Miksi juuri minä sairastuin, kysyy lapsi
18.11.2016 09:00:00 EET | Novo Nordisk Farma Oy | Tiedote
Lapsen sairastuminen voi olla järkytys myös vanhemmille, mutta huolta ei pidä sälyttää lapsen kannettavaksi. Lapset sopeutuvat yleensä hyvin ja suhtautuvat diagnoosiinsa myös uteliaasti.
”Diagnoosin saamisen jälkeen avoimuus ja rehellisyys ovat kaiken A ja O. Sairauteen on hyvä suhtautua perheen yhteisenä projektina, eikä lasta tarvitse yrittää suojella diagnoosilta”, neuvoo Novo Nordiskin lääketieteellinen johtaja Tero Saukkonen.
Lapsen kysymyksiin pitää vastata rehellisesti ja pelottelematta. Sairaudestaan kuultuaan moni lapsi miettii, miksi juuri hän sairastui. Siihen ei kenelläkään ole vastauksia, koska ykköstyypin diabetesta ei voida millään lailla ehkäistä. Sairaus johtuu autoimmuuni-ilmiöstä, jonka takia haiman insuliinia tuottavat saarekkeet vähitellen tuhoutuvat, mutta syytä ilmiölle ei tiedetä.
Lapsi saattaa kokea, että sairaus on rangaistus. Hän voi tuntea surua ja vihaa sairastumisestaan. Vanhemman tärkeänä roolina on silloin läsnäolo ja lapsen lohduttaminen.
Lapset ajattelevat myös tulevaisuuttaan. Miten ykköstyypin diabeteksen kanssa eletään: mitä voi harrastaa, ja mikä diabetesta sairastavasta voi tulla isona?
”Silloin kannattaa kertoa lapselle, että nykyisin sairauden kanssa voi elää ihan normaalia elämää, eikä diabetes rajoita esimerkiksi ammatinvalintaa juuri millään tavalla”, Saukkonen huomauttaa.
Liikkuakin voi monipuolisesti, eikä tyypin 1 diabetes estä huippu-urheiluakaan. Koulunkäynti ja harrastaminen sujuvat, kunhan päivän mittaan muistaa mitata verensokerin ja ottaa insuliinia tarpeen mukaan. Useimmiten lapsi omaksuu diabeteksen hoitoon liittyvien välineiden käytön varsin nopeasti.
Saukkosen kokemus on, että diabetesdiagnoosin saaneet lapset vaikuttavat usein tavallista kypsemmiltä ikäisikseen.
”Diabeteksen edellyttämä säännöllisyys ja suunnitelmallisuus lääkitysten, verensokerin seurannan ja aterioiden suhteen kasvattaa lasta ja nuorta ottamaan paljon vastuuta itsestään ja omasta terveydestään, mikä on positiivinen asia. On kuitenkin tärkeää muistaa, että lapsen on saatava olla lapsi. Päävastuu sairauden hoidosta on aina vanhemmilla ja muilla lapsen elämässä olevilla aikuisilla.”
Kirjoitus on osa Novo Nordiskin artikkelisarjaa tyypin 1 diabeteksesta ja se on vapaasti toimitusten käytettävissä. Seuraavissa osissa käsitellään sairautta sairastuneen lapsen vanhempien ja lapsen muun lähipiirin kannalta.
VINKIT
Miten kertoa lapselle diabetesdiagnoosista?
- Ole avoin, valitse sanasi lapsen ikätason mukaan. Vastaa kysymyksiin suoraan ja rehellisesti.
- Älä pelottele. Kerro, että sairaus on hoidettavissa.
- Opeta lasta hoitamaan sairauttaan, mutta älä jätä häntä yksin sairauden kanssa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tero SaukkonenLääketieteellinen johtaja
Puh:040 843 3339tskk@novonordisk.comLinkit
Tietoja julkaisijasta
Novo Nordisk on globaali lääkealan yritys, jolla on yli 90 vuoden kokemus edelläkävijänä diabeteshoidon kehittämisessä. Tämän työn kautta yrityksellä on kokemusta ja osaamista, jota se hyödyntää myös muiden vakavien pitkäaikaissairauksien, kuten hemofilian, kasvuhäiriöiden ja lihavuuden voittamiseksi. Novo Nordiskilla on yli 41 000 työntekijää 75 eri maassa, ja sen tuotteita markkinoidaan yli 180 maassa. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Tanskassa.
Lisätietoa on luettavissa: www.novonordisk.fi ja www.novonordisk.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Novo Nordisk Farma Oy
Ozempic® ja Rybelsus® -valmisteet säilyvät Kela-korvattuina12.8.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Lääkkeiden hintalautakunta on tiistaina 11. elokuuta hyväksynyt Ozempic® ja Rybelsus® -valmisteiden (vaikuttava aine semaglutidi) korvattavuuden uudistamishakemukset.
Novo Nordisk Farma Oy:n yhteistyö terveydenhuollon ammattilaisten kanssa vuonna 202515.6.2026 09:03:44 EEST | Tiedote
Novo Nordisk on yksi merkittävimmistä diabeteksen ja lihavuuden hoidon koulutusta tarjoavista yrityksistä Suomessa. Vuonna 2025 terveydenhuollon ammattilaisten ja organisaatioiden kanssa tehdyn yhteistyön taloudellinen arvo oli 757 663 euroa.
Novo Nordisk Suomen johdossa uusia nimityksiä26.5.2026 11:23:16 EEST | Tiedote
Novo Nordisk Suomi on nimittänyt kaupalliseksi johtajaksi Leena Leskisen ja lääketieteellisen tiimin esihenkilöksi Iiro Karhiahon.
Wegovy®-valmisteelle ei rajoitettua peruskorvattavuutta14.4.2026 17:05:56 EEST | Tiedote
Lääkkeiden hintalautakunta on tiistaina 14. huhtikuuta päätöksellään hylännyt Wegovy® -valmisteelle (vaikuttava aine semaglutidi) tehdyn hakemuksen rajoitetun peruskorvattavuuden vahvistamiseksi.
Turku onnistui: Varissuo-Lausteella lasten liikuntaharrastaminen kasvaa ennätysvauhtia22.1.2026 11:36:26 EET | Tiedote
Matalankynnyksen harrastusryhmät ja -päivät ovat vauhdittaneet Boostii-edulla harrastamista kolmella suuralueella. Turku näyttää mallia miten taloudellisia ja sosiaalisia harrastamisen esteitä voidaan taklata, kun kaupunki päättää panostaa yhdenvertaisuuteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
