Mitä tapahtuu, kun vauhdikas Typy-tyttö tapaa nokkelan noidan?
1.4.2020 11:51:52 EEST | Bazar Kustannus | Tiedote

Typyn kesäloma on alkanut, vaikka äiti ja isä ovat vielä töissä. Bertta-täti vie Typyn leikkipuistoon, mutta siellä ei ole muita lapsia ja tätikin vain istuu penkillä lukemassa lehteä. Hirvittävän tylsää!
Yhtäkkiä nousee kummallinen tuulenpuuska ja ilmassa on kimaltavaa pölyä. Leikkipuiston puuhun laskeutuu sinitukkainen noita, joka loihtii taikapölyllään mitä ihmeellisimpiä asioita. Typy joutuu seikkailuun, jollaista ei ollut osannut toivoakaan – eikä Bertankaan lukurauha säily loputtomiin.
Sanna Isto on Berliinissä asuva lasten- ja nuortenkirjailija. Hänen esikoisteoksensa Tinka ja Taika (WSOY) voitti Arvid Lydecken -palkinnon vuonna 2011 ja Maan alaiset (WSOY) oli lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana vuonna 2016.
Eppu Nuotio on Berliinin-vuosien jälkeen Helsinkiin asettunut palkittu kirjailija, jonka laajaan tuotantoon kuuluu lähes seitsemänkymmentä kirjaa, lukuisia tv-sarjoja, näytelmiä, kuunnelmia ja musikaaleja. Hän on toiminut Unicefin Hyvän tahdon lähettiläänä vuodesta 2002.
Sari Airola on monipuolinen kuvittaja ja lastenkirjailija, joka on kuvittanut useita palkittuja kuvakirjoja. Hän on asunut kahdeksan vuotta ulkomailla, ensin Hongkongissa ja sitten Istanbulissa, ja nauttii nyt Helsingin kotoisuudesta ja puhtaudesta.
Yhteyshenkilöt
Minttu NikkiläViestintäpäällikkö
Arvostelukappaleet, haastattelupyynnöt ja lisätiedot
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Bazar – Parasta lukemista
Bazar Kustannus Oy on vuonna 2002 perustettu yleiskustantamo, joka on osa Werner Söderström Osakeyhtiötä. Bazar julkaisee vuosittain noin 60 uutta kotimaista ja käännettyä kauno- ja tietokirjaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Bazar Kustannus
Harry Whittakerin uusi kirjasarja sijoittuu Lucinda Rileyn luoman Seitsemän sisarta -sarjan maailmaan3.3.2026 17:00:00 EET | Tiedote
Irlantilaissyntyisen kirjailijan Lucinda Rileyn (1965–2021) kahdeksanosainen Seitsemän sisarta -kirjasarja on noussut ilmiöksi ja myyntimenestykseksi niin maailmalla kuin Suomessakin. Tähän lukijoiden rakastamaan maailmaan on mahdollista palata marraskuussa 2026, kun Rileyn pojan Harry Whittakerin kirjoittama ja uuden sarjan aloittava Orlando-romaani ilmestyy.
Miksi ja miten suomalainen tappaa? Kriminaalipsykologin uutuuskirja avaa suomalaisten henkirikosten synkkää anatomiaa27.2.2026 09:29:00 EET | Tiedote
Kriminaalipsykologi ja profiloija Helinä Häkkäsen tänään ilmestynyt tietokirja Suomalaisen henkirikoksen anatomia (Bazar) tarjoaa kiinnostavan analyysin suomalaisten tekemistä surmista. Kirja perustuu asiantuntemukseen, joka Häkkäselle on kertynyt tieteellisenä tutkijana, poliisin erikoistutkijana ja kliinikkona henkirikosten parissa.
Somevaikuttaja Veera Papinoja auttaa kirjassaan vapautumaan dieettikulttuurin kahleista ja löytämään kehorauhan16.1.2026 08:51:40 EET | Tiedote
Suosittu somevaikuttaja ja Kehorauhaa-podcastistaan tunnettu Veera Bianca, oikealta nimeltään Veera Papinoja, kertoo omakohtaisessa kirjassaan Kohti kehorauhaa – irti dieettikulttuurin kahleista (Bazar), kuinka avain hyvinvointiin löytyy itsekurin sijaan kehon kuuntelemisesta ja itsensä hyväksymisestä. Papinoja haluaa tänään ilmestyvällä kirjallaan myös oikoa lihavuuteen ja painonhallintaan liittyviä yleisiä väärinkäsityksiä.
Bazarin kevään 2026 uutuusluettelo on nyt ilmestynyt5.11.2025 09:21:37 EET | Tiedote
Bazar Kustannus tarjoaa ensi kevään kirjoissa runsaan kattauksen kotimaista ja suomennettua kauno- ja tietokirjallisuutta. Kevään julkaisuluettelo kattaa tammi–kesäkuussa 2026 ilmestyvät teokset.
Vuoden kotimainen dekkaristi -palkinto kolmannen kerran Christian Rönnbackalle25.10.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Bazar Kustannuksen kirjailija Christian Rönnbacka sai Vuoden kotimainen dekkaristi -palkinnon 25.10.2025 Helsingin Kirjamessuilla pidetyssä tilaisuudessa. Lukuaikapalvelu BookBeatin jakama tunnustus on ainoa puhtaasti dataan perustuva kirjallisuuspalkinto Suomessa. Palkinto on jaettu vuosittain kuusi kertaa ja Rönnbackan voitto oli hänen kolmantensa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
