Kulttuurikeskus Ninho ry

Monikulttuurinen Kolibrí levittäytyy pääkaupunkiseudulle 3.-6.10. - "Olemme ainoa maahanmuuttajanaisten tuottama festivaali Pohjoismaissa"

Jaa
Lasten ja perheiden taidefestivaali Kolibrí valtaa Annantalon, Pasilan kirjaston ja Sellon kirjaston jälleen lokakuussa. Mukana ovat muun muassa Aku Ankan piirtäjänä tunnetun Vicarin näyttely, portugalilainen o Som do Algodão -musiikkiryhmä ja palkittu espanjalainen lastenkirjallisuuden professori Ana Garralón.

Monikulttuurinen lasten ja perheiden taidefestivaali Kolibrí levittäytyy pääkaupunkiseudulle lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna jo kahdeksatta kertaa. Torstaista sunnuntaihin 3. - 6.10.2019 Annantalo, Pasilan kirjasto ja Sellon kirjasto täyttyvät erilaisista työpajoista, konserteista, esityksistä ja seminaareista.

Tänä vuonna ohjelmistossa painottuvat lastenkirjallisuus ja lukemisen merkitys, portugalinkielinen kulttuuri ja tiedetyöpajat.

Päänäyttelynä nähdään pohjoismaista Aku Ankkaa vuosikymmenet piirtäneen chileläiskuvittaja Víctor Arriagada Ríosin (1934-2012) eli Vicarin retrospektiivinen näyttely Annantalolla, jonka saapuu esittelemään taiteilijan poika Víctor Arriagada Schulz.

Festivaaleilla vierailevat suosittu portugalilainen musiikki- ja tarinankertojaryhmä O Som do Algodão sekä palkittu lastenkirjallisuuden asiantuntija, kirjallisuudentutkija Ana Garralón Espanjasta. Työpajoissa muun muassa tanssitaan, musisoidaan, tutustutaan DNA:han, askarrellaan hyönteisiä ja leikitään saippuakuplilla.

Kolibrí on ainutlaatuinen festivaali Pohjoismaissa, sillä se on kokonaan maahanmuuttajanaisten perustama ja vetämä, sanoo festivaalin taiteellinen johtaja Laura Gazzotti.

"Olemme halunneet luoda monikielisille lapsille ja perheille tilan, jossa omaa kieltään ja kulttuuriaan ei tarvitse salailla, vaan se nähdään voimavarana", Gazzotti sanoo.

Festivaalin taustayhteisö on pääosin espanjan- ja portugalinkielinen, mutta tapahtumat on suunnattu kaikille pääkaupunkiseudun asukkaille kielestä ja kulttuurista riippumatta, Gazzotti korostaa. Tapahtumien kielinä käytetään suomea, englantia, espanjaa ja portugalia.

Kolibrí-festivaalia järjestää kulttuuriyhdistys Ninho ry ja se tuotetaan lähes täysin vapaaehtoisvoimin. Kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy.

Kolibrí Festivaalin ohjelma: http://www.kolibrifestivaali.org/fi/

Yhteyshenkilöt

Yhteystiedot


Kulttuurikeskus Ninho ry / http://ninho.fi/
info@ninho.fi


Paola Cabrera / +358415368640
press@ninho.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kulttuurikeskus Ninho ry
Kulttuurikeskus Ninho ry

HELSINKI

http://ninho.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye