Moskeijalle ja monitoimikeskukselle esitetään suunnitteluvarausta Sörnäisiin
8.12.2017 08:48:57 EET | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote
Esityksen mukaan hankkeen toteutusedellytysten selvittämistä voitaisiin jatkaa Hanasaaren voimalaitoksen ja Sörnäisten rantatien välisellä alueella. Kyseessä ei ole vielä toteutukseen tähtäävä tontinvaraus, vaan jatkoselvitykset mahdollistava määräaikainen suunnitteluvaraus.
Asiasta päättää Helsingin kaupunginhallitus. Ensimmäisenä esitystä käsittelee Helsingin kaupunkiympäristölautakunta 12.12.2017.
Jatkoselvityksille kahden vuoden määräaika
Tonttihakemuksen kaupungille ovat tehneet perustettavan säätiön lukuun Suomen muslimiliitto ry, Kulttuuri- ja uskontofoorumi Fokus ry ja Suomen Musliminaiset ry.
Hakijoiden ehdottamaan hankkeeseen kuuluu alustavan suunnitelman mukaan noin 2300 m² kokoinen moskeija ja 13 000 m² kokoinen monitoimikeskus. Kaikille avoimeen kokonaisuuteen tulisi muun muassa koulutus- ja liikuntatiloja sekä eri ikäluokille palveluja tarjoava sosiaalikeskus. Hankkeen suunnittelusta, kustannuksista ja mahdollisesta rakentamisesta vastaisi perustettava Oasis Keskussäätiö.
Tontin suunnitteluvarauksen ehtona olisi, että hanke saavuttaa useita välitavoitteita vuoden 2019 loppuun mennessä. Hankkeen pitää muun muassa järjestää omalla kustannuksellaan kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu. Sen tavoitteena on löytää moskeijalle ja keskukselle Helsingin kaupunkikuvaan sopiva ja korkeatasoinen arkkitehtoninen ratkaisu. Jos hanke etenee, lähtökohtana on rakennuksen vaiheittainen toteutus.
Rahoituksesta tarvitaan tarkempi selvitys
Moskeija- ja monitoimikeskushankkeen tavoitteena on mm. edistää muslimiyhteisöjen toimintaa osana suomalaista yhteiskuntaa, täydentää julkisen sektorin palveluita sekä edistää uskonnollisten yhteisöjen ja kulttuurien välistä vuoropuhelua.
Kaupunkiympäristön toimiala on antanut suunnitteluvarausesityksessä painoarvoa sille, että onnistuessaan hanke voisi edistää monia Helsingin kaupungin keskeisiä arvoja ja tarjoaisi korkeatasoiset puitteet islamin uskon harjoittamiselle, palvelujen tarjonnalle ja eri väestönryhmien vuorovaikutukselle. Kaupungin saamien lausuntojen perusteella hanke saattaisi myös ehkäistä syrjäytymistä ja radikalisoitumista. Kaupunki on saanut hankkeesta lausunnot Siirtolaisuusinstituutilta ja kolmelta ministeriöltä.
Vastaavan tyyppisiä mutta kokoluokaltaan pienempiä hankkeita on toteutettu useissa pohjoismaisissa suurkaupungeissa. Suomessa on toistaiseksi vain kaksi moskeijaksi rakennettua tilaa, joista molemmat kuuluvat tataareille.
Hankkeeseen liittyy kuitenkin myös avoimia kysymyksiä, joista merkittävimmät koskevat rahoitusta. Hakijoiden tarkoituksena on, että hankkeen rahoitus kerätään suurelta osin ulkomailta. Alustavan suunnitelman mukaan ainakin Bahrainin kuningaskunta toimisi rahoituksen järjestämisen yhteistyökumppanina, mutta tarkkaa suunnitelmaa rahoituksesta ei ole. Esitettävä suunnitteluvaraus mahdollistaisi osaltaan rahoitusta koskevat jatkoneuvottelut ja yksityiskohtaisen rahoitussuunnitelman tekemisen.
Suunnitteluvarauksen ehtona on, että kaupunki saa perusteellisen selvityksen rahoituksesta ja sen ehdoista sekä keinoista, joilla moskeijan ja monitoimikeskuksen toiminnan riippumattomuus rahoittajista varmistetaan. Kaupunki tekisi erillisen päätöksen rahoitussuunnitelman hyväksymisestä.
Toteutus päätettäväksi myöhemmin
Jos moskeijaa ja monitoimikeskusta varten tehdään suunnitteluvaraus, ja hanke osoittautuu sen aikana toteutuskelpoiseksi, varsinainen toteutukseen tähtäävä tontinvaraus tulee myöhemmin kaupunginhallituksen päätettäväksi. Rakentamisen edellyttämästä asemakaavan muutoksesta päättäisi Helsingin kaupunginvaltuusto. Tämänhetkisen arvion mukaan rakentaminen olisi mahdollista aloittaa aikaisintaan vuonna 2022.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sami Haapanen, tonttipäällikkö
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Puh. 09 310 36437
sami.haapanen@hel.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Korsningen vid Tavastvägen mellan de fyra stadsdelarna planeras att byggas om20.3.2026 09:40:45 EET | Pressmeddelande
En ändring av detaljplanen inleds i anslutningsområdet Tavastvägen, Hermanstads strandväg och Gustav Vasas väg. Planen för Tavast tull gör det möjligt att bygga snabbspårvägen Vik–Malm och förbättrar gång- och cykelförhållandena. Samtidigt utreds möjligheten att ändra kvarteret i planeringsområdet till bostäder.
Hämeentien neljän kaupunginosan risteys suunnitellaan uusiksi20.3.2026 09:40:45 EET | Tiedote
Hämeentien, Hermannin rantatien ja Kustaa Vaasan tien liittymäalueella käynnistyy asemakaavan muutos. Hämeentullin suunnitelma mahdollistaa Viikin-Malmin raitiotien toteuttamisen ja parantaa pyöräilyn ja kävelyn olosuhteita. Samalla selvitetään suunnittelualueella sijaitsevan korttelin muuttamista asuinkäyttöön.
Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 19.3.202619.3.2026 18:14:02 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui torstaina 19.3.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on torstaina 16.4.2026.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 17.3.202617.3.2026 17:47:00 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 17.3.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Kyläsaaren lumenvastaanottopaikan häiriö ei aiheuta sortumavaaraa17.3.2026 14:09:19 EET | Tiedote
Kaupunki on selvittänyt Kyläsaaren lumenvastaanottopaikalla viime viikolla havaitun häiriön syytä. Sortumariskiä alueella ei enää ole.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme