Mitä perustulo tarkoittaa työeläkkeelle?

Jaa

Tuleeko Suomeen perustulo? Saisiko rahaa ilman työntekoa? Työeläke ja perustulo nähdään helposti vastakkaisina voimina. Periaatteellisesti ero on suuri, sillä työeläkettä saadakseen tarvitaan työtä ja siitä ansioita. Perustulo napsahtaisi jokaiselle.

Perustulokokeilu on Sipilän hallituksen ohjelmassa tällä hallituskaudella. Työeläke-lehti haastatteli selvitystyön vetäjää Kelan tutkimusjohtaja, professori Olli Kangasta.

Työeläke-lehden (5:2015) kansiaiheessa Kangas ja Eläketurvakeskuksen tutkimusosaston päällikkö Susan Kuivalainen keskustelevat perustulosta. Tutkijoina heitä puhtaasti kiinnostaa, olisiko perustulo ratkaisu sosiaaliturvan ongelmiin.

Yrittäjän eläketurva laahaa, ammattiylpeys kannattelee

Myös yrittäjä hankkii omalla työllään eläketurvan. Faktojen valossa näyttää siltä, että itsensä työllistävien ammatinharjoittajien eläketurvassa on selvästi parannettavaa.

Asiantuntijat Juha Knuuti ja Markus Palomurto osoittavat artikkelissaan, että moni ammatin- ja liikkeenharjoittaja laiminlyö eläketurvaansa alivakuuttamalla työpanoksensa. Vakuutus- ja verotustietoja vertaamalla selvisi, että YEL-työtulo jää jälkeen yrittäjän ansiotuloista. 

Työelämään kouluttautuville nuorille duunareille antaa kasvot Musa Jallow, Suomen ammattiin opiskelevien liiton Sakki ry:n puheenjohtaja. Ammattiylpeys kannattelee jo nuorena ja moni amislainen ryhtyy valmistuttuaan myös yrittäjäksi.

– Amiksesta tulee älyttömän paljon pienyrittäjiä, toteaa Jallow Työeläke-lehdessä.

Työeläkeuudistus läpi eduskunnassa

Eläkeuudistus tuunaa työeläkkeen 2020-luvulle. Lakipaketti on hyväksytty eduskunnassa, ja presidentin hyväksymisen jälkeen lait astuvat voimaan vuoden 2017 alussa. Työeläkepäivän juttukooste taustoittaa uudistusta.

Eläkeiän muutokset vaikuttavat myös julkisen puolen ammatillisiin eläkeikiin. Kokemuksen ääntä -palstalla julkisten alojen eläkelainsäädännön yhtenäistymisestä kertoo lakiasianjohtajaksi Kevassa ylennetty Karoliina Kiuru.

Näistä ja muista kiintoisista eläkeaiheista kertoo Työeläke-lehti.fi.

Viidesti vuodessa ilmestyvä Työeläke-lehti on Eläketurvakeskuksen julkaisema työeläkealan ammatti- ja sidosryhmälehti. 

Lisätietoja Työeläke-lehdestä:

päätoimittaja Kati Kalliomäki, puh. 029 411 2212, kati.kalliomaki(at)etk.fi
toimituspäällikkö Anne Iivonen, puh. 029 411 2694, anne.iivonen(at)etk.fi

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Työeläke-lehti
Kirjurinkatu 3, (Itä-Pasila)
00065 ELÄKETURVAKESKUS

029 411 20http://www.etk.fi
Eläketurvakeskus (ETK) tutkii, tilastoi ja palvelee. ETK on työeläketurvan kehittämisen ja toimeenpanon lakisääteinen yhteistyöelin, asiantuntija ja yhteisten palvelujen tuottaja. www.etk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työeläke-lehti

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme