"Mitä enemmän nuori tietää jatko-opinnoista ja työelämästä, sitä varmempi hän on tekemään valintoja tulevaisuudestaan" - vuoden opo 2023 on valittu
3.2.2023 15:55:49 EET | Nuorten yrittäjyys ja talous NYT | Tiedote

Opinto-ohjaaja Nina Pajari Kariharan koulusta Kemistä on valittu vuoden 2023 opinto-ohjaajaksi. Vuoden opolla on pitkä ja monipuolinen kokemus oppilaanohjauksesta erilaisissa tehtävissä. Hän on toiminut muun muassa ammatillisena opettajana ja ammatillisena erityisopettajana ennen opinto-ohjaajaksi ryhtymistä.
Pajarin mukaan osa peruskoululaisista ei osaa nähdä itseään vielä tulevassa työelämässä, vaikka työelämään siirtyminen on monilla vain kolmen vuoden päässä.
Ratkaisuksi vuoden opo peräänkuuluttaa lisää työelämään tutustumista sekä yhteistyötä koulujen, yritysten ja työelämän välille jo perusopetuksen varhaisessa vaiheessa.
"Työelämäkokemukset avartavat nuorten näkemyksiä työelämässä tarvittavista tiedoista ja taidoista, sekä opettavat työelämän käytös- ja pelisääntöjä. Onnistuneiden TET-jaksojen jälkeen oppilaat ovat usein motivoituneempia myös opiskelemaan", Pajari toteaa.
Vuoden opo palkittiin perjantaina valtakunnallisilla Opo-päivillä Hämeenlinnassa. Perusteena valinnalle olivat kollegan näkemykset Ninasta auttavaisena ja helposti lähestyttävänä opinto-ohjaajana ja kollegana.
Vuoden opo 2023 valittiin tänä vuonna jo 31. kerran. Valintaraadissa ovat mukana Suomen opinto-ohjaajat Sopo ry, Talous ja Nuoret TAT ry ja Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry.
Lisätiedot
Talous ja nuoret TAT, Liisa Tenhunen-Ruotsalainen, johtaja, 040 545 2198, liisa.tenhunen-ruotsalainen@tat.fi
SAK ry, Saku Jokisalo, järjestöasiantuntija, 041 731 5266, saku.jokisalo@sak.fi
SOPO ry, Paula Lindqvist, puheenjohtaja 040 5680 072, paula.lindqvist@sopo.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Nuorten yrittäjyys ja talous NYT on voittoa tavoittelematon järjestö, jonka tavoitteena on edistää lasten ja nuorten työelämä-, talous-, ja yrittäjyystaitoja. Tarjoamme oppimiskokonaisuuksia ja -ympäristöjä kaikille kouluasteille. Yrityskyliä meillä on yhteensä 14 paikkakunnalla. Opettajille ja opinto-ohjaajille järjestämme koulutuksia. Tavoitteemme on, että jokainen lapsi ja nuori - lähtökohdista riippumatta - saa mahdollisuuden oppia oman tulevaisuutensa kannalta tärkeitä taitoja. Olemme myös osa kansainvälistä Junior Achievement -verkostoa, jolla on toimintaa yli 100 maassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nuorten yrittäjyys ja talous NYT
Våga vara företagsam-finalen 2026: Shroomies NYT från Etu-Töölön lukio och Vaara Coaching NYT från Jyväskylä universitet går vidare till EM29.4.2026 11:59:40 EEST | Pressmeddelande
Till de bästa UF-företagen i Våga vara företagsam-finalen, som ordnades i Helsingfors 28–29.4, valdes Shroomies NYT, som tillverkar lufttorkad svampjerky, och Vaara Coaching NYT, som erbjuder coaching inom stresshantering. I finalen i Finlands största entreprenörskapstävling för unga deltog totalt 55 företag och cirka 170 unga från grundskolor, läroanstalter i andra stadiet och högskolor från hela Finland. På evenemanget belönades också teamen i tävlingen Företagshjälte, som är avsedd för elever i lågklasserna. Evenemanget ordnades av Ung företagsamhet och ekonomi NYT.
Nuorten Uskalla Yrittää -finaali 2026: EM-kilpailuihin etenevät Shroomies NYT Etu-Töölön lukiosta ja Vaara Coaching NYT Jyväskylän yliopistosta29.4.2026 11:59:40 EEST | Tiedote
Helsingissä 28.–29.4. järjestetyssä Uskalla Yrittää -finaalissa Suomen parhaiksi NYT-yrityksiksi valittiin ilmakuivattua sienijerkyä valmistava Shroomies NYT sekä stressinhallintaa tukevia valmennuksia tarjoava Vaara Coaching NYT. Suomen suurimman nuorten yrittäjyyskilpailun finaaliin osallistui yhteensä 55 yritystä ja noin 170 nuorta peruskouluista, toiselta ja korkea-asteelta eri puolilta Suomea. Tapahtumassa palkittiin myös alakoululaisten tiimit Yrityssankari-kilpailussa. Tapahtuman järjesti Nuorten yrittäjyys ja talous NYT.
Våga vara företagsam-finalen 2026: Shroomies NYT från Etu-Töölön lukio och Vaara Coaching NYT från Jyväskylä universitet går vidare till EM29.4.2026 11:52:30 EEST | Pressmeddelande
Till de bästa UF-företagen i Våga vara företagsam-finalen, som ordnades i Helsingfors 28–29.4, valdes Shroomies NYT, som tillverkar lufttorkad svampjerky, och Vaara Coaching NYT, som erbjuder coaching inom stresshantering. I finalen i Finlands största entreprenörskapstävling för unga deltog totalt 55 företag och cirka 170 unga från grundskolor, läroanstalter i andra stadiet och högskolor från hela Finland. På evenemanget belönades också teamen i tävlingen Företagshjälte, som är avsedd för elever i lågklasserna. Evenemanget ordnades av Ung företagsamhet och ekonomi NYT.
Nuorten Uskalla Yrittää -finaali 2026: EM-kilpailuihin etenevät Shroomies NYT Etu-Töölön lukiosta ja Vaara Coaching NYT Jyväskylän yliopistosta29.4.2026 11:52:30 EEST | Tiedote
Helsingissä 28.–29.4. järjestetyssä Uskalla Yrittää -finaalissa Suomen parhaiksi NYT-yrityksiksi valittiin ilmakuivattua sienijerkyä valmistava Shroomies NYT sekä stressinhallintaa tukevia valmennuksia tarjoava Vaara Coaching NYT. Suomen suurimman nuorten yrittäjyyskilpailun finaaliin osallistui yhteensä 55 yritystä ja noin 170 nuorta peruskouluista, toiselta ja korkea-asteelta eri puolilta Suomea. Tapahtumassa palkittiin myös alakoululaisten tiimit Yrityssankari-kilpailussa. Tapahtuman järjesti Nuorten yrittäjyys ja talous NYT.
Unga allt mindre benägna att söka sommarjobb – första nedgången på flera år21.4.2026 14:29:50 EEST | Pressmeddelande
Ungas intresse för att söka sommarjobb har minskat för första gången efter det ökade intresset efter pandemin, framgår av vårens enkätundersökning i NYT Ungas framtidsrapport. Enligt undersökningen som genomfördes i januari–mars 2026 planerade totalt 70 procent av de unga att söka sommarjobb, jämfört med 74 procent året innan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

