”Moni rakentamisen laatua koskeva oikeustaistelu olisi vältettävissä”, neuvoo Keskuskauppakamarin lakimies
24.9.2021 07:00:00 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

”Rakentamisen tai remontin laatua koskevat oikeustaistelut ovat tyypillisesti pitkiä ja kalliita. Kustannukset voivat nousta helposti useisiin kymmeniin tuhansiin euroihin. Moni näistä riidoista olisi vältettävissä käyttämällä heti erimielisyyksien ilmetessä puolueetonta Keskuskauppakamarin hyväksymää tavarantarkastaja”, sanoo Keskuskauppakamarin lakimies Raisa Harju.
Keskuskauppakamarin tilastojen mukaan vuonna 2020 tehtiin lähes 270 tavarantarkastusta rakentamiseen tai remontointiin liittyen ja lisäksi 38 kiinteistön kuntotarkastusta.
Tavarantarkastuksessa puolueeton HTT-tavarantarkastaja perehtyy tapaukseen paikan päällä, kuulee molempia osapuolia ja laatii määrämuotoisen, yksityiskohtaisen ja perustellun tarkastuskertomuksen. Tavarantarkastajat ovat keskittyneet asiantuntemuksensa puitteissa erilaisiin tarkastuskohteisiin, ja esimerkiksi rakentamiseen erikoistuneista tavarantarkastajista osa on keskittynyt pelkästään sähkötekniikkaan ja osa esimerkiksi sisäilmaselvityksiin. Tarkastajien toimintaa valvoo Keskuskauppakamarin tavarantarkastajalautakunta.
”Varsinkin tilanteissa, joissa rakentamisen ongelmat vaikuttavat merkittävästi asumismukavuuteen tai jopa turvallisuuteen, riidan ei kannata antaa pitkittyä”, sanoo Harju.
Keskuskauppakamari kannustaa avoimeen keskusteluun urakoitsijan kanssa, mikäli rakentamisen laatu ei vastaa odotuksia.
”Ensisijainen keino on aina reklamoida urakoitsijalle ja pyrkiä sopimaan erimielisyys esimerkiksi ehdottamalla virheiden korjaamista tai rahallista korvausta. Mikäli reklamaatio ei johda tyydyttävään ratkaisuun, kannattaa ehdottaa tavarantarkastajan käyttöä ja myös tarkastuskustannusten jakamista. Mikäli ratkaisua riitaan hakee kuluttajariitalautakunnasta, myös tässä tapauksessa puolueettoman asiantuntijan lausunto on yleensä tarpeen. Kanteen nostamisen tulisi olla vasta viimeinen keino, sillä oikeudenkäynnit maksavat paljon ja kestävät tyypillisesti kauan”, sanoo Harju.
Keskuskauppakamarin Harjun mukaan keskimäärin yli puolet tapauksista johtaa sovintoon tavarantarkastuksen perusteella.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Raisa HarjuLakimies
Puh:050 554 2683raisa.harju@chamber.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Myytkö tavaroitasi ahkerasti netissä? Siinä saattaa piillä yllättävä veroansa6.11.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Netti tarjoilee lukuisia mahdollisuuksia tarpeettomien tavaroiden myyntiin ja lisätulon hankintaan. Harva kuitenkaan tietää, että verottaja saattaa iskeä ahkeraan nettimyyjään yllättävän nopeasti.
Keskuskauppakamari: Peruskouluihin tarvitaan kansalliset kokeet – ”Kyse on oppilaiden oikeusturvasta"5.11.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Eduskunta käsittelee torstaina tarkastusvaliokunnan mietintöä, jossa esitetään kansallisten kokeiden kokeilua perusopetukseen. Keskuskauppakamarin mukaan kokeilu on aloitettava, koska arvosanat eivät enää kerro luotettavasti, mitä oppilas osaa.
Keskuskauppakamari: Sininen aalto Yhdysvalloissa haastaa Trumpin aseman, mutta huoli maan ulko- ja kauppapolitiikasta kasvaa4.11.2026 07:51:43 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen mukaan demokraattien todennäköinen voitto Yhdysvaltain välivaaleissa on kaivattu jarru presidentti Donald Trumpin politiikalle. Huolena on, että Trump suuntaa voimansa entistä arvaamattomammin ulko- ja kauppapolitiikkaan sekä mahdollisiin sotatoimiin.
Eurooppalainen yrityskysely: Suomalaisyritysten luottamus tulevaan on eurooppalaisittain vahvaa3.11.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Edellisvuoden vastaava aikaan tehtyyn selvitykseen verrattuna suomalaisyritysten seuraavaa vuotta koskevat odotukset paranivat. Tiedot käyvät ilmi Euroopan kauppakamarien kattojärjestön Eurochambresin kyselystä, johon vastasi yli 40 000 yritystä 27 maasta.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Talouden kasvu jatkuu – ”Elpyminen edelleen oikeilla raiteilla”30.10.2026 08:44:41 EET | Tiedote
Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan kokonaistuotannon suhdannekuvaaja näyttää oikean suuntaiselta. Samalla saatiin pitkään odotettu ennakollinen arvio vuoden 2026 kolmannen neljänneksen bruttokansantuotteen kehityksestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme