MTK:n ja SLC:n Kasvukausikysely: Lähes puolet viljelijöistä uskoo taloudellisen tilanteen heikkenevän entisestään – suurin huoli sähkön ja lannoitteiden hinnoista
2.9.2022 08:21:10 EEST | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Tiedote
Lähes puolet viljelijöistä uskoo taloudellisen tilanteen heikkenevän entisestään. Suurin huoli on etenkin sähkön ja väkilannoitteiden hintatasosta tulevana talvena. Ensi kauden lannoitekauppa on edelleenkin suuri kysymysmerkki.
- Varmuutta ei ole, mitä on tarjolla, milloin lannoitteita saa ja millä hinnalla. Se aiheuttaa suurta huolta tiloilla ja tuo myös epävarmuustekijöitä seuraavalle kasvukaudelle. Kyselyssä jopa 16 prosenttia maatiloista kertoo harkitsevansa tilanpidon lopettamista, tuottajajärjestöt varoittavat.
Tällä hetkellä satomääräennusteet näyttävät lähestulkoon normaaleilta vilja-, öljy-, ja valkuaiskasvien osalta. Sadonkorjuu on jo aloitettu osassa maata parin edellisen viikon aikana. Tällä tai ensi viikolla suurin saadaan suurin osa sadonkorjuista aloitettua muuallakin Suomessa.
- Lopullinen satomäärä nähdään kuitenkin vasta myöhemmin syksyllä, kun viimeisetkin korjuut on saatu maaliin, arvioivat MTK ja SLC.
Sääolosuhteet ovat tällä hetkellä suurin huolenaihe viljoilla. Osassa maata on elokuun aikana satanut liikaakin vettä ja huoli siitä, päästäänkö kaikille pelloille puimaan ajoissa tai jopa ollenkaan.
Peruna- ja juurikassadot vaikuttavat myös oikein hyviltä. Suurin osa peruna- ja sokerijuurikastiloista odottaa vähintäänkin normaalia satoa.
Säilörehusadot ovat olleet pääosin hyviä koko maassa. Nurmikasvustot ovat olleet runsaita, ja suurin osa viljelijöistä on päässyt tekemään säilörehujenkorjuut sopivaan aikaan.
Tämän vuoden marjasato on ollut lähestulkoon normaali. Kuitenkin työvoimapulasta johtuen osalla tiloista on kerätty sato jäänyt normaalia pienemmäksi.
Yleisesti ottaen kasvuolosuhteisiin on oltu tyytyväisiä, vaikka satoa on eniten heikentänyt kuivuus. Satomäärää pienentävä tekijä on ollut odotetusti - kesäkuunkin kyselyssä selville tullut - lannoitteiden pienempi määrä, mistä johtuen sato on ollut pienempi etenkin siellä, missä olosuhteiden puolesta satopotentiaali olisi ollut suurempi.
MTK:n toteuttamaan elokuun kasvukausikyselyyn vastasi reilu 1300 maatilallista. Kasvukausikyselyn avulla kerätään arvokasta tietoa kasvukauden etenemisestä sekä muiden ajankohtaisten asioiden vaikutuksista maataloussektoriin.
-----------------
Kasvukausikyselyn kuvat sivuillamme https://www.mtk.fi/-/kasvukausikysely
----------------
Lisätiedot:
Johan Åberg, maatalousjohtaja, MTK, 040 5233 864
Christoffer Ingo, maatalouspoliittinen asiantuntija, SLC, 040 5455 472
Tämä on hyvä lisäys - SLC kuittaa! :) [Gä2]
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
MTK: Lakimuutos tuo selkeyttä lintujen pesimäaikaan tehtäviin metsähakkuisiin19.3.2026 16:17:19 EET | Tiedote
Valtioneuvosto antoi torstaina 19. maaliskuuta eduskunnalle esityksen pesimäaikaisia metsähakkuita koskevasta lainsäädännöstä. MTK näkee maa- ja metsätalousministeriön tavoitteet selkeyttää pesintäaikaisia metsänhakkuita koskevaa kansallista lainsäädäntöä tärkeänä.
Suomi kiinnostaa nyt hiljaisuutensa vuoksi – maaseutu hyötyy matkailun kasvusta19.3.2026 12:49:50 EET | Tiedote
Hiljaisuus, puhdas luonto ja aidot kohtaamiset houkuttelevat matkailijoita yhä enemmän Suomeen. Kiireinen arki lisää tarvetta rauhoittumiselle ja juuri sitä maaseutu pystyy tarjoamaan niin kotimaisille kuin kansainvälisille matkailijoille.
Vuoden 2026 Maaseutumatkailun Kellokas on sodankyläläinen Visatupa19.3.2026 10:43:06 EET | Tiedote
Lapin hiljaisuudessa, kaukana kaupunkien valoista, toimii perheyritys, joka on vuosikymmenten ajan ottanut vieraat vastaan kuin omat sukulaiset. Sodankylän Raudanjoella sijaitseva Visatupa on valittu Vuoden 2026 Maaseutumatkailun Kellokkaaksi. Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry myönsi palkinnon pitkäjänteisestä työstä, aidosta vieraanvaraisuudesta ja vahvasta verkostoitumisesta.
Wiurilan Kartano on Vuoden 2026 Kehittyvä Maaseutumatkailuyritys19.3.2026 09:48:11 EET | Tiedote
Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry valitsi salolaisen Wiurilan Kartanon Vuoden 2026 Kehittyväksi Maaseutumatkailuyritykseksi. Tunnustus nostaa esiin kartanon määrätietoisen uudistumisen, jossa vahva kulttuuriperintö yhdistyy rohkeaan kehittämiseen ja uuden sukupolven yrittäjyyteen. Sukupolvenvaihdoksen jälkeen historiallinen kohde on uudistunut nopeasti ja avautunut entistä laajemmalle yleisölle.
Lampaat hoitavat maisemaa – pääsiäispöytään vastuullinen herkku18.3.2026 13:05:01 EET | Tiedote
Suomalainen lammas on pääsiäispöydän klassikko, joka tekee hyvää myös luonnolle. Kesälaitumilla lampaat pitävät niityt ja hakamaat avoimina ja tukevat luonnon monimuotoisuutta. Kotimainen lampaanliha on lisäksi mureaa, monikäyttöistä ja yllättävän helppoa valmistaa myös kotikeittiössä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
