Miksi kaikkein pysyvintä ARA-tuotetta ei käytetä enemmän?

Valtioneuvosto on päättänyt tämän vuoden rahanjaosta ARA-asuntojen osalta. Kyse on virallisesti ilmaistuna vuoden 2020 valtion tukeman asuntotuotannon hyväksymisvaltuuksien käyttösuunnitelmasta. Tavoitteena on saada liikkeelle 7 500 asunnon uudistuotanto ja 3 500 asunnon perusparantaminen.

74 prosenttia korkotukilainoista menee ns. pitkän korkotuen vuokra-asuntotuotantoon. Loput jaetaan ns. lyhyellä korkotuella lainoitettujen vuokra-asuntojen ja asumisoikeusasuntojen kesken, mikä tarkoittaa asuntomäärissä noin 1 000 vuokra-asuntoa sekä noin 1 400 asoasuntoa.

On hienoa, että kaikenlaisia vuokra-asuntoja saadaan lisää. Vuokra-asumisen kysyntä kasvaa vauhdilla, ja ARA-tuotannon kautta asukkaat saavat nimenomaan kohtuuhintaisia asuntoja. Myös yhteiskunta hyötyy, kun ARA-asuntojen tuottamisen myötä asumistukia voidaan maksaa vähemmän.

Varsin ihmeissäni olen siitä, että asumisoikeusasunnot saavat potista vain hieman enemmän kuin lyhyellä korkotuella tuotetut vuokra-asunnot. Ihmetykseeni on monta syytä.

Ensinnäkin asumisoikeusasunnot ovat ikuisten rajoitusten alaisia. Niitä ei saa myydä asukkaan alta pois eli asumisoikeusasunnot ovat niille määrätyssä käyttötarkoituksessaan vielä vuosikymmentenkin kuluttua. Ne säilyvät ikuisesti ARA-järjestelmässä juuri sellaisina asuntoina, jollaisia yritetään saada vuosittain aikaan hieman vaihtelevin asuntopoliittisin keinoin.

Asoasukkaat myös tietävät asumiskustannustensa kehittyvän ennakoidusti ja vain kustannusten nousun tahdissa. Asumisen hinta muodostuu omakustannusperiaatteen mukaan, eli vastikkeissa ei kerätä omistajille voittoja. Valtion tuella rakennetuissa vuokra-asunnoissa velvollisuus omakustannusperiaatteen noudattamiseen lakkaa määräajan kuluttua. Sen sijaan asumisoikeusjärjestelmässä omakustannusperiaatteen noudattaminen on keskeinen pysyvä elementti, joka takaa kerran rakennetun asokohteen kohtuuhintaisuuden myös tulevaisuudessa.  

Lyhyellä korkotuella lainoitetut talot muuttuvat kymmenen vuoden kuluttua markkinaehtoisiksi. Omistajat voivat myydä ne kenelle tahansa ja mihin hintaan hyvänsä tai pyytää asukkailta niin kovaa vuokraa kuin kysyntätilanne kulloinkin sallii.

En tarkoita, etteikö valtion kannattaisi käyttää lyhyttä korkotukea, kun tavoitteena on lisätä kohtuuhintaista asuntotuotantoa. Ehdottomasti kannattaa, sillä tuon tärkeän asian edistämiseksi tulee kaikkien keinojen olla käytössä. Vain asuntotuotantoa lisäämällä saadaan asumisen hintaa madallettua tai ainakin hillittyä hinnan nousua. Markkinoilla tarvitaan monenlaisia asuntoja, myös lyhyempiaikaiseen asumiseen tarkoitettuja koteja.

Haluan kuitenkin korostaa asumisoikeusasuntojen ylivertaisuutta pitkäjänteisen asuntopolitiikan edistäjänä. Asumisoikeusasunnoille pitäisi antaa valtuuksia nykyistä enemmän, koska ne ovat kaiken edellä mainitun lisäksi vuokra-asuntoihin verrattuna valtiolle edullisempia ja riskittömämpiä sijoituksia tulevaisuuteen.

Asoasunnoissa valtion takausvastuu on 10 prosenttia pienempi kuin vuokra-asunnoissa. Asoasuntoihin ei makseta myöskään käynnistysavustuksia, kuten pitkällä korkotuella rakennetuissa asunnoissa.

ARAn julkaiseman markkinakatsauksen mukaan asoasuntojen kysyntä on kasvanut erityisesti tärkeillä työssäkäyntialueilla. Samaan aikaan asukasvaihtuvuus on pienentynyt vuosi vuodelta: ihmiset haluavat pitää kiinni kohtuuhintaisista ja turvallisista asunnoistaan. Tilastotkin kertovat, että asumisoikeusasuntojen suureen kysyntään tulisia vastata tarjontaa lisäämällä.

Meillä Asuntosäätiön Asokodeilla olisi halukkuutta tehdä enemmän asumisoikeusasuntoja. Näin huolimatta siitä tai oikeastaan juuri siksi, että ne ovat ikuisten rajoitusten alla ja voitonjaon ulkopuolella. Asoasuntojen avulla voidaan luoda ihmisille perusta hyvään elämään, kuten Asuntosäätiön tavoitteisiin kuuluu.

Jari Riskilä
Asokotien toimitusjohtaja