti pienentää riskiä siitä, että tulee sijoittaneeksi omat rahansa aivan väärään aikaan.”

S-Pankin selvityksen mukaan isoimpien kaupunkien osalta suosituimpia mikrosäästäjien asuinalueita ovat muun muassa Veromiehenkylä Vantaalla sekä Helsingin Kaitalahti, Verkkosaari ja Santahamina.

Mikrosäästämisen tilannekatsaus perustuu S-Pankin Säästäjä-palvelun tietoihin joulukuulta 2020 sekä tuoreimpiin julkisiin, vuoden 2018 tilastoihin postinumerokohtaisista asukasmääristä. Tilasto on täysin anonyymi, eivätkä yksittäisen käyttäjän tiedot ole tunnistettavissa. Tarkastelussa ovat mukana kaikki Suomen postinumerot lukuun ottamatta kaikkein vähäväkisimpiä postinumeroita sekä postinumeroita, joissa on vain pieni määrä mikrosäästämistä hyödyntäviä Säästäjä-käyttäjiä. Säästäjä-palvelulla on yli 50 000 käyttäjää ja valtaosa käyttäjistä hyödyntää palvelusta löytyviä mikrosäästämisen toiminnallisuuksia.

Järjestys Postinumero Indeksi
1 95980  Ylläsjärvi (Kolari) 411
2 04350  Nahkela (Tuusula) 282
3 88470  Kontiomäki (Paltamo) 273
4 61430  Isorehto (Seinäjoki) 270
5 80780  Kontioniemi (Kontiolahti) 268
6 60450  Munakka (Ilmajoki) 263
7 83450  Vaivio (Liperi) 262
8 25320  Raatala (Salo) 261
9 97610  Oikarainen (Rovaniemi) 257
10 70300  Linnanpelto (Kuopio) 256
11 01530  Veromiehenkylä (Vantaa) 255
12 00590  Kaitalahti (Helsinki) 255
13 41210  Jokihaara (Uurainen) 245
14 05440  Hyvinkää (Hyvinkää) 240
15 59510  Maironiemi (Parikkala) 239
16 62130  Hellanmaa (Lapua) 238
17 00580  Verkkosaari (Helsinki) 236
18 20730  Skanssi (Turku) 234
19 83130  Salokylä (Liperi) 234
20 00860  Santahamina (Helsinki) 230
21 28900  Tahkoluoto-Reposaari (Pori) 228
22 48900  Sunila (Kotka) 225
23 33870  Vuores (Tampere) 218
24 84880  Raudaskylä (Ylivieska) 217
25 01630  Hämeenkylä (Vantaa) 215
26 50700  Syysjärvi (Mikkeli) 212
27 40720  Nisula (Jyväskylä) 206
28 96910  Syväsenvaara (Rovaniemi) 203
29 25380  Rekijoki (Salo) 199
30 21280  Kuloinen (Raisio) 199
31 90120  Heinäpää (Oulu) 198
32 61470  Kitinoja (Seinäjoki) 198
33 00540  Kalasatama (Helsinki) 196
34 00380  Pitäjänmäen teollisuusalue (Helsinki) 196
35 01340  Leinelä (Vantaa) 195
36 07320  Jakari-Sannäs (Porvoo) 195
37 40820  Vuoritsalo (Jyväskylä) 195
38 12540  Launonen (Loppi) 194
39 40100  Jyväskylä Keskus (Jyväskylä) 194
40 41350  Laukaa Asemanseutu (Laukaa) 194
41 90670  Hiukkavaara (Oulu) 193
42 14770  Eteläinen (Hämeenlinna) 193
43 40320  Seppälän Teollisuusalue (Jyväskylä) 192
44 80330  Reijola (Joensuu) 191
45 58430  Kulennoinen (Savonlinna) 191
46 71570  Syvänniemi (Kuopio) 190
47 80220  Penttilä (Joensuu) 188
48 90400  Äimärautio (Oulu) 188
49 01700  Kivistö (Vantaa) 187
50 28240  Isojoenranta (Pori) 186

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Mikrosäästäminen on nopeasti nousemassa erittäin suosituksi säästämisen muodoksi eri puolilla Suomessa.
Mikrosäästäminen on nopeasti nousemassa erittäin suosituksi säästämisen muodoksi eri puolilla Suomessa.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

S-Pankki Oyj
Fleminginkatu 34
00510 Helsinki

010 768 011http://www.s-pankki.fi

S-Pankki on suomalainen pankki, joka haluaa mahdollistaa vähän rahakkaamman huomisen jokaiselle lompakon paksuudesta riippumatta. Meillä asiantuntemus tarkoittaa sekä talouden että ihmisen ymmärtämistä: osana S-ryhmää tunnemme 3,1 miljoonan asiakkaamme arjen. Uudistamme pankkialaa tarjoamalla ylivoimaista helppoutta ja hyötyä pankin ja kaupan palveluita yhdistämällä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme