”Minulla on nimi, historia ja tulevaisuus”
Pakolaistaustaisten ohjaus -hankkeen tavoite on sujuvoittaa pakolaistaustaisten ja muiden maahanmuuttajien polkuja työhön ja koulutukseen. Nostamme hankkeessamme inhimillisen kohtaamisen asiakastyön ja palveluiden keskiöön. Pysähtyminen asiakkaan kokonaistilanteen äärelle erityisesti kotoutumisen alkuvaiheessa johtaa onnistuneempiin ja tuloksekkaampiin koulutus- ja työsiirtymiin.
Järjestämme etäyhteydellä hankkeen loppuseminaarin teemalla ”Minulla on nimi, historia ja tulevaisuus” 30.9.2020. Loppuseminaarimme tulee tavoittamaan noin puoli tuhatta kotoutumista tukevan työn ammattilaista ja viranomaista ympäri Suomena.
Maahan muuttaneiden työllistymisestä puhutaan paljon. Me tuomme keskusteluun TE-toimistojen ratkaisevan roolin onnistuneen kotoutumisen tukemisessa, mutta myös TE-toimiston asiantuntijoiden kokemuksen resurssien riittämättömyydestä kohtaavaan ja sitä kautta tulokselliseen asiakastyöhön. Lisäksi tuomme esiin maahan muuttaneiden, erityisesti pakolaistaustaisten näkökulmaa tarkoituksenmukaisista palveluista, jotka parhaiten tukisivat onnistunutta kotoutumista ja työllistymistä. Lisäksi loppuseminaarissamme kurottaudumme laajemmin kohti yhteiskuntaa, pois virkamieskontekstista ja herättämme monipuolista keskustelua eri yhteiskunnallisten toimijoiden parissa.
Aamupäivällä käsittelemme kohtaamisen ja kotoutumisen tematiikkaa monipuolisesti asiantuntijaluentojen kautta. Puhujiemme joukossa on esimerkiksi tutkijat Antti Rajala ja Ameera Masoud Helsingin yliopistosta, taiteilija ja valokuvaaja Noora Sayyad sekä monimuotoisuuden asiantuntija Sara Salmani inklusiivista työelämää edistävästä Inklusiiv ry:stä. Aamupäivän aikana esittelemme myös hankkeen kokemuksia kehittämästämme kohtaavan asiakastyön metodista, rajat ylittävästä verkostoyhteistyöstä ja digitaalisen osallisuuden edistämisestä. Hankkeen näkökulmaa esittelevät projektiasiantuntija ja kulttuurienvälisen ohjauksen kouluttaja Juha Lahti sekä hankkeemme alumni-projektiasiantuntija Noora Hagman.
Iltapäivällä syvennymme päivän teemaan ja kohtaamisen käytännön ulottuvuuksiin asiantuntijapaneelin johdolla. Paneelissa pohditaan mitä maahan muuttaneen nimi, historia ja tulevaisuus merkitsee yksilön kotoutumisen näkökulmasta ja mitä se tarkoittaa palvelujärjestelmän sekä yhteiskunnan rakenteiden näkökulmasta. Lopuksi keskustelemme vielä kotoutumista tukevien palvelujen tulevaisuuden näkymistä. Seminaarin lopuksi julkaisemme hankkeemme loppuraportin. Seminaarin artistivieraana on Yeboyah.
Seminaariohjelma
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eija Asikainen
Hankepäällikkö, Pakolaistaustaisten ohjaus -hanke, Kaakkois-Suomen ELY-keskus
p. 02950 26043
eija.asikainen@ely-keskus.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Kauppamiehenkatu 4 (PL 1041)
45101 Kouvola
0295 029 000http://www.ely-keskus.fi/kaakkois-suomi
Kaakkois-Suomen ELY-keskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. ELY-keskus hoitaa elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, liikenteeseen ja infrastruktuuriin sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Kaakkois-Suomen ELY-keskus kehittää ja tukee taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia. ELY-keskus toimii tiiviissä yhteistyöverkostossa alueen, kansalaisten, yritysten, yhteisöjen ja muiden toimijoiden hyväksi tavoitteenaan elinvoimainen, kestävä ja saavutettava Kaakkois-Suomi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Avustushakuja auki ELY-keskuksissa17.10.2025 09:19:35 EEST | Tiedote
ELY-keskuksissa avautuu 17.10.2025 useita rakennettuun ja luonnonympäristöön liittyviä avustushakuja. Haettavissa on avustuksia muun muassa rakennusperinnön hoitoon, luonnonhoitoon ja vesistöjen kunnostamiseen. Hakuajat päättyvät 1.12.2025.
Kasvumahdollisuuksia aurinkomaataloudesta ja ruukkien vetovoimasta9.10.2025 13:46:22 EEST | Tiedote
Heinä-syyskuussa 32 eri yritystä ja 21 kehittämishanketta saivat EU:n maaseuturahoitusta Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen ja Leader-ryhmien kautta. Yritysten investointeihin ja kehittämistoimiin suunnattiin yhteensä hieman yli 200 000 euroa, kehittämishankkeisiin lähes 1,5 miljoonaa euroa.
ELY-keskuksen avustukset rakennusperinnön hoitoon haussa loka–marraskuussa9.10.2025 09:24:07 EEST | Tiedote
Nyt on hyvä aika valmistautua tekemään avustushakemuksia. Avustukset ovat haussa 17.10.−1.12.2025. Rakennusperinnön hoitoavustusta voidaan myöntää perinnekorjauksiin ja sellaisten perinteisten korjaustoimenpiteiden suunnitteluun, joilla edistetään rakennuksen ja sen kulttuurihistoriallisten arvojen säilymistä. Saaristo-osakuntien saaristoalueiden perinnerakennusten ja kulttuurimaisemien hoitoon voidaan myöntää saariston ympäristön hoitoavustusta.
Järvilohen ja taimenen kutu lähestyy Hiitolanjoella – Vedenalainen kamera kerää havaintoja6.10.2025 11:47:07 EEST | Tiedote
Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen vesistöyksikkö ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kalatalouspalvelut ovat asennuttaneet Hiitolanjokeen vedenalaisen kameran, joka tallentaa livekuvaa läpi syksyisen järvilohien ja taimenten kutuajan. Tämä tarkkailu on osa Hiitolanjoen ennallistamisen tuloksellisuuden seurantaa. Tietoa saadaan muun muassa lohen ja taimenen kudun tarkasta ajoittumisesta, kutupaikan valinnasta, kuin myös joen kalojen lajistosta, jopa lajisuhteista.
Puuston poistoa Porrassuontiellä Kouvolassa1.10.2025 14:57:36 EEST | Tiedote
Raivaustyöt ovat alkaneet tällä viikolla ja varsinaiset hakkuutyöt alkavat viikolla 43.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme