Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Mitä pohjoisen lapsille ja nuorille kuuluu?

Jaa
Mitä syksyn kouluterveyskysely kertoo Kainuun, Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan lasten ja nuorten mielen hyvinvoinnista, tupakan ja päihteiden käytöstä, pelaamisesta, kiusaamisesta tai väkivallasta? Missä olemme onnistuneet?

Lapin ja Pohjois-Suomen aluehallintovirastot järjestävät tiistaina 14.12. klo 12-15  webinaarin syksyllä tehdystä kouluterveyskyselystä. Kyselyn tulosten lisäksi kuulemme alueemme nuorten, ammattilaisten sekä kuntapäättäjien näkemyksiä tilanteesta.

Tilaisuudessa esitellään myös tutkimustuloksia siitä, kuinka korona on heijastunut lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiin sekä palveluihin. Mihin meidän tulisi keskittyä, jotta selviydymme ja palaudumme koronan aiheuttamasta kuormituksesta?

Webinaari tarjoaa myös työkaluja siihen, kuinka kouluterveyskyselyn tuloksia voi hyödyntää kunnassa, esimerkiksi kuinka aineistoa voi käyttää hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman teossa sekä muissa ohjelmissa.

Tilaisuus on tarkoitettu kaikille Kainuun, Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan alueilla lasten ja nuorten kanssa työskenteleville henkilöille ja sidosryhmille sekä alueen päättäjille. Myös median edustajat ovat tervetulleita webinaariin. Osallistumislinkin saa tapahtuman järjestäjiltä (kts. yhteystiedot).

 Webinaarin ohjelma 

pj. Raija Fors, ylitarkastaja, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

12:00        Avauspuheenvuoro

Maria Siurua, johtaja, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

12:05        Mitä pohjoisen lapsille ja nuorille kuuluu?

Jenni Helenius, kehittämispäällikkö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

13:00 – 13:05 Tauko

Pj. Sanna Ylitalo, ylitarkastaja, Lapin aluehallintovirasto

13:05        Kunnat kommentoivat paneelikeskustelussa

kouluterveyskyselyn tuloksia

pj. Saija Himanka, aluekoordinaattori, Ehyt ry

Panelisteina kuntatoimijoita, kuntapäättäjiä, etsivä nuorisotyö ja nuorten edustaja.

13:40        Huolestuttavat havainnot nuorten tyttöjen hyvinvoinnista

– mitä voisimme tehdä?

Varpu Wiens, tutkija, Pohjois-Suomi, Sokra-hanke, Diak

13:55 – 14:00 Tauko

14:00       Koronan vaikutukset lapsiin ja nuoriin tutkimusten valossa

Timo Harrikari, professori, Lapin yliopisto

Keskustelua

14:55       Tilaisuuden päätös, Sanna Ylitalo, ylitarkastaja, Lapin aluehallintovirasto

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

ylitarkastaja Raija Fors, p. 0295 017 559, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto


suunnittelija Linda Mård, p. 0295 018 827, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto


ylitarkastaja Sanna Ylitalo, p. 0295 017 386, Lapin aluehallintovirasto


etunimi.sukunimi@avi.fi


 

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Aluehallintoviraston verkkosivut

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Hallinto-oikeus: Työsuojeluviranomaisen puolalaiselle yritykselle määräämä laiminlyöntimaksu oli aiheellinen19.12.2025 15:52:23 EET | Tiedote

Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue määräsi elokuussa 2024 puolalaiselle yritykselle 5 500 euron laiminlyöntimaksun, koska yritys oli laiminlyönyt velvollisuutensa toimittaa työsuojeluviranomaiselle tietoja työntekijöiden lähettämisestä Suomeen. Yritys valitti laiminlyöntimaksusta hallinto-oikeuteen, joka katsoi, että työsuojeluviranomainen oli voinut pitää yrityksen laiminlyöntejä vakavina ja ratkaisi asian niin, että määrätty laiminlyöntimaksu jäi voimaan. Turun hallinto-oikeus antoi päätöksensä asiassa 19.12.2025.

Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången19.12.2025 13:30:00 EET | Pressmeddelande

Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången den 18 december 2025. De nuvarande beredskapskommittéernas verksamhetsperiod upphör då regionförvaltningsverkens verksamhet upphör den 31 december 2025. Det nya riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket inleder verksamheten den 1 januari 2026. Till myndighetens uppgifter hör bland annat att organisera det regionala beredskapssamarbetet.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran19.12.2025 13:30:00 EET | Tiedote

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran 18.12.2025. Nykyisten valmiustoimikuntien toimikausi päättyy aluehallintovirastojen toiminnan päättyessä 31.12.2025. Uusi valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtävänä on muun muassa varautumisen alueellisen yhteistyön järjestäminen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye