Miljoonan euron lahjoitus mahdollistaa uudet avaukset vesitekniikan tutkimuksessa
8.12.2021 07:35:00 EET | Oulun yliopisto | Tiedote

Oulun yliopisto käyttää lahjoituksen hydrologian ja vesitekniikan digitalisaation vahvistamiseen. Tavoitteena on perustaa uusi professuuri, joka yhdistäisi vesiteknillisen tutkimuksen monipuoliseen ICT-alan osaamiseen.
”Haluan lämpimästi kiittää Maa- ja vesitekniikan tuki ry:tä huomattavasta tuesta Oulun yliopistolle. Lahjoitus mahdollistaa panostuksen vesitekniikan kestävämpään ja älykkäämpään tulevaisuuteen. Yliopistomme vesitekniikan tutkimus on jo tiiviisti mukana alan digitalisaatiokehityksessä. Laaja-alaisuutemme tarjoaa erinomaisen pohjan eri alojen tutkimuksen yhdistämiselle”, toteaa Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki.
”Olemme vuosikymmenten aikana myöntäneet tuhansia apurahoja vesitekniikan alalle aina maatalouden vesirakentamisesta vesihuoltotekniikkaan ja globaaleihin vesikysymyksiin. Miljoona euroa Oulun yliopistolle on meidän tapamme laittaa vauhtia mahdollisuuksien virtaan ja olla mukana turvaamassa tulevien sukupolvien elinympäristöä. Haluamme tukea tutkimusta ja aloitteita, jotka ovat sovellettavissa laajasti Suomessa ja kansainvälisesti, ja jotka ylittävät sektori- ja tieteenalarajat. Olemmekin iloisia Oulun yliopiston päätöksestä käyttää lahjoitus vesitekniikan tulevaisuuden osaamisen vahvistamiseen digitalisaation avulla”, kertoo MVTT:n toiminnanjohtaja Minna Maasilta.
Yhdistämällä vesitekniikan ja ICT-osaaminen mahdollistetaan vesivarojen viisaampi ja turvallisempi käyttö huomioiden ympäristön ja kestävyyden eri näkökulmat. Digitaalisen mallinnuksen avulla voidaan havainnoida, mallintaa ja simuloida luonnonilmiöitä ja ihmisen toimien vaikutuksia sekä kehittää näihin ratkaisuja. Vesitekniikan professori Björn Klöve iloitsee lisäresursoinnin kautta mahdollistuvista uusista avauksista.
”Pystymme nyt vahvistamaan Oulun yliopiston kansainvälistä asemaa johtavana vesitekniikan tutkimusympäristönä etenkin kylmän ilmaston hydrologisten prosessien tutkimuksen ja mallinnuksen osaajana. Digitalisaation myötä havaintomenetelmien kehittyminen, laajat aineistot ja laskentamallien integrointi tuovat uusia mahdollisuuksia tutkimukseen ja tutkimustulosten soveltamiseen.”, professori Klöve kertoo.
Oulun yliopisto haluaa tutkimustulostensa olevan aktiivisessa käytössä yhteiskunnassa ja tekee läheistä yhteistyötä alan yritysten kanssa. Uudella resursoinnilla vahvistetaan myös vesitekniikan yritysyhteistyötä ja tutkimuksen tuomien ratkaisujen siirtymistä käytäntöön.
MVTT:n lahjoitus on osa valtion vastinrahaohjelmaa, joka kasvattaa merkittävästi lahjoitusten vaikuttavuutta. Sitra pääomittaa yliopistoja yhteensä 67 miljoonalla eurolla niiden 30.6.2022 mennessä keräämän yksityisen pääoman perusteella. Vastinraha on jopa 2,5-kertainen. Oulun yliopisto ohjaa lahjoitusvaroja strategiansa mukaisiin toimiin, joilla lisätään tutkimuksen tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta muun muassa huippurekrytointien ja uusien tutkimusavauksien myötä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Toiminnanjohtaja Minna Maasilta, Maa- ja vesitekniikan tuki ry, sähköposti: minna.maasilta@mvtt.fi, puh. 09 6940 622
Professori Björn Klöve, Oulun yliopisto, sähköposti: bjorn.klove@oulu.fi, puh. 0294 484 510
Yhteyspäällikkö Kati Ketola, Oulun yliopisto, sähköposti: kati.ketola@oulu.fi, puh. 0294 484 033
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Metsänhakkuut heikentävät hömötiaisen pesimistulosta – mutta toivoakin on18.3.2026 07:21:00 EET | Tiedote
Oulun yliopiston uuden tutkimuksen mukaan metsänhakkuilla on vaihtelevia vaikutuksia vähenevien hömötiaisten ja runsastuvien tali- ja sinitiaisten lisääntymismenestykseen. Tutkimuksessa vertailtiin metsän harvennusten ja avohakkuiden vaikutuksia eri tiaislajien pesintään.
Oulun yliopisto ottaa johtavan roolin ammattikasvatuksen tutkimuksessa ja kehittämisessä16.3.2026 09:55:00 EET | Tiedote
Oulun yliopistoon perustetaan ammattikasvatuksen professuuri vastaamaan suomalaisen työelämän ja koulutusjärjestelmän uudistuviin osaamistarpeisiin. Tavoitteena on tuottaa tutkittuun tietoon perustuvia ratkaisuja osaamisen uudistamiseen tilanteessa, jossa työelämän rakennemuutos, osaajapula ja jatkuvan oppimisen tarve korostuvat.
Yli 1000 lasta seulottu FINT1DAS-tutkimuksessa – tavoitteena tyypin 1 diabeteksen varhainen tunnistaminen12.3.2026 05:45:00 EET | Tiedote
FINT1DAS-tutkimuksessa on seulottu jo yli 1000 oululaista ja turkulaista lasta tyypin 1 diabeteksen varhaisten merkkien tunnistamiseksi. Noin kolmella prosentilla lapsista on havaittu diabetekseen liittyviä autovasta-aineita, ja he ovat siirtyneet tutkimuksen seurantavaiheeseen.
Tutkimus paljastaa uuden mekanismin, joka selittää kemikaalien vaikutuksia sukupuolihormoneihin11.3.2026 05:45:00 EET | Tiedote
Oulun yliopiston tutkijat ovat löytäneet ihmisestä uuden mekanismin, joka voi selittää, miksi tietyt lääkkeet ja ympäristön kemikaalit vaikuttavat sukupuolihormonien tasapainoon. Löydös lisää ymmärrystä niin sanotuista hormonihäiriköistä – kemikaaleista, joiden tiedetään vaikuttavan kehon hormonitoimintaan.
Liikkumista voidaan lisätä yllättävän halvalla – vaikutuksia mitataan liian harvoin10.3.2026 06:45:00 EET | Tiedote
Oulun yliopiston ja ODL Liikuntaklinikan yhteinen tutkimus osoittaa, että väestön liikkumista voidaan lisätä tehokkaasti ja yllättävän edullisesti. Yksinkertaiset keinot, kuten henkilökohtaisesti laaditut verkko- tai kirjalliset ohjeet, voivat lisätä reipasta liikkumista keskimäärin tunnilla viikossa alle euron kustannuksella osallistujaa kohden. Samalla tutkimus paljastaa merkittävän puutteen: liikkumista edistävien toimien kustannuksia ja todellisia vaikutuksia mitataan harvoin riittävän tarkasti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

