Ministeri Timo Harakan vappupuhe

Olemme entistäkin arvokkaampia toisillemme

Hyvät toverit,

Olisipa hienoa tavata jälleen joukolla työväen ja opiskelijoiden juhlapäivänä. Näihin keväisiin kokoontumisiimme liittyy hienoja muistoja ympäri Suomen. Keravalla paahtoi aurinko, Uudessakaupungissa myllersi myrskytuuli.

Tänä keväänä olemme saaneet oppia uusia yhdessä olemisen muotoja. Välimatka yleensä auttaa näkemään asioita uudella tavalla, nyt konkreettinen välimatka on ehkä tuonut meitä lähemmäksi. Kun ei enää olekaan itsestään selvää että voimme tavata toisiamme milloin haluamme ja missä haluamme, nuo kohtaamiset ovatkin merkityksellisiä ja arvokkaita uudella tavalla. Uskon, että jokainen meistä on myös tärkeä toisillemme aivan uudella tavalla, jokainen meistä on arvokkaampi.

Opimme arvostamaan itsestäänselvyyksiä, joiden merkitys avautuu uudella lailla, kun ne eivät olekaan itsestäänselvyyksiä. Että lapset saavat käydä koulua, että itse kukin voi liikkua vapaasti maan sisällä ja rajojen yli. Ja että osaamme toimia tilanteissa, jotka ovat poikkeuksellisia, kantaa vastuuta ei vain itsestämme vaan ihan kaikista muistakin, myös tuntemattomista.

Olemme selviytyneet tästä koronakeväästä hyvin, ja selviämme. Siitä iso ansio kuuluu vastuullisille tiedotusvälineille, jotka ovat vastanneet kansalaisten valtavaan tiedonjanoon ripeästi ja luotettavasti. Media on tehnyt ja tekee ison palveluksen isänmaalle. 

Pidin puheen loppiaisena, jossa kannoin huolta tosiasiapohjaisesta tiedonvälityksestä. Ajatelkaa nyt, jos tämän kriisin keskellä kansalaiset olisivat joutuneet selviytymään huhupuheiden, sosiaalisen median kohujen ja kiistojen, tarkoituksellisen vääristelyn, provokaation ja muun humpuukin varassa. Tämä kaikki on, kuten tammikuussa sanoin, epätietoa. Meidän päättäjien velvollisuus on olla levittämättä epätietoa.

Mutta samaan aikaan vakava media on joutunut vaikeuksiin. Liiketoiminta, joka on jo vuosikausien ajan sopeutunut valtavaan teknologiseen murrokseen ja digitaalisten jättiläiskeskittymien maailmanvaltaan, on saanut korona-kriisistä vielä yhden kovan iskun. Mediaa on lyöty moukarilla. 

Siksi annoin toimeksiannon, jonka tehtävänä on turvata tosiasiapohjaisen tiedon, ammattimaisen journalismin tulevaisuus Suomessa. Sain Vapun alla selvityshenkilön Elina Grundströmin raportin, joka antaa askelmerkkejä sille, millä tavoin yhteiskunnalle välttämätöntä journalismia voi tukea.

Aloitamme työn jo toukokuun lisäbudjetin yhteydessä. Samalla rakennamme liikennepuolelle elvytysinvestointien paketin, joka osaltaan antakoot meille kaikille toivoa, että koronan yli päästään, talous vielä kasvaa, ja tulevaisuus tulee kuin tuleekin.

Hyvät ystävät,

Grundströmin raportista saamme eväitä toimivien tukimuotojen rakentamiseen. Mutta itse peruskysymys, joka on nakertanut kaikkialla Euroopassa kansallisen median toimintaa ja ammattimaisen journalismin edellytyksiä, ei katoa. Ilmoitustulot ovat hävinneet monikansallisten digijättien kitaan, maailmaan hallitsevien alustojen omaisuudeksi. Ja ne eivät maksa veroa käytännössä minnekään.

Johtopäätökseni on, että osana tarvitsemme kansainvälisen digiveron. Se on koronasta toipuvan Euroopan suuri arvovalinta silloin, kun tuhansien miljardien eurojen menojen vastikkeeksi etsitään uuden ajan tulolähteitä. Ei käy, että kansallisvaltiot ottavat valtavasti velkaa samalla kun monikansalliset digimonopolit vaurastuvat verottamatta.

Korona-kriisi antaa mahdollisuuden, tai pikemminkin velvoittaa meitä uudistamaan yhteiskuntia, se antaa tilaisuuden ilmastoelvytykseen, Tämä herättää kysymyksen myös oikeudenmukaisuudesta siinä tilanteessa, kun vihdoin pääsemme näiden vaikeiden aikojen yli.

On näet oikein, että juuri nyt huolehditaan terveen liiketoiminnan mahdollisuuksista miljardeja laskematta. Nyt jos koskaan on oikea suhdannehetki elvyttää ja velkaantua. Mutta joskus ajat normalisoituvat. Ja joskus laskut on maksettava, tavalla tai toisella.

Kun nyt velkaannumme suojellaksemme yhteiskunnan hauraimpia virukselta, en soisi, että maksamme velkamme leikkaamalla yhteiskunnan hauraimmilta viruksesta selviydyttyämme.

Korona-aikana edellytetään solidaarisuutta toinen toisillemme. On syytä toimia epäitsekkäästi, tarjota apua ja muistaa muitakin. Olisivatko myös kaikkein varakkaimmat omistajat valmiita ojentamaan kätensä vähävaraisimmille yrittäjille, jotka taistelevat olemassaolostaan? Voisiko pienyrittäjien sosiaaliturvaa rahoittaa varakkaiden omistajien eduista tinkimällä?

Listaamattomien yritysten osinkotuloja tuetaan erittäin avokätisesti. Finnwatchin tuoreen selvityksen mukaan kaikkein varakkain väki, Suomen hyvätuloisin kymmenys saa verovapaasti yli miljardin euron pääomatulot. Se on miljardin tulonsiirto kaikilta veronmaksajilta vauraimmille omistajille.

Tämä ei ole edes mikään vappupuheiden vaatimus, vaan monien asiantuntevien virkamiesten näkemys – raportit, jotka ovat vuosi toisensa jälkeen törmänneet elinkeinoelämän vastustukseen kuin seinään. Mutta joko näin poikkeusoloissa järki voisi voittaa – ja sydän.

Voisiko nyt olla toisin? Voisivatko hyväosaisimmat tinkiä huono-onnisimpien hyväksi? Voisivatko suuromistajat auttaa pienyrittäjiä?

Voisiko korona muuttaa asenteen?

Ei kai nyt vain kuvitella, että korona-katastrofin laskut jäävät työttömäksi joutuvien ja konkurssiin ajautuvien maksettavaksi, entisestään pienentyneiden pienyrittäjien ja entistäkin rajummin raatavien yksinynrittäjien ja freelancereiden selkänahasta mitattavaksi?

Ei kai nyt vain ajatella, että julkista taloutta tasapainotetaan vain menoja ankarasti leikkaamalla – että yhteiskunta ei saisi kerätä tuloja heiltä, joita kriisi ei kovinkaan kurittanut?

Luulen, että koronan jälkeen emme enää koskaan menneeseen. Toivon, että kaikesta kärsimyksestä huolimatta jotakin hyvääkin jää hyödyksemme. Ehkä sitä yhteisyyden henkeä, joka näkyy sanassa yhteiskunta, ja joka välillä jäi näkymättömiin.

Olemme huomanneet taas ne kannattelevat rakenteet ja apuun tulevat instituutiot, jotka kuuluvat hyvinvointiyhteiskuntaan. Olemme nähneet itsestäänselvyydet, kun ne eivät olekaan itsestäänselvyyksiä, näemme näkymättömän, joka tulee näkyviin vain silloin kun sille on suurin tarve.

Me emme ole toisillemme enää itsestäänselviä. Arvostakaamme toisiamme tänä vappuna entistäkin enemmän, sillä tarvitsemme toisiamme enemmän kuin koskaan.

Hyvää vappua!