Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

MTK:n keskusliitto muokkaa operatiivista organisaatiotaan vuoden 2022 alussa

28.9.2021 14:22:52 EEST | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Tiedote

Jaa
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry:n johtokunta on päättänyt keskusliiton operatiivisten toimintojen uudelleenorganisoimisesta vuoden 2022 alussa. Päätöstä on edeltänyt koko henkilökuntaa koskeneet yt-neuvottelut, jotka saatiin päätökseen 15.9.2021. Tätä edelsi aiemmin koko henkilökuntaa osallistanut toiminnallisen kehittämisen vaihe viime keväänä. ”Erityiskiitos on annettava hyvin vuorovaikutteiselle ja hyvässä hengessä sujuneelle kehittämistyölle koko henkilöstön kanssa”, toteaa MTK:n toiminnanjohtaja Jyrki Wallin.

Osana organisaatiouudistusta lopetetaan vajaa kymmenen nykymuotoista työtehtävää, joista mahdollisimman monelle pyritään ensi vaiheessa löytämään työntekijän soveltuvuuteen ja pätevyyteen sopivia työtehtäviä uusista tehtävistä. Tarvittavista uusrekrytoinneista tiedotetaan sen jälkeen, kun irtisanomisuhan alla olevien henkilöiden tilanne on ratkaistu.

Uudistuksella vastataan organisaation suorituskyvyn parantamiseen strategisten päämäärien mukaiseksi. Organisaatiota, johtamisjärjestelmää ja toimenkuvia selkeytetään sekä lisätään joustavuutta organisaation sisällä erityisesti vastuualueiden muodostamisella sekä toiminnanjohtajan johtaman operatiivisen johtoryhmän perustamisella.

Neljä uutta vastuualuetta ovat: Jäsenet ja järjestötoiminta, Edunvalvonta, Viestintä ja vaikuttaminen sekä Konsernipalvelut. Uudistuksessa keskeisessä roolissa on myös myöhemmin määriteltävien organisaation sisäisten asiantuntijaryhmien perustaminen keskeisille, horisontaalisille, substanssialueille. Uudessa organisaatiossa on lisäksi erillinen Johto ja johdon tuki, jonka osana on järjestön Brysselin toimisto. Edunvalvonnan vastuualue jakaantuu kolmeen linjaan: Maatalousyrittäjät, Maaseudun elinvoima ja Metsänomistajat.

”Jäsen on järjestölle ykkönen ja juuri jäsenkunnan tarvitseman edunvalvonnan sekä jäsenpalvelujen hoitamisen tehostamiseksi organisaatiota kehitämme. Samalla tavoitteena on vahvasti myös edelleen vahvistaa ja kehittää MTK:n vetovoimaa työnantajana sekä tarjota motivoituneille työntekijöille kiinnostavia tehtäviä laajan, maataloutta, metsätaloutta ja maaseutuyrittäjyyttä edustavan, jäsenkunnan parhaaksi”, toiminnanjohtaja toteaa.

Lisätietoja: toiminnanjohtaja Jyrki Wallin, 050 5225 207


Johtokunnan päättämä organisaation rakenne

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Kotieläin- ja proteiinikasvituotanto nähdään merkittävänä osana Euroopan ruokaturvaa ja maatalouden tulevaisuutta EU-komission julkaisemassa kotieläinstrategiassa ja proteiinisuunnitelmassa8.7.2026 13:07:13 EEST | Tiedote

Euroopan komissio julkaisi 7. heinäkuuta EU:n kotieläinstrategian ja proteiinisuunnitelman, jotka ovat jatkoa komission viime vuonna julkaisemalle maatalous- ja elintarvikevisiolle. Kotieläinstrategian keskiössä on resilienssin, kilpailukyvyn ja kestävyyden kehittäminen. Lisäksi strategia tunnistaa eurooppalaisen kotieläintuotannon ainutlaatuisuuden ja merkityksen maaseutualueiden elinvoimaan. Kotieläinsektori on EU:n kilpailukyvyn ja omavaraisuuden kannalta strategisesti tärkeä, sillä 40 % alan lisäarvon tuotosta on kotieläinsektorilta.

MTK:n ja SLC:n Kasvukausikysely: Satonäkymät jäävät keskimääräistä heikommiksi – kannattavuushaasteet näkyvät yhä vahvemmin viljelijöiden päätöksissä6.7.2026 11:07:39 EEST | Tiedote

MTK:n ja SLC:n kesäkuussa 2026 toteuttaman Kasvukausikyselyn perusteella satonäkymät arvioidaan tavanomaista heikommiksi useimmilla tuotantoaloilla. Erityisesti syysviljojen satonäkymät ovat heikentyneet. Samalla maatalouden kannattavuushaasteet näkyvät yhä selvemmin viljelypäätöksissä ja tuotantopanosten käytössä. Taloudellinen epävarmuus varjostaa näkymiä, ja monilla tiloilla huoli kannattavuudesta vaikuttaa yhä enemmän tuotannon tulevaisuutta koskeviin ratkaisuihin.

Kansallinen ennallistamissuunnitelma - yksi tämän vaalikauden suurimmista päätöksistä3.7.2026 11:59:05 EEST | Blogi

Suomen kansallinen ennallistamissuunnitelma on lausunnoilla. Sen vaikutukset ulottuvat metsiin, soihin, maatalouteen, biotalouteen, investointeihin, huoltovarmuuteen ja alueiden elinvoimaan vuosikymmeniksi eteenpäin. Kyse ei ole vain luonnonsuojelusta, vaan taloudellisilta ja yhteiskunnallisilta vaikutuksiltaan yhdestä tämän vuosikymmenen merkittävimmistä politiikkakokonaisuuksista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye