Nuorten yrittäjyys ja talous NYT

"Mitä enemmän nuori tietää jatko-opinnoista ja työelämästä, sitä varmempi hän on tekemään valintoja tulevaisuudestaan" - vuoden opo 2023 on valittu

Jaa
Juuri valittu vuoden opo peräänkuuluttaa lisää työelämään tutustumista sekä yhteistyötä koulujen, yritysten ja työelämän välille jo perusopetuksen varhaisessa vaiheessa.

Opinto-ohjaaja Nina Pajari Kariharan koulusta Kemistä on valittu vuoden 2023 opinto-ohjaajaksi. Vuoden opolla on pitkä ja monipuolinen kokemus oppilaanohjauksesta erilaisissa tehtävissä. Hän on toiminut muun muassa ammatillisena opettajana ja ammatillisena erityisopettajana ennen opinto-ohjaajaksi ryhtymistä. 

Pajarin mukaan osa peruskoululaisista ei osaa nähdä itseään vielä tulevassa työelämässä, vaikka työelämään siirtyminen on monilla vain kolmen vuoden päässä.

Ratkaisuksi vuoden opo peräänkuuluttaa lisää työelämään tutustumista sekä yhteistyötä koulujen, yritysten ja työelämän välille jo perusopetuksen varhaisessa vaiheessa.

"Työelämäkokemukset avartavat nuorten näkemyksiä työelämässä tarvittavista tiedoista ja taidoista, sekä opettavat työelämän käytös- ja pelisääntöjä. Onnistuneiden TET-jaksojen jälkeen oppilaat ovat usein motivoituneempia myös opiskelemaan", Pajari toteaa.

Vuoden opo palkittiin perjantaina valtakunnallisilla Opo-päivillä Hämeenlinnassa. Perusteena valinnalle olivat kollegan näkemykset Ninasta auttavaisena ja helposti lähestyttävänä opinto-ohjaajana ja kollegana.

Vuoden opo 2023 valittiin tänä vuonna jo 31. kerran. Valintaraadissa ovat mukana Suomen opinto-ohjaajat Sopo ry, Talous ja Nuoret TAT ry ja Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry.


Lisätiedot

Talous ja nuoret TAT, Liisa Tenhunen-Ruotsalainen, johtaja, 040 545 2198, liisa.tenhunen-ruotsalainen@tat.fi

SAK ry, Saku Jokisalo, järjestöasiantuntija, 041 731 5266, saku.jokisalo@sak.fi

SOPO ry, Paula Lindqvist, puheenjohtaja 040 5680 072, paula.lindqvist@sopo.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Nuorten yrittäjyys ja talous NYT
Nuorten yrittäjyys ja talous NYT
Eteläranta 10
00130 HELSINKI

https://nuortennyt.fi/

Nuorten yrittäjyys ja talous NYT on voittoa tavoittelematon järjestö, jonka tavoitteena on edistää lasten ja nuorten työelämä-, talous-, ja yrittäjyystaitoja. Tarjoamme erilaisia oppimiskokonaisuuksia ja -ympäristöjä esikoulusta 2.asteelle. Yrityskyliä meillä on yhteensä 14 paikkakunnalla. Opettajille ja opinto-ohjaajille järjestämme koulutuksia. Tavoitteemme on, että jokainen lapsi ja nuori - lähtökohdista riippumatta - saa mahdollisuuden oppia tulevaisuutensa kannalta tärkeitä taitoja. Olemme myös osa kansainvälistä Junior Achievement -verkostoa, jolla on toimintaa yli 100 maassa.

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Nuorten yrittäjyys ja talous NYT

Tävlingen Våga vara företagsam för unga: 11 företag från Nyland fortsätter till finalen6.3.2024 18:22:30 EET | Tiedote

Sammanlagt 70 övningsföretag som unga grundat (NYT-företag) och över 200 unga från Nyland deltog i det regionala Våga vara företagsam-evenemanget i Vanda. Det regionala evenemanget är en del av en riksomfattande evenemangshelhet och ordnades den 6 mars 2024. Bland de deltagande företagen valde juryn, som bestod av experter från företagsvärlden, totalt 11 företag som fortsätter till finalen i Helsingfors i april. Studerande i högklasserna och i andra stadiet presenterade sina företags produkter och tjänster på Våga vara företagsam-evenemanget på köpcentret Myyrmanni.

Nuorten Uskalla Yrittää -kilpailu: Uudeltamaalta finaaliin jatkaa 11 yritystä6.3.2024 16:01:55 EET | Tiedote

Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin järjestämässä Uskalla Yrittää -tapahtumakokonaisuudessa Uudenmaan aluetapahtumaan osallistui 6. maaliskuuta 2024 yhteensä 70 nuorten perustamaa harjoitusyritystä (NYT-yritystä) ja yli 200 nuorta. Yritysmaailman asiantuntijoista koostuva tuomaristo valitsi kilpailuun osallistuneiden joukosta 11 yritystä, joiden tie jatkuu huhtikuussa Helsingissä järjestettävään finaaliin. Yläkoulun ja toisen asteen opiskelijat esittelivät yritystensä tuotteita ja palveluita Uskalla Yrittää -tapahtumassa kauppakeskus Myyrmannissa Vantaalla.

Uskalla Yrittää 2024: Yrittäjyyskilpailun finaaliin jatkaa Kainuusta kolme nuorten tiimiä28.2.2024 16:31:35 EET | Tiedote

Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin järjestämässä Uskalla Yrittää -tapahtumakokonaisuudessa Kainuun aluetapahtumaan osallistui 28. helmikuuta 2024 yhteensä 26 nuorten perustamaa harjoitusyritystä (NYT-yritystä) ja 70 nuorta. Yritysmaailman asiantuntijoista koostuva tuomaristo valitsi kilpailuun osallistuneiden joukosta kolme yritystä, joiden tie jatkuu huhtikuussa Helsingissä järjestettävään finaaliin. Yläkoulun ja toisen asteen opiskelijat esittelivät yritystensä tuotteita ja palveluita Uskalla Yrittää -tapahtumassa kauppakeskus Prismassa.

Nuorten Uskalla Yrittää -kilpailu 2024: Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin alueelta kuusi yritystä jatkaa finaaliin22.2.2024 18:02:10 EET | Tiedote

Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin järjestämässä Uskalla Yrittää -tapahtumakokonaisuudessa Oulun aluetapahtumaan osallistui 22. helmikuuta 2024 yhteensä 35 nuorten perustamaa harjoitusyritystä (NYT-yritystä) ja noin 100 nuorta. Yritysmaailman ja opetusalan asiantuntijoista koostuva tuomaristo valitsi kilpailuun osallistuneiden joukosta 6 yritystä, joiden tie jatkuu finaaliin huhtikuussa Helsingissä. Yläkoulun ja toisen asteen opiskelijat esittelivät yritystensä tuotteita ja palveluita Uskalla Yrittää -tapahtumassa kauppakeskus Valkeassa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye