Jyväskylän yliopisto

”Minulta varastetaan aikaa” – Ikä oli huono peruste koronarajoituksille

15.9.2022 10:00:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Uutinen

Jaa
Kun korona pisti ovet säppiin keväällä 2020, tutkijatohtori Emilia Leinonen laittoi nopeasti liikkeelle kirjoituspyynnön ikääntyneille. Hän halusi selvittää, miten yli 70-vuotiaat pärjäsivät karanteeninomaisissa olosuhteissa.
Emilia Leinosen mukaan ikääntyneiltä saamistaan kirjeistä voi päätellä, että pelkästään ikään perustuvat koronarajoitukset menivät pieleen. Kuva: Jyväskylän yliopisto/Petteri Kivimäki
Emilia Leinosen mukaan ikääntyneiltä saamistaan kirjeistä voi päätellä, että pelkästään ikään perustuvat koronarajoitukset menivät pieleen. Kuva: Jyväskylän yliopisto/Petteri Kivimäki

Kirjeitä tuli lopulta paljon ja niiden perusteella Leinonen piirtää kaksijakoisen kuvan ikäihmisten kokemuksista.

Yhdelle talkootöiden loppuminen oli helpotus, toiselle eristys merkitsi ajan varastamista.

”Osalle eristys oli järkytys ja identiteettikysymys, he eivät kokeneet itseään vanhoiksi ja heillä oli vielä omat vanhemmatkin elossa. Toiset pitivät saamastaan suojelusta, toiset eivät uskaltaneet lähteä kotoaan edes kauppaan.  Osa vastaajista puolestaan nautti, kun sai yhtä’äkkiä ollakin rauhassa”, Leinonen kuvailee.

Tutkimus toi tuloksia, joista viranomaiset voivat ottaa oppia esimerkiksi tulevien kriisitilanteiden viestintään. Myös kysymykset jatkotutkimukseen ovat Leinosella jo mielessä.

Lisää verkkolehdessä: https://jyunity.fi/tieteessa/minulta-varastetaan-aikaa-ika-oli-huono-peruste-koronarajoituksille/

Emilia Leinonen kuuluu Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikön tutkijoihin Jyväskylän yliopistossa. Yksikössä on julkaistu hiljattain monia koronaan ja korona-aikaisiin kokemuksiin liittyviä tutkimuksia.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Emilia Leinosen mukaan ikääntyneiltä saamistaan kirjeistä voi päätellä, että pelkästään ikään perustuvat koronarajoitukset menivät pieleen. Kuva: Jyväskylän yliopisto/Petteri Kivimäki
Emilia Leinosen mukaan ikääntyneiltä saamistaan kirjeistä voi päätellä, että pelkästään ikään perustuvat koronarajoitukset menivät pieleen. Kuva: Jyväskylän yliopisto/Petteri Kivimäki
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Väitös: Varhaiskasvatuksen johtamiskulttuuri vaikuttaa uudistusten toteutumiseen23.2.2026 07:15:00 EET | Tiedote

Varhaiskasvatuksen johtaminen on muuttunut viime vuosina aiempaa vaativammaksi. Kehityksen taustalla ovat sekä muuttuneet odotukset varhaiskasvatuksen tehtävästä että koulutuspoliittiset linjaukset. Samalla päiväkotien arkea ovat muovanneet merkittävät rakenteelliset ja poliittiset uudistukset. Väitöstutkimus osoittaa, että muutosten toteutuminen arjessa riippuu ratkaisevasti siitä, miten johtaminen päiväkodeissa toimii.

Yläkoululaiset disinformaation keskellä – tutkimuksessa selvitetään, kuka tunnistaa harhaanjohtavan tiedon ja miksi19.2.2026 11:45:02 EET | Tiedote

Disinformaatio eli tarkoituksellisesti harhaanjohtava tieto on yhä näkyvämpi osa nuorten arkea. Sosiaalisen median kanavat, algoritmit ja nopeasti leviävä sisältö altistavat yläkoululaiset virheelliselle tiedolle päivittäin. Jyväskylän yliopiston tutkimushankkeessa selvitetään, kuinka hyvin nuoret tunnistavat disinformaation ja mitkä tekijät vaikuttavat heidän kykyynsä erottaa tosi valheesta.

Suomen Akatemia rahoittaa musiikin kansainvälisen huippututkijan paluun Jyväskylän yliopistoon19.2.2026 08:30:00 EET | Tiedote

Suomen Akatemia on myöntänyt yhteensä 27,5 miljoonaa euroa Suomen ulkopuolelta kutsuttavien korkeatasoisten tutkijoiden rekrytoimiseen. Jyväskylän yliopistoon myönnettiin 2,5 miljoonan euron rahoitus musiikin huippututkija Tuomas Eerolan rekrytointiin. Rahoituksen turvin kaikkiaan 11 kansainvälistä tutkijaa siirtyy suomalaisiin yliopistoihin professorin tehtäviin ja perustaa niihin tutkimusryhmänsä.

Jyväskylän Kauppalaisseuran Säätiöltä merkittävä tuki Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoululle - Säätiö myönsi apurahoja 265 000 euroa18.2.2026 21:00:00 EET | Tiedote

Jyväskylän Kauppalaisseuran Säätiö sr. on lahjoittanut Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoululle 190 000 euron apurahan 18.2.2026. Apurahatilaisuudessa Säätiö jakoi apurahoja kauppatieteiden opiskeluun sekä korkeakouluasteisen kaupallisen koulutuksen ja liikesivistyksen ylläpitoon ja tukemiseen Jyväskylässä yhteensä 265 000 euroa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye