MTK paljastaa: EU aikoo ulottaa sitovan ennallistamislainsäädännön kaikkiin metsiin ja maatalousympäristöihin ja siirtää turvepellot pois viljelykäytöstä
17.2.2022 11:18:46 EET | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Tiedote
- Hyvinvoiva luonto on meille kaikille tärkeä asia, mutta komission suhteellisuuden- ja reiluudentaju on nyt kyseenalaistettava. Suojeluvaatimusten lisäksi EU on edellyttämässä myös erittäin merkittävien pinta-alojen ennallistamista, ja pelkäämme, että tämä kolahtaisi erityisesti Suomen maa- ja metsätalouteen, toteaa MTK:n metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola.
Luonnon monimuotoisuuden tilan parantaminen on välttämätöntä. Suomessa on jo keksitty toimivia keinoja haasteiden ratkaisemiseksi. Luontoon vaikuttavien toimien ympäristöllistä kestävyyttä kehitetään jatkuvasti, ja suojelua ja ennallistamista edistetään vapaaehtoisuuteen perustuen METSO- ja Helmi-ohjelmilla. Kansallista aktiivisuutta osoittaa se, että Helmi-ohjelman kautta ennallistettiin viime vuonna noin 6400 hehtaaria soita, minkä lisäksi luonnon tilaa parantavia toimia tehtiin ahkerasti myös kosteikoilla, lintuvesillä, metsäisissä elinympäristöissä, perinnebiotoopeilla, pienvesissä ja rannoilla.
- EU tuntuu haluavan omilla esityksillään vaarantaa hyvän yhdessä tekemisen hengen sekä maa- ja metsätalousalan sitoutumisen oma-aloitteiseen luontotyöhön. Asioiden määräileminen Brysselistä käsin ei ole oikea etenemistapa, MTK:n ympäristöjohtaja Liisa Pietola huomauttaa.
Komissio esittää ympäristön tilaa koskevia säädöksiä liukuhihnalta. Kokonaisuutta katsoessa sopii kysyä, onko uusiutuvien luonnonvarojen käytölle enää sijaa ihmiskunnan vaikeimpien haasteiden ratkaisijana. Biodiversiteettistrategian mukaan vähintään 30 % EU:n maa-alueista tulee suojella. Kestävän rahoituksen taksonomiassa esillä on ollut ehdotus, että talouskäytön ulkopuolelle tulisi jättää 20 % metsästä, eikä aiemmin tehtyä suojelua huomioitaisi. Uusiutuvan energian osalta kaavaillaan, että tietyiltä alueilta energiapuuta ei saisi korjata lainkaan.
Uusimpana osana vyörytystä komissio on valmistelemassa asetusta, joka sisältäisi laillisesti sitovat tavoitteet ennallistamiselle. Päätavoite on, että vuoteen 2050 mennessä kaikki ennallistamista tarvitsevat alueet ovat ennallistamistoimien piirissä. Julkisuuteen vuotaneiden tietojen perusteella ennallistamisen vaatimukset kohdistuisivat erittäin kattavasti metsiin ja maatalousalueisiin. Laajaa ennallistamista perustellaan luonnon monimuotoisuuden turvaamisen lisäksi myös ilmastohyödyillä.
MTK muistuttaa, että alueiden siirtämisellä ihmistoiminnan ulkopuolelle tai uusiutuvien luonnonvarojen käytön merkittävällä rajoittamisella on aina vaikutuksia. Suojelua ja ennallistamista lisättäessä jostain on samalla tingittävä.
- Onkohan analyyseissä unohdettu aktiivisen metsätalouden ilmastohyödyt tai ruoantuotannon välttämättömyys? Esimerkiksi komission hahmotelmiin sisältyvä vaatimus turvepeltojen ennallistamisesta vaarantaisi huoltovarmuuden ja lisäisi entisestään maatalouden ahdinkoa. On perusteltua olla huolissaan myös turvemaiden metsien hyödyntämismahdollisuuksista, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila analysoi.
Ehdotuksesta ei saa sellaista kuvaa, että komissiolle sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys olisivat ympäristöllisen kestävyyden kanssa tasaveroisia tai että omaisuudensuojan kunnioittaminen olisi tärkeä peruslähtökohta keinoja valittaessa.
- Me emme ole Suomessa hävittäneet luontoamme, joten potentiaalia parantaa luonnon tilaa meillä siis on. Teemme varmasti jatkossakin osamme luonnon turvaamiseksi, mutta toiminnan pitää olla maanomistajalähtöistä ja realistisissa rajoissa, Mäki-Hakola painottaa.
Komissio suunnittelee myös ehdottavansa, että se voisi delegoituja säädöksiä antamalla määritellä, mitä alueita on ennallistettava. Nykyinen komissio yrittää tässäkin yhteydessä haalia itselleen mahdollisimman ison määräysvallan EU-parlamentin ja jäsenmaita edustavan neuvoston ohi. Samasta asiasta on väännetty kättä kestävän rahoituksen yhteydessä.
- Aikooko Suomen hallitus todellakin hyväksyä komission vallankaappauksen? Asiaan on puututtava nopeasti ja painokkaasti. Suomi ei saa olla ajopuu, joka ajelehtii kohti Brysselistä keskusjohdettua liittovaltiota. Tällä menolla kansakunnalta ja varsinkin maaseudultamme viedään viimeisetkin elinvoiman rippeet, Marttila jyrähtää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Juha Marttila, puheenjohtaja puh. 050 341 3167
Marko Mäki-Hakola, metsäjohtaja / metsätalous puh. 040 502 6810
Liisa Pietola, ympäristöjohtaja / maatalous puh. 050 438 4014
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
MTK, SLC, SBB: Biokaasusta uusi kasvuloikka – maa- ja metsätalous mukaan kiertotalouden green dealiin23.2.2026 11:04:07 EET | Tiedote
MTK, ruotsinkielinen tuottajajärjestö SLC ja Suomen Biokierto ja Biokaasu ry sitoutuvat vauhdittamaan agrobiomassojen hyödyntämistä osana kiertotalouden green dealia. Tavoitteena on kasvattaa biokaasun tuotantoa merkittävästi ja lisätä ravinteiden kierrätystä, mikä vahvistaa huoltovarmuutta ja avaa uusia tulovirtoja maataloudelle.
Suomessa syödään ruisleipää eniten maailmassa23.2.2026 07:59:00 EET | Tiedote
Ruisleipä on enemmän kuin leipä. Se on pala suomalaista arkea, sinnikkyyttä ja historiaa. Ruisleipäpäivää vietetään Kalevalan päivänä 28.2.2026. Silloin juhlistetaan kotimaista ruisleipää, jota suomalaiset syövät enemmän kuin kukaan muu maailmassa.
MTK: Itäisten raja-alueiden elinvoima on vahva turvallisuustekijä koko Euroopalle18.2.2026 14:47:20 EET | Tiedote
EU-komission tuore tiedonanto nostaa unionin itäiset ulkoraja-alueet keskeiseksi osaksi koko Euroopan turvallisuutta ja kriisinkestävyyttä. MTK pitää linjausta tervetulleena. Järjestön mukaan sotilaallisen turvallisuuden ja kriisinkestävyyden lisäksi panostaminen alueiden elinvoimaan on tärkeä osa kokonaisturvallisuutta, ja erityisesti maa- ja metsätaloudella on merkittävä rooli ulkoraja-alueiden elinvoiman turvaamisessa. MTK muistuttaa kuitenkin, että ilman nopeita rahoituspäätöksiä konkreettiset vaikutukset voivat viivästyä vuosilla.
Ruoka-alan järjestöjen avoin kirje päättäjille, 18.2.2026: Reilut pelisäännöt turvaavat suomalaisen ruoan ja työpaikat18.2.2026 13:55:40 EET | Tiedote
Hallitus viimeistelee parhaillaan koko suomalaiselle ruoka-alalle merkittävää lakiesitystä. Elintarvikemarkkinalain uudistuksella halutaan turvata reilut pelisäännöt alan toimijoiden sopimuksissa sekä estää vahvan markkinavallan väärinkäyttö. Elintarvikkeiden tuotannosta vastaavat järjestöt MTK, SLC, SEL, MVL, ETL, Ammattiliitto Pro ja Loimu pitävät lakiuudistusta välttämättömänä.
Eduskunta sai hälyttävän katsauksen - tieverkon rapistuminen uhkaa koko Suomen kilpailukykyä13.2.2026 12:02:40 EET | Tiedote
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta sekä valtiovarainvaliokunnan liikennejaosto saivat 13.2.2026 katsauksen Suomen raskaan liikenteen tilanteeseen ja tulevaisuuden kehityskulkuihin. Selvityksen esittelivät Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry, INFRA ry, Koneyrittäjät ry, Metsäteollisuus ry, Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry, Suomen Huolinta- ja Logistiikkaliitto ry, Suomen Tieyhdistys ry sekä Destia Oy.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
