Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ryMaa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

MTK on tyrmistynyt Finnpulpin ympäristöluvan kaatumisesta

19.12.2019 12:25:19 EET | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Tiedote

Jaa
Korkein hallinto-oikeus ei anna Kuopion Sorsasaloon suunnitellulle Finnpulp Oy:n biotuotetehtaalle ympäristölupaa. MTK:n mielestä päätös on järkyttävä.

- Tämä on huono uutinen suomalaisille metsänomistajille. Ja vaarallinen viesti sijoittajille ja teollisuudelle: Investoikaa jonnekin muualle. Tulevaisuus näyttää nyt huonolta koko Suomen, työpaikkojen ja talouden kannalta, sanoo MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila.

Aluehallintoviraston tehtaalle myöntämä lupa oli ehdoiltaan tiukka verrattuna mihin tahansa muuhun teolliseen investointiin. Sekään ei riittänyt, vaan korkein hallinto-oikeus hylkäsi ympäristöluvan Kallaveden ekologiseen tilaan vedoten.

- Maailman puhtaimmalle tehtaalle ei myönnetty lupaa. Viesti on teollisuudelle tyly: Teitä ei tarvita täällä. On aika todella syvälliselle keskustelulle ja suunnan muutokselle koko Euroopassa. Muuten Suomi ja koko maanosa romahtavat taloudellisesti, Marttila lataa.

- Uskaltaako kukaan enää suunnitella teollisia investointeja, jos vesipuitedirektiivi estää kaiken nykytilaa mahdollisesti muuttavan toiminnan?

- Ratkaisu on vähintäänkin huolestuttava kaikkien tulevien ympäristöluvitusten kannalta, joissa on suora linkki vesistövaikutusten arviointiin, toteaa Marttila.

MTK huomauttaa, että poikkeusten sallittavuus on tärkeä osa EU:n vesipolitiikan puitedirektiiviä ja tulee korostumaan nyt kun ympäristötavoitteiden merkitys on kasvamassa lupaharkinnassa.

MTK on sijoittanut Finnpulpiin 2,2 milj. € ja sen omistusosuus yhtiöstä on 11,5 prosenttia.

- Sijoituspäätöksen taustalla oli vahva luottamus kestävään metsänhoitoon pohjautuvan biotalouden kasvuun ja Suomen metsäsektorin kilpailukykyyn, Marttila toteaa.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja: Puheenjohtaja Juha Marttila puh. 050 341 3167

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

MTK:n Tero Hemmilä: Maatalouden investointivelka on kartoitettava kansallisen ruokaturvan varmistamiseksi5.11.2026 16:00:00 EET | Tiedote

MTK:n puheenjohtaja Tero Hemmilä esittää valtakunnallista selvitystä maatalouden kasvavasta investointivelasta ja sen vaikutuksista Suomen huoltovarmuuteen. Maatalouden heikko kannattavuus ja pääomien puute ovat jo vuosia heikentäneet tilojen mahdollisuuksia rahoittaa välttämättömiä korvausinvestointeja. Hemmilä varoittaa, että tuotantokyvyn rapautuminen tapahtuu hitaasti ja jää siksi helposti akuuttien kriisien varjoon.

MTK: Ennallistamisen avoimet kysymykset uhkaavat johtaa yksityisiä maita harmaaseen suojeluun5.11.2026 14:42:37 EET | Tiedote

Suomen kansallinen ennallistamissuunnitelma etenee EU-komissioon tilanteessa, jossa useita maa- ja metsätalouden kannalta keskeisiä määritelmiä ja kriteerejä on edelleen ratkaisematta. MTK varoittaa, että väljät tai puuttuvat määritelmät voivat alkaa rajoittaa maanomistajien ja markkinatoimijoiden päätöksiä jo ennen varsinaisten ennallistamistoimien käynnistymistä.

Muistutuskutsu: Peltokasviseminaari 6.11. – Mitä Suomen pelloilla viljellään vuoden 2030 jälkeen?4.11.2026 09:53:42 EET | Kutsu

MTK keskusliitto ja MTK-Uusimaa kutsuvat toimittajat seuraamaan Peltokasviseminaaria ja haastattelemaan EU-päättäjiä, viljelijöitä ja viljamarkkinoiden asiantuntijoita. Seminaarissa pureudutaan EU-maatalouspolitiikan ajankohtaisiin kysymyksiin, viljamarkkinoiden näkymiin ja siihen, miten ne vaikuttavat viljelijöiden päätöksiin pelloilla. Mitä Suomessa kannattaa viljellä tulevaisuudessa?

MTK: Harmaa suojelu leviää yksityismetsissä – uusi liito-oravatulkinta voi maksaa miljardeja3.11.2026 09:45:38 EET | Tiedote

Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen huomioimisesta metsänkäsittelyssä on tehty uusi viranomaistulkinta, joka uhkaa kasvattaa merkittävästi metsänomistajien omaisuuteen kohdistuvia rajoituksia. MTK:n arvion mukaan Lupa- ja valvontaviraston esittämä puolen hehtaarin pakkosuojelu sekä sen ympärille tuleva muutaman hehtaarin varoalue voisivat merkitä metsänomistajille valtakunnallisesti jopa 5–10 miljardin euron laskua.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye