Gummerus

Miten kyetä tekemään suuria päätöksiä, kun niistä aiemmatkin ovat olleet huonoja? – Sisko Savonlahden romaani kertoo naisesta, joka ei kasva ihmisenä

5.9.2021 00:01:00 EEST | Gummerus | Tiedote

Jaa
Kai minä halusin tätä (Gummerus) on Sisko Savonlahden odotettu toinen romaani. Se on koominen ja säälimättömän terävä kuvaus yhden naisen elämästä. Savonlahti lunasti paikkansa nykykirjallisuuden kärkikaartissa jo kriitikoiden ylistämällä ja lukijoiden rakastamalla esikoisromaanillaan Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu (Gummerus 2018).
Sisko Savonlahti (kuva: Maija Astikainen)
Sisko Savonlahti (kuva: Maija Astikainen)

Minusta tuntuu, että sisälläni on jotain ylimääräistä ja että haluan sen pois sieltä. 

Näin ajattelee nainen, joka makaa gynekologin vastaanotolla. Hän on saanut kaiken, mitä halusi. Miehen, koiran, kivan kodin – ja nyt myös kierukan. Mutta jokin on vialla. Miksi naisen piti tehdä niin monenlaisia asioita päästäkseen tähän pisteeseen? Mitä järkeä oli käyttää niin paljon aikaa ja energiaa siihen, että saisi miehen? Miksi piti yrittää olla niin kaunis? Ja: oliko se tämän arvoista. 

Kai minä halusin tätä käsittelee ulkonäköä, itsensä rumaksi kokemista, tavarapaljoutta ja rakkautta. Sisko Savonlahti kertoo, ettei oikeastaan olisi halunnut kirjoittaa ulkonäön merkityksestä. 

”Ulkonäköä pidetään niin pinnallisena, ja minä halusin kirjoittaa syvällisen kirjan. Mutta siitä ei oikein tullut mitään. Kirjoittamisen sijaan käytin aikani Sofia Belórfin elämän seuraamiseen. Kun sitä oli kestänyt tarpeeksi kauan, kysyin itseltäni: MIKSI OLEN TÄLLAINEN? Yritin löytää vastausta kysymykseen kirjoittamalla. Mitä enemmän kirjoitin, sen selvemmäksi kävi, ettei kyse ollutkaan vain minusta. Meillä kaikilla on ongelma.” 

Sisko Savonlahti on Helsingissä asuva kirjailija ja toimittaja, jonka esikoisromaani Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu oli ilmestymisvuonnaan 2018 syksyn esikoiskirjatapaus ja Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ehdokas. Romaani on ilmestynyt myös ruotsiksi. Suomessa sitä on myyty 45 000 kappaletta. 

Sisko Savonlahti: Kai minä halusin tätä 
296 sivua 
myös äänikirjana, lukija Mimosa Willamo 

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Sisko Savonlahti (kuva: Maija Astikainen)
Sisko Savonlahti (kuva: Maija Astikainen)
Lataa
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Gummerus
Gummerus
PL 1000 / Käenkuja 3 A
00501 HELSINKI

*010 6836 200http://www.gummerus.fi

Gummerus

”Tehtävämme on julkaista kirjallisuutta huviksi ja hyödyksi.” Kaarle Jaakko Gummerus


Suomen vanhin yleiskustantamo Gummerus Kustannus Oy on vuodesta 1872 toteuttanut perustajansa visiota: julkaisemme vastustamattoman viihdyttävää, inspiroivaa ja informoivaa kirjallisuutta. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gummerus

ENNAKKOTIEDOTE: Kirjailijatähti Taylor Jenkins Reidin uusin suomennos kuvaa urheilumaailman seksismiä ja rasismia – Unohtumaton Carrie Soto (Gummerus) ilmestyy 17.9.4.9.2026 08:03:00 EEST | Tiedote

Aikamme menestyneimpiin kirjailijoihin kuuluvan Taylor Jenkins Reidin Unohtumaton Carrie Soto (Gummerus) on feministinen vastapallo urheilun miehiselle maailmalle. 1990-luvun tennismaailmaan sijoittuva tarina kyltymättömästä voitonhimosta ja kuolemattoman kuuluisuuden hinnasta kuvaa tarkkanäköisesti myös urheilumaailman seksismiä ja rasismia.​ Romaani ilmestyy suomeksi 17.9.

Yhteensä 713 tuntia ja 15 minuuttia – Kalle Päätalon Iijoki-sarja Toni Kamulan lukemina äänikirjoina on valmistunut2.9.2026 13:53:50 EEST | Tiedote

Kalle Päätalon klassikko, omaelämäkerrallinen Iijoki-sarja, on nyt kokonaisuudessaan myös äänikirjayleisön kuunneltavissa näyttelijä-ohjaaja Toni Kamulan lukemana. 26-osaisen sarjan kokonaiskesto äänikirjoina on 713 tuntia ja 15 minuuttia. Äänikirjojen kuuntelijat ovat löytäneet klassikon; sarjaa on kuunneltu tähän mennessä äänikirjoina jo yli 6 miljoonaa tuntia.

ENNAKKOTIEDOTE: Eeppinen meno, kirjalliset naiset vai hiukset ja karvat? – Uutuuskirja tarjoaa yleistiedon lisäksi teemavisoja laidasta laitaan28.8.2026 12:26:28 EEST | Tiedote

Tunnistatko klassikkoelokuvien alkukohtaukset ja kirjojen avauslauseet? Muistatko kaupungit ja karaokehitit? Hallitsetko symbolit, sodat ja salaliittoteoriat? Tiedätkö drinkkien, diivojen, diktaattorien ja Disney-hahmojen nimet? Pitkän linjan pubivisaemäntä Lotta Dufva on koonnut parhaat visailukysymyksensä yksiin kansiin. Tietäjät tietää – 2000 visakysymystä (Gummerus) sekoittaa popkulttuuria, tämän päivän ilmiöitä ja klassista yleistietoa pieni vino hymynkare huulessa. Kirja ilmestyy 23.9.

ENNAKKOTIEDOTE: Inari Fernándezin puheenaiheromaani Vapaus saa jatkoa – Lemmentulet-trilogian toinen osa Rakkaus (Gummerus) ilmestyy 24.9.26.8.2026 09:43:10 EEST | Tiedote

Vuoden 2025 kirjatapaus Vapaus (Gummerus) saa jatkoa syyskuussa. Inari Fernándezin Lappiin sijoittuva, Lemmentulet-trilogian toinen osa Rakkaus (Gummerus) on täynnä yllätyskäänteitä ja tutkii muun muassa sitä, millaiset pelisäännöt polyamoria asettaa suhteelle pienessä kylässä ja miten somessa leviävä tradwife-trendi koettelee äidin ja aikuistuvan tyttären suhdetta. Samalla romaani pohtii rakkauden olemusta ja anteeksiantoa. Mitä on hyvää tekevä rakkaus? Entä millaista on luottamuksen menettäminen ystävyyssuhteessa ja voiko luottamusta saada takaisin?

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye