Miten elää luonnon kanssa, kun aiheutamme sille kärsimystä?
26.9.2022 08:00:00 EEST | Atena | Tiedote

Riikka Kaihovaara: Vieras eläin ja muita uusia luontokappaleita
Julkaistaan 5.10.2022
Kaikella elollisella on nälkä. Elämä nielee elämää. Ihminen on osa lajien verkostoa, ruokailija mutta myös itse ruokaa. Miten löytää paikkansa maailmassa, jossa kaikki on tuntevaa ja tietoista ja jossa kärsimyksen tuottamista ei voi välttää?
Vieras eläin pohtii ihmisen eläimyyttä ja eläimen tietoisuutta. Luonnossa kaikki ovat toisenvaraisia, olemme elämämme velkaa muulle luonnolle. Tässä keskinäisessä riippuvuudessa ei ole mitään väärää: moraali ei katoa, vaikka ihmisen paikka osana luontoa tunnustettaisiin, se vain muuttuu.
“Elä, ja anna muidenkin elää” on varsin ohut eettinen ohjenuora. Emme yksilöinä voi olla vahingoittamatta yksilöitä, mutta lajina voimme antaa tilaa ja selviämisen mahdollisuuden myös muille lajeille. Sopimus luonnon kanssa on solmittava uudelleen, ja se vaatii myös häiritsevien kysymysten esittämistä: Esimerkiksi, voiko eläimen nähdä itseisarvoisena olentona sekä ruokana?
Toinen Vieraan eläimen tärkeä teema on tietoisuus. Teos pyrkii siirtämään katsetta ulos ihmiskeskeisestä ajattelutavasta ja kysyy, voimmeko me määritellä muiden lajien kokemuksia. Aihetta tarkastellaan muun muassa pohtimalla kasvien tietoisuutta, delfiinien kieltä ja petoeläinten moraalia.
Riikka Kaihovaara on asettanut tehtäväkseen kysyä hankalia kysymyksiä, eikä hän kaihda tekstissään kipeitäkään aiheita. Teos ei julista, se käy vuoropuhelua tieteen ja kaunokirjallisuuden kanssa. Se lähestyy kysymyksiä omakohtaisuuden ja kehollisen kokemuksen kautta. Se ei tarjoile valmiita vastauksia, vaan sysii ajatteluamme sinne, mihin on joskus vaikea katsoa.
Niin ihmisen kuin muidenkin eläinten elämä pelkistyy perusasioiksi: ruumiillisuuden kokemukseksi, kuoleman hyväksymiseksi, elämän jatkumiseksi.
Riikka Kaihovaara on helsinkiläinen dokumentaristi ja kirjailija, ja hän toimii Suomen Luonnon kolumnistina. Hänen aiempi kirjansa Villi ihminen ylsi Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaaksi. Kaihovaara ryhtyi kasvissyöjäksi ja vegaaniksi 1990-luvulla. Nyt hän suunnittelee metsästyskortin hankkimista.
Haastattelupyynnöt, arvostelukappaleet, lisätiedot: hanna-leena.soisalo@atena.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna-Leena SoisaloviestintäpäällikköAtena | Otava
Otava | Like | Nemo | Moreeni | Karisto | Atena | F-Kustannus
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Atena on osa Otava-konsernia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Atena
Mikko Porvali: Putinin pelikirja kirjoitettiin jo tsaarin Ohranassa18.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Kremlin näkymätön sota on ensimmäinen länsimaissa kirjoitettu kokonaisesitys Venäjän tiedusteluviranomaisten historiasta. Teos kattaa venäläisen ulkomaantiedustelun ja turvallisuuspalveluiden pitkän kaaren yli viiden vuosisadan ajalta.
Rutger Bregman haastaa autoritaariset johtajat ja luo uskoa muutokseen.11.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Bestseller-kirjailijan ajankohtainen ja toiveikas teos osoittaa, miten moraalinen kunnianhimo ja yhteinen päämäärä voivat kääntää historian suunnan.
Emerituspiispan avoin puheenvuoro urastaan ja kirkon murroskohdista25.8.2026 12:30:00 EEST | Tiedote
Emerituspiispa Samuel Salmi on Suomen evankelisluterilaisen kirkon merkittävimpiä uudistajia ja hengellisiä johtajia. Elämäkerrassa Salmi kertoo, millaista vastustusta ja henkilökohtaisia seurauksia hän kohtasi ajaessaan kirkossa muutoksia sekä ottaessaan julkisesti kantaa naispappeuteen, ympäristöasioihin, kaivostoimintaan ja saamelaisten oikeuksiin.
Millaista oli sodan keskellä seksi, rakastuminen, pelko tai ilo? Näitä pohtii historioitsija Jenni Kirves uutuuskirjassaan Ihmisenä sodassa24.8.2026 08:33:00 EEST | Tiedote
Tietokirjailija ja historioitsija Jenni Kirves tarkastelee uutuuskirjassaan suomalaisten sotilaiden monipuolista tunne-elämää rintamalla. Kauheuksien keskellä lohtua ja iloa löytyi muun muassa musiikista, saunomisesta ja huumorista.
Amfetamiinikokki on Breaking Bad -henkinen True Crime -tarina, jossa hyvä lopulta voittaa21.8.2026 10:28:22 EEST | Tiedote
Tobias Landehag oli pitkään mukana kansainvälisessä huumekaupassa, kunnes kymmenen vuoden vankeustuomio pakotti täyskäännökseen. Nykyään entinen “amfetamiinikokki” toimii yrittäjänä, ilmastoaktivistina ja nuorten mentorina sekä puhuu avoimesti rikollisuudesta ja siitä irtautumisesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

