Ministeri Tuppurainen: Budjetti antaa suuntaviivat EU:n elpymisrahan käytölle ja turvaa Veikkauksen edunsaajien toiminnan
16.9.2020 21:28:44 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Vuoden 2021 talousarviossa Marinin hallituksen lupaus koulutuksen kunnianpalautuksesta alkaa konkretisoitua kouriintuntuvasti, summaa eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen.
- Merkittävät panostukset oppivelvollisuuden laajentamiseen ja toisen asteen maksuttomuuteen ovat tervetulleita erityisesti lapsirikkaalle Oululle ja Pohjois-Pohjanmaalle. Tärkeä esitys on myös varhaiskasvatusmaksujen alentaminen. Se otetaan varmasti helpotuksella vastaan perheissä. Lisäksi uudistus helpottaa työllistymistä.
Tuppurainen nostaa esiin myös tärkeän oikeudenmukaisuuskysymyksen, vanhustenhoivan hoitajamitoituksen, jonka rahoitus on myös mukana budjettiesityksessä.
- Tämä on pitkän polun viimeinen askel. Olen iloinen, että asia saadaan viimein kuntoon.
Hallitus sopi budjettiriihessä laativansa Suomen kestävän kasvun ohjelman EU:n elpymis- ja palautumistukivälineen rahoituksen tavoitteista jatkovalmistelussa. Suomen kestävän kasvun ohjelman rahoitus kohdennetaan työryhmän koordinoimassa jatkovalmistelussa kuuteen nopeavaikutteiseen, EU:n talouspoliittisen ohjausjakson suositusten mukaiseen painopisteeseen:
- Koulutus, tutkimus- ja innovaatiotoiminnalla Suomi takaisin kestävän kasvun uralle
- Vihreä siirtymä tukee talouden rakennemuutosta
- Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn turvaaminen
- Kestävän infrastruktuurin ja digitalisaation vahvistaminen
- Työmarkkinoiden toiminta, työttömille suunnatut palvelut ja työelämän kehittäminen
- Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden saatavuuden vahvistaminen ja kustannusvaikuttavuuden lisääminen.
Kokonaisuuksia muodostettaessa painotetaan seuraavia horisontaalisia kriteerejä:
- pitkän aikavälin positiiviset vaikutukset
- kasvupotentiaalin sekä taloudellisen ja sosiaalisen kestokyvyn ja koheesion lisääminen
- vihreän siirtymän ja digitalisaation tukeminen sekä tuottavuuden parantaminen koko maassa
- rahoituksen väliaikaisuus.
- Nyt kun painopisteet ovat selvillä, on rahojen kotiuttaminen askeleen lähempänä. Näihin on nyt alueilla tartuttava ja nähtävä suuntaviivojen tarjoamat mahdollisuudet, Tuppurainen toteaa.
Rahoituksesta käytetään osa jo vuoden 2020 lisätalousarviossa myönnettyjen ja vuosina 2021-2023 menoja aiheuttavien, painopisteiden ja kriteerien mukaisten määrärahojen kattamiseen. Valtioneuvosto tulee antamaan eduskunnalle syyskauden aikana selonteon Suomen kestävän kasvun ohjelman varojen suunnitellusta käytöstä.
Omistajaohjausministerinä Tuppurainen on tyytyväinen, että järjestöjen toimintaedellytykset turvataan rahapelitoiminnan tuottojen tuloutuksen laskiessa. Edunsaajille osoitetaan vuonna 2021 vuoden 2019 tuloutustasoa vastaava rahoitustaso.
- Moni järjestö tekee Suomessa vertaansa vailla olevaa työtä. On tärkeää, ettei toiminta lakkaa koronavuoteen.
Hallitusohjelman mukaisesti pelihaittojen torjumiseksi ja kanavointikykyisen yksinoikeusjärjestelmän varmistamiseksi, arpajaislain uudistamista koskeva hanke viedään viipymättä eteenpäin. Tavoitteena on saada esitys eduskuntaan kesäkuuhun 2021 mennessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tytti TuppurainenEurooppa- ja omistajaohjausministeri
Yhteydenotot: erityisavustaja Emilia Tervonen, p. 050 552 0676
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote
Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.
SDP:n Piritta Rantanen: Orpon hallitukselta karu kannanotto naisten palkkapäivänä6.11.2026 13:02:47 EET | Tiedote
Tänään vietettävä naisten palkkapäivä muistuttaa siitä, että naisten ja miesten välille jää Suomessa kehityksestä huolimatta merkittävä palkkaero. Samana päivänä hallituspuolueet äänestivät eduskunnassa nurin SDP:n tasa-arvolakiin esittämät muutokset, joilla olisi vahvistettu palkkatasa-arvon toteutumista käytännössä. – Hallituspuolueiden äänestyskäyttäytyminen osoittaa, että naisten palkkapäivän kaltaisia muistutuksia tarvitaan Suomessa edelleen vuonna 2026. Kun palkkaeroja kaventavia keinoja olisi tarjolla, hallitus ei ole valmis niitä käyttämään, sanoo työ- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen, kansanedustaja Piritta Rantanen (sd.).
SDP störst i Svenska nätverket i riksdagen6.11.2026 11:44:19 EET | Pressmeddelande
SDP får den bredaste representationen i det nya nätverket för svenska frågor i riksdagen. Bland de 35 ledamöter som anmält sig finns 15 socialdemokrater, däribland riksdagsledamöterna Anette Karlsson och Johan Kvarnström. De välkomnar att Folktinget samlar ledamöter över partigränserna för att stärka svenskans ställning i Finland.
SDP:n Gebhard: Työpaikan vaihtamisesta ei saa seurata tuhansien eurojen sakkoja5.11.2026 18:13:11 EET | Tiedote
Kansanedustaja Elisa Gebhard (sd.) vaatii selkeyttä työsuhteen jälkeisten houkuttelukieltojen sääntelyyn. Gebhard on jättänyt aiheesta kirjallisen kysymyksen hallitukselle. Hänen mukaansa houkuttelukieltoja voidaan käyttää kilpailukieltosopimuksia koskevan lainsäädännön kiertämiseen.
SDP:n Piritta Rantanen: Hallitus lätkii kärpästä pesäpallomailalla5.11.2026 15:25:07 EET | Tiedote
Keskiviikkona eduskunnassa aloitettiin hallituksen esityksen käsittely, jossa pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. Esitystä perustellaan harmaan talouden torjumisella. Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen Piritta Rantanen ihmettelee Orpon-Purran hallituksen prioriteetteja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

