Ministeri Tytti Tuppurainen: Tasapainoinen aluerakenne vaatii vahvan pohjoisen keskuksen
1.11.2021 14:49:53 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

- Jotta maamme aluerakenne olisi tasapainoinen, maamme tarvitsee vahvan pohjoisen keskuksen eteläisen Suomen, pääkaupunkiseudun, vastavoimaksi. Pohjois-Pohjanmaan on oltava jatkossakin alue, jonne on hyvä muuttaa ja jäädä, jossa tuntuu turvalliselta perustaa perhe, kasvaa ja vanheta, luonnehti Tuppurainen puheenvuorossaan.
Tuppurainen nosti puheessaan esiin kolme asiaa, joissa hän näkee Pohjois-Pohjanmaan roolin tulevaisuudessa korostuva ja joissa alueen aktiivisuutta tarvitaan.
1. Pohjois-Pohjanmaasta on tehtävä hyvinvointitalouden lippulaiva.
- Vuonna 2019 veimme Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella eteenpäin hyvinvointitalouden käsitettä, joka katsoo taloutta laajemmassa kulmassa ja tunnistaa taloudellisen menestyksen ja hyvinvoinnin kohtalonyhteyden. Tätä ajattelua tulisi entisestään juurruttaa myös Pohjois-Pohjanmaalle ja juuri nyt on oikea hetki varmistaa, että kuljemme kehityksen eturintamassa.
Tuppurainen muistuttaa, että sote-uudistuksen myötä valta ja vastuu siirtyvät alueille ja alkuvuodesta Suomessa käydään historian ensimmäiset aluevaalit, joissa valitut päättäjät ovat jatkossa keskeisessä roolissa tulevaisuuden hyvinvointipalvelujen kehittämisessä ja turvaamisessa. Myös alueellinen yhteistyö saa aivan uudenlaista painoarvoa. Muutos voi osaltaan avata myös ovia maakuntien tehtävien laajempaankin tarkasteluun.
2. Pohjois-Pohjanmaan asemaa pohjoisen vankkana veturina on lujitettava
- Jotta maamme aluerakenne olisi tasapainoinen, maamme tarvitsee vahvan pohjoisen keskuksen eteläisen Suomen, pääkaupunkiseudun, vastavoimaksi. Pohjois-Pohjanmaan on oltava jatkossakin alue, jonne on hyvä muuttaa ja jäädä, jossa tuntuu turvalliselta perustaa perhe, kasvaa ja vanheta.
Pohjois-Pohjanmaa on Pohjoisen Suomen koulutus- ja osaamiskeskittymä, jonka vankan perustan luovat yliopistomme ja ammattikorkeakoulumme. Osaamme tutkia ja innovoida, ja esimerkiksi Oulun seudulla panostetaan merkittävästi tutkimus- ja kehittämismenoihin.
3. Ilmastonmuutokseen on vastattava rohkeasti
Tässä murroksessa Pohjois-Pohjanmaa on valinnut olla rohkeasti osana ratkaisua, Tuppurainen kiittelee.
- Puhuessamme fossiilisten korvaamisesta, on Pohjois-Pohjanmaalla Suomessa ja koko Euroopassa tärkeä rooli. Suomen sisällä siirtymä esimerkiksi fossiilivapaan teräksen tuotantoon SSAB:n Raahen tehtaalla on tavoite, jota on syytä vauhdittaa. Toisaalta Pohjois-Pohjanmaalla tuotetaan 40 prosenttia Suomen tuulivoimasta ja TUULI-hanke tekee alueellamme tärkeää työtä tuulivoiman eteen. Oulun yliopista kuulimme juuri viime kuussa rohkaisevia uutisia siitä, kuinka yliopiston tutkimusryhmä kehittää hiilineutraalia vedyn tuotantoa ilman sähköä, valokatalyysillä auringon valon avulla. Onnistuessaan tämän teknologian kehittäminen olisi Nobelin arvoinen suoritus.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tytti TuppurainenEurooppa- ja omistajaohjausministeri
Puh:Yhteydenotot: erityisavustaja Emilia Tervonen, p. 050 552 0676Kuvat

Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Helena Marttila: Tasokokeista käyty kiista peitti alleen kaikkein olennaisimman7.11.2026 14:00:00 EET | Tiedote
Julkisuudessa ja eduskunnassa on käyty kuluvalla viikolla kiivasta keskustelua tasokokeista ja niiden mahdollisesta pilotoinnista. Kansanedustaja Helena Marttilan (sd.) mukaan keskustelu ajautui kuitenkin sivuraiteille ja vei huomion pois tarkastusvaliokunnan tuoreen tutkimuksen tärkeimmästä viestistä: lasten kotitausta vaikuttaa voimakkaasti oppimistuloksiin.
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Pääministeri Orpo, missä ovat teot vaelluskalojen pelastamiseksi?7.11.2026 13:14:16 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma arvostelee hallituksen vesilain uudistuksen jäämistä selvästi hallitusohjelman tavoitteista. Heinäluoman mukaan pääministeri Petteri Orpon on aika vastata siihen, miksi hallitus ei ole valmis tekemään riittäviä päätöksiä Suomen uhanalaisten vaelluskalakantojen pelastamiseksi.
Ex-ministeri Skinnari: Google ei tee Suomen puolesta ilmastopolitiikkaa7.11.2026 11:32:52 EET | Tiedote
Suomi lähtee COP31-ilmastokokoukseen Turkkiin esittelemään puhtaan teknologian ratkaisujaan. Ex-ministeri ja kansanedustaja Ville Skinnari (sd.) arvostelee hallituksen ilmastopolitiikan epäjohdonmukaisuutta ja puhtaan siirtymän taloudellisten mahdollisuuksien hukkaamista.
SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Hallituksen asiakasmaksupolitiikassa ei ole järjen hiventäkään – ihmisten ahdingolla työllistetään lisää väkeä pyörittämään laskuja7.11.2026 08:16:00 EET | Tiedote
Hallitus korottaa terveydenhuollon asiakasmaksuja, mutta yhä useammalla ei ole varaa maksaa niitä. Pirkanmaalla maksamattomat laskut lisääntyvät rajusti, ja niiden selvittelyyn sekä maksuhuojennusten käsittelyyn tarvitaan lisää työntekijöitä. Kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaan (sd.) mukaan hallituksen asiakasmaksupolitiikka on järjetöntä: rahaa kuluu ihmisten taloudellisen ahdingon aiheuttaman byrokratian pyörittämiseen.
SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote
Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
