Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Miten suomalaiset voivat? THL kutsuu 10 000 eri puolilla maata asuvaa kattavaan terveystarkastukseen

24.1.2023 10:00:00 EET | Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL | Tiedote

Jaa

THL kutsuu 10 000 aikuista kattavaan terveystarkastukseen talven ja kevään aikana. Kutsu lähetetään satunnaisotannalla valituille yli 20-vuotiaille. Tarkastuksessa selvitetään heidän terveyttään, toimintakykyään ja myöhemmin kehittyvien sairauksien riskitekijöitään.

Terveystarkastukset ovat osa THL:n laajaa Terve Suomi -tutkimusta, joka alkoi viime syksynä. Tuolloin 66 000 aikuista pyydettiin vastaamaan tutkimuksen kyselyosuuteen. Nyt 10 000 heistä saa lisäksi kutsun terveystarkastukseen.

”Tutkimuskokonaisuus on kansallisesti merkittävä ponnistus, jonka avulla koko väestön ja sen osaryhmien terveydestä ja hyvinvoinnista saadaan sellaista tietoa, jota ei muista tietolähteistä voi saada”, sanoo tutkimuksen johtaja Annamari Lundqvist.

Terveystarkastuksia järjestetään 50 paikkakunnalla

Terveystarkastukset alkavat tammikuussa ja päättyvät kesäkuussa 2023. Terveydenhuollon ammattilaiset kiertävät kaikkiaan 50 paikkakunnalla. Tutkimuksia tehdään kattavasti läpi Suomen Utsjoelta Helsinkiin ja Vaasasta Joensuuhun.

”Terve Suomi -tutkimuksen tietojen avulla voidaan vähentää keskeisistä kansansairauksista johtuvia ennenaikaisia kuolemia ja toimintakyvyn rajoituksia sekä kehittää terveyspalveluja niin, että ne vastaavat asukkaiden tarpeisiin mahdollisimman hyvin”, kertoo Annamari Lundqvist. ”Terve Suomi -tutkimus edeltäjineen muodostaa ainutlaatuisen tietopohjan vaikuttavan sosiaali- ja terveyspolitiikan tueksi.”

Väestötutkimukset ovat Suomessa johtaneet merkittäviin kansanterveyttä parantaviin tekoihin. Esimerkiksi yli 20 vuotta sitten väestötutkimuksella todettiin, että suomalaiset saavat liian vähän D-vitamiinia. Puutetta alettiin paikata menestyksekkäästi maitotuotteiden ja rasvavalmisteiden D-vitamiinilisällä.

Tutkimuksen osallistujat saavat monipuolista ja maksutonta terveystietoa itsestään

Tutkimustulosten luotettavuuden takia on tärkeää, että terveystarkastukseen osallistuvat kaikki kutsun saaneet – niin nuoret ja vanhat kuin itsensä sairaaksi tai terveeksi kokevat.

”Yksittäiselle tutkittavalle kyse on ainutlaatuisesta tilaisuudesta saada hyvin kattavaa ja maksutonta terveystietoa itsestään”, sanoo Terve Suomi -tutkimuksen vastaava lääkäri Lara Lehtoranta.

Tutkimuskäynnillä muun muassa mitataan verenpaine, otetaan verinäyte, tutkitaan näkö ja kuulo, tehdään muistiin, tarkkaavuuteen ja fyysiseen kuntoon liittyviä tehtäviä sekä keuhkojen puhalluskoe. Lisäksi tutkimukseen liittyy kyselyitä, joilla kartoitetaan terveyttä, elintapoja ja toimintakykyä. Osaa terveystarkastukseen kutsutuista pyydetään osallistumaan myös syventäviin lisätutkimuksiin, joita ovat muun muassa hammaslääkärin tutkimus, alkoholinkäyttöä selvittävä haastattelu sekä nukkumista ja liikkumista kartoittava liikemittaritutkimus.

Tutkimukseen osallistuneet saavat itseään koskevat tutkimustulokset, mukaan lukien verinäytevastaukset ja tiedon henkilökohtaisesta riskistään sairastua esimerkiksi uniapneaan, sydän- ja verisuonisairauksiin sekä tyypin 2 diabetekseen. Tutkittavat saavat myös ohjeita terveytensä ja hyvinvointinsa kohentamiseksi.

Lisätietoja

Terve Suomi -tutkimus 

Milloin tutkimusryhmät kiertävät alueellani?

Annamari Lundqvist
Terve Suomen vastaava tutkija
THL
puh. 029 524 7283
etunimi.sukunimi@thl.fi

Lara Lehtoranta
Terve Suomen vastaava lääkäri
THL
puh. 029 524 8234
etunimi.sukunimi@thl.fi

Aikaisempien tutkimusten tulokset

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Mannerheimintie 166
00270 Helsinki

029 524 6000https://thl.fi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

THL viikolla 24/20264.6.2026 14:58:51 EEST | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 4.6. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet to 11.6. Ehkäisevän päihdetyön toimintaohjelma vuosille 2026–2035 julkaistaan. Lisätiedot: elina.suontama(at)thl.fi, puh. 029 524 7392 Uutiset ma 8.6. Perhekeskus- ja kohtaamispaikkatoiminta on vakiinnuttanut asemansa Suomessa. Lisätiedot: elina.suontama(at)thl.fi, puh. 029 524 7392 to 11.6. Toisen asteen opiskelijoille uusi digitaalinen terveyskysely. Lisätiedot: elina.suontama(at)thl.fi, puh. 029 524 7392 Blogit ma 8.6. Hyvinvointialueilla on keskeinen vastuu väkivallan ehkäisyssä

Nuoret kuluttavat paljon energiajuomia ja moni tunnistaa jo olevansa niistä riippuvainen – THL:n mukaan myynti alle 18-vuotiaille tulisi kieltää4.6.2026 00:00:00 EEST | Tiedote

THL:n toteuttaman Nuorten ravitsemustutkimuksen mukaan 12–20-vuotiaista nuorista 67 prosenttia kertoi juovansa energiajuomia ainakin joskus, 42 prosenttia vähintään kerran viikossa, 15 prosenttia 3–5 kertaa viikossa ja 6 prosenttia päivittäin tai lähes päivittäin. Käyttö oli samanlaista niin tytöillä kuin pojilla. Energiajuomia käyttävistä nuorista moni kokee riippuvuutta tai kokee muuten juovansa niitä liikaa.

Potilaat joutuvat odottamaan hoitoon pääsyä perusterveydenhuoltoon entistä pidempään – jonot erikoissairaanhoitoon ovat lyhentyneet3.6.2026 09:02:09 EEST | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreet tilastot hoitoon pääsystä kertovat kahdesta eri suuntaan kulkevasta kehityksestä. Perusterveydenhuollossa potilaat joutuivat odottamaan hoitoon pääsyä vuonna 2025 entistä kauemmin. Erikoissairaanhoidossa pitkään hoitoa odottaneiden määrä sen sijaan laski merkittävästi.

Alkoholijuomien anniskelu- ja vähittäiskulutus Suomessa väheni vuonna 2025 – kokonaiskulutuksesta ei arviota menetelmämuutoksen vuoksi2.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote

Suomessa tilastoidun kulutuksen eli anniskelu- ja vähittäiskulutuksen perusteella alkoholin käyttö on edelleen vähentynyt. Tilastoitu kulutus oli vuonna 2025 noin 6,9 litraa sataprosenttista alkoholia 15 vuotta täyttänyttä asukasta kohti, mikä on 4,5 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2024. Koko maan tasolla kulutus oli yhteensä noin 33,3 miljoonaa litraa sataprosenttisena alkoholina.

THL viikolla 23/202628.5.2026 12:10:17 EEST | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 28.5. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet ti 2.6. Alkoholijuomien anniskelu- ja vähittäiskulutus Suomessa 2025. Lisätiedot: kati.matikainen(at)thl.fi, puh. 029 524 8403 ke 3.6. Tilastot: Hoitoon pääsy perusterveydenhuollossa 2025 ja Hoitoon pääsy erikoissairaanhoidossa 2025. Sisältää tietoja hoitoon pääsystä hyvinvointialueiden kiireettömään perusterveydenhuoltoon ja erikoissairaanhoitoon. Lisätiedot: tiina.puhakka(at)thl.fi, puh. 029 524 7673 to 4.6. Nuorten energiajuomien käyttö ja kofeiinin saanti. THL:n toteuttamasta l

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye