Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

MTK: Ruuan ja energian turvaaminen nyt kaiken edelle

20.8.2022 10:00:00 EEST | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Tiedote

Jaa
Venäjän raaka hyökkäyssota Ukrainassa järkyttää maailmaa inhimillisesti. Samalla se on nopeasti viemässä Eurooppaa ja Suomea sen osana keskelle pahinta ruoka- ja energiakriisiä sitten toisen maailmansodan. ”Ruuan ja energian turvaaminen on nyt sekä kotimaan että koko EU:n politiikassa saatava kaiken edelle”, totesi MTK:n puheenvuoron Nivalan maaseutumessuilla käyttänyt järjestön metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola.

Euroopan energiamarkkinat ovat tällä hetkellä vaarallisen sekaisin. Epävarmuus energian saatavuudesta on jo viime syksystä saakka nostanut rajusti sen hintaa, eikä helpotusta ole näköpiirissä. Yhä kallistuva energia on osaltaan saanut myös ruokamarkkinat epävakaaseen tilaan. Tuotantokustannusten noustessa myös ruuan hinnan on noustava, jotta sen tuotanto voi jatkua.

MTK kehottaa päättäjiä etsimään kaikki mahdolliset keinot, joilla markkinoille kyetään luomaan parempaa vakautta ja ennustettavuutta. ”Hallituksen on parannettava tahtiaan EU-asioiden ennakkovaikuttamisessa ja nyt ideologiset riidat on pysyttävä pistämään sivuun”, totesi MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola lauantaina Nivalassa. Tiirola käytti MTK:n puheenvuoron Nivalan maaseutumessuilla. Messut ovat Pohjois-Suomen suurin maa- ja metsätalousalan tapahtuma tänä kesänä.

”Sekä EU:ssa että kansallisesti on nyt visusti vältettävä päätöksiä, jotka vaikeuttavat ruuan ja energian tuotantoa tai lisäävät tuotannon kustannuksia. Tämä on välttämätöntä paitsi ruokaturvan, myös kotitalouksien kestokyvyn kannalta”, Tiirola evästi.

Tiirola kiitteli Nato-jäsenyysprosessiin viitaten sitä, kuinka nopeasti Suomessa kyettiin turvallisuuden kannalta merkittäviin ratkaisuihin. ”Samaa tahtoa ja määrätietoisuutta tarvitaan kahden muun välttämättömän eli ruuan ja energian turvaamiseksi”, Tiirola totesi.

Myös Suomi joutuu nopeasti korvaamaan Venäjältä aiemmin tuotua energiaa muista lähteistä. Keskeistä tässä on Tiirolan mukaan siirtyminen tuontifossiileista kotimaiseen uusiutuvaan energiaan, jossa myös metsäenergialla on iso rooli. ”Luonnonlakien vastaiset puheet bioenergian uusiutumattomuudesta on lopetettava. Myöskään turpeen aika ei voi olla ohi. Sitä tarvitaan vielä pitkään paitsi pelloilla, myös polttokattiloissa”, Tiirola sanoi.

Erikseen Tiirola painotti investointien merkitystä maa- ja metsätalouden kehityksessä. ”Mikään ala ei kehity, ellei tulevaisuuden näkymä kannusta uusiin investointeihin. Myös siksi markkinoiden vakauden lisääminen on välttämätöntä.”

Lisätietoja: Mikko Tiirola, MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja, 044 538 4280

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Kansallinen ennallistamissuunnitelma - yksi tämän vaalikauden suurimmista päätöksistä3.7.2026 11:59:05 EEST | Blogi

Suomen kansallinen ennallistamissuunnitelma on lausunnoilla. Sen vaikutukset ulottuvat metsiin, soihin, maatalouteen, biotalouteen, investointeihin, huoltovarmuuteen ja alueiden elinvoimaan vuosikymmeniksi eteenpäin. Kyse ei ole vain luonnonsuojelusta, vaan taloudellisilta ja yhteiskunnallisilta vaikutuksiltaan yhdestä tämän vuosikymmenen merkittävimmistä politiikkakokonaisuuksista.

Jokaisenoikeudet mahdollistavat marjastuksen – muista pelisäännöt metsässä30.6.2026 10:19:46 EEST | Tiedote

Luonnonmarjojen satokausi käynnistyy ja vuoden 2026 marjasato kypsyy ympäri Suomea. Mustikoiden odotetaan kypsyvän poimintakelpoisiksi heinäkuun alussa. Satokauden odotetut mustikat, puolukat ja muut metsämarjat tarjoavat poimittavaa eri puolilla Suomea. Jokaisenoikeuksiin kuuluva marjastus tarjoaa kaikille mahdollisuuden liikkua metsässä ja kerätä luonnonmarjoja ilman maanomistajan lupaa. MTK:n ruokamarkkina-asiantuntija Heidi Siivonen kertoo vinkit luonnonmarjakauteen.

Uusiutuvan energian siirron tuotot valuvat alueiden ulkopuolelle – yksinkertainen malli auttaisi aluetalouksia25.6.2026 13:21:52 EEST | Tiedote

Vihreän energian investoinneista on viime vuosina uutisoitu myönteisesti erityisesti niiden alueellisten talousvaikutusten näkökulmasta. Kehityksen kääntöpuolena ovat kuitenkin kasvavat lunastusmenettelyt, joissa maanomistajat kantavat hankkeiden haittoja ilman mahdollisuutta hyötyä niiden tuotoista. Vaikka investoinnit ovat mittavia, alueille jäävät usein pysyvät maisema-, kierto- ja tuotantohaitat, MTK muistuttaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye