Monipaikkaisuus on Suomessa kasvava trendi: monet haaveilevat nyt mökistä tai vapaa-ajan asunnosta, joka vaatii korkeintaan pintaremonttia

Jaa
Tyypillisesti mökkikauden päättäjäisiä on vietetty elokuun viimeisenä viikonloppuna, mutta nykyään monet viettävät mökeillä tai vapaa-ajan asunnoilla aikaa ympäri vuoden – ilmiössä on kyse monipaikkaisuudesta. Mökeillä ja vapaa-ajan asunnoilla halutaan viettää yhä enemmän aikaa, joka käytetään mieluummin etätyöskentelyyn kuin remontointiin.

Stark Suomen toimitusjohtajan Harri Päiväniemen mukaan ammattilaisten käyttö remontoinnissa lisääntyy koko ajan. Perinteisten mökkipaikkakuntien asiakaskunnassa on tapahtunut selkeä muutos, sillä nykyään rakentamisen ja remontoinnin ammattilaiset ovat puutavara- ja rakennustarvikemyymälöiden keskeinen kohderyhmä, ja usein mökkiläiset tulevat ammattilaisten mukana valitsemaan pintoja, värejä ja tuotteita. Mökkiläiset ovat siis nykyään enemmän suunnittelijan kuin rakentajan roolissa, ja yhä useampi luottaa ammattilaisen asiantuntemukseen.

- Vaikka omat taidot riittäisivät suurempaankin remonttiin, haluan korostaa ammattilaisten merkitystä. Satasen säästö remonttikustannuksissa voi aiheuttaa lopulta tuhansien eurojen vahingot. Useimmat tekevätkin itse lähinnä pieniä pintaremontteja, kuten terassin korjaustöitä tai ulkopintojen maalauksia, Päiväniemi sanoo.

Ympärivuotinen käyttö, kodinomaisuus ja etätyö juuri nyt tärkeitä

Suomalaiset ovat yhä kiinnostuneempia muuttamaan mökin kodinomaiseksi. Päiväniemen mukaan mökkejä ja vapaa-ajan asuntoja remontoidaan nyt erityisesti ympärivuotiseen käyttöön etätöiden tarpeet huomioiden.

- Mökit ovat nykyään kuin kakkosasuntoja, joista löytyy myös etätyötila. Esimerkiksi vanhasta vaatehuoneesta tai muusta erillisestä tilasta on saatettu rakentaa etätyöpiste, jossa saa olla omissa oloissa työpäivän ajan. Joihinkin kohteisiin on myös rakennettu lisää huoneita, jotta mökissä tai vapaa-ajan asunnossa voidaan viettää aikaa ympäri vuoden ja etätyöskentely on sujuvaa. Siksi myös hyvät nettiyhteydet ovat monille tärkeitä.

HybridiSuomi* teetti kesäkuussa 2021 kyselyn, jonka mukaan 27 prosenttia vastaajista aikoo viettää pandemian jälkeen työ- ja vapaa-aikaa kakkosasunnolla, kesämökillä tai vastaavassa vähintään kuukauden vuodessa.

- Etätyön yleistyminen ja muut monipaikkaista elämäntapaa helpottavat tekijät lisäävät mahdollisuuksia mökin tai vapaa-ajan asunnon ympärivuotiseen käyttöön. Samalla kakkosasuntojen toiminnallisuuksien vaatimukset kasvavat, mikä lisää remontti-innokkuutta, Päiväniemi kertoo.

Päiväniemen mukaan jokainen remontoitava kohde on erilainen, ja lopulta kohteen kokonaisuus ratkaisee sen, minkälaista remonttia kesämökki tai vapaa-ajan asunto vaatii, jotta sitä voidaan käyttää ympäri vuoden.

Kolme vinkkiä vapaa-ajan asunnon tai mökin remonttia suunnittelevalle:

  1. Ennen remontoinnin aloittamista, mieti tarkasti tarpeet kohteen toiminnallisuuksille
  2. Pohdi viihtymisen kannalta oleelliset toiveet
  3. Laske budjettisi ja mieti, mitä muutoksista voisit tehdä itse ja mitkä kannattaa ehdottomasti jättää ammattilaisille.  

*Lähde: https://hybridisuomi.fi/

Lisätietoja ja yhteydenotot:

Harri Päiväniemi, toimitusjohtaja, Stark Suomi Oy, puh. 040 643 1800

Satu Otala, viestintäjohtaja, Stark Suomi Oy, puh. 044 475 7483, satu.otala@stark-suomi.fi

Avainsanat

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Stark Suomi Oy
Olarinluoma 15
02200 ESPOO

09 3541 0000https://yritys.stark-suomi.fi/

STARK - reilusti rakentajan asialla.
Olemme jokaisen rakentajan reilu ja luotettava kumppani, joka tekee työtään intohimolla ja tinkimättömällä ammattiylpeydellä. Meitä 
starklaisia on noin 1 000 ympäri Suomen, ja valtakunnallinen 27 myymälän verkostomme, jakelukeskuksemme sekä verkkokauppamme palvelevat ajasta ja paikasta riippumatta. Stark on osa Pohjois-Euroopan suurinta rakennustarvikeyritystä STARK Groupia.

Verkkokauppa: www.stark-suomi.fi/ 

Yhtiösivut: yritys.stark-suomi.fi/

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Stark Suomi Oy

Näin lemmikin omistaminen vaikuttaa asunnon remonttitarpeeseen – kissat ”johtavat” koiria19.3.2024 08:42:00 EET | Tiedote

Koti kaipaisi pientä remonttia, näin arvioi yli puolet Stark Suomi Oy:n teettämään Suomalaiset remontoivat ja rakentavat 2024 -tutkimukseen vastanneista. Tuloksista selviää kiinnostavia yksityiskohtia asunnon omistajien kokemasta remontointitarpeesta – muun muassa se, että niinkin uusiin kuin 2000-luvun asuntoihin kaivataan jo muutoksia. Lisäksi käy ilmi, kuinka kotieläimettömillä asunto on kaksi kertaa useammin vailla mitään remonttitarpeita kuin lemmikin omistajilla.

Mikko Pitkänen on nimitetty Etelä-Suomen aluejohtajaksi1.3.2024 13:00:00 EET | Tiedote

STARK Suomi on nimittänyt Mikko Pitkäsen Etelä-Suomen aluejohtajaksi ja kaupallisen johtoryhmän jäseneksi 1.3. alkaen. Pitkänen siirtyy tehtävään asiakkuusjohtajan roolista, jossa hän on mm. kehittänyt Starkille keskeisiä asiakkuuteen liittyviä strategisia hankkeita vuodesta 2022. Hän työskenteli aiemmin Starkilla yksikönpäällikkönä ja vastasi sittemmin S-ryhmän kenttäpäällikkönä ja myyntiryhmän päällikkönä rakennustarvikekaupan myynnin johtamisesta ja liiketoiminnan kehittämisestä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye