Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ryMaa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

MTK:n metsäjohtokunta: Puukaupan pelisäännöt kunniaan

19.6.2019 12:29:47 EEST | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Tiedote

Jaa
Puun korjuun aloittaminen ilman ilmoitusta metsänomistajalle tai metsänomistajaa edustavalle metsänhoitoyhdistykselle on tänä vuonna huolestuttavasti yleistynyt. Metsänomistajille tärkeiden luontokohteiden, riistatiheikköjen ja maisemien huomioon ottaminen puukorjuussa vaarantuu, ellei puun korjuun aloittamisesta ilmoiteta asianmukaisesti, muistuttaa MTK:n metsäjohtokunta.

Erittäin merkittävä osa yksityismetsien puukaupasta tapahtuu metsänomistajan metsänhoitoyhdistykselle antamalla valtakirjalla. Hyvään kauppatapaan kuuluu valtakirjakaupan pelisääntöjen kunnioittaminen. Valtakirjakaupan pelisäännöistä on olemassa MMM:n puumarkkinatyöryhmässä puukauppaosapuolten kesken laadittu suositus, jonka mukaan MTK:n metsäjohtokunta vaatii toimittavan.

 

Metsäalan toimijat ovat yhdessä sopineet metsänomistajan luonnonhoitotoiveiden viemisestä käytäntöön Monimetsähankkeessa.Metsänomistajille tärkeämonimuotoisuuden turvaaminen yhteisten pelisääntöjen mukaisesti edellyttää, että tieto puunkorjuun aloittamisesta on metsänomistajan ja hänen edustajansa tiedossa. 

 

Myös puun katkonnan valvonta on metsänomistajille hyvin tärkeää. Tämäkin edellyttää ajallaan tehtyä ilmoitusta puun korjuun aloittamisestaKatkonnan valvonta varmistaa, että puun rungoista arvokastukkiosa hyödynnetään tarkasti pitkäikäisten puutuotteiden valmistukseen, eikä tarpeettomasti katkota kuitupuuksi

 

MTK:n metsäjohtokunta edellyttää ryhtiliikettä puun ostajilta. Puukaupan pelisääntöjen kunnioittaminen lisää kaikkien puumarkkinaosapuolten luottamusta, joka on keskeinen osa Suomen puumarkkinoiden toimivuutta ja suomalaisen metsäalan kilpailukykyä. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja: puheenjohtaja Juha Marttila puh. 050 341 3167

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Kotieläin- ja proteiinikasvituotanto nähdään merkittävänä osana Euroopan ruokaturvaa ja maatalouden tulevaisuutta EU-komission julkaisemassa kotieläinstrategiassa ja proteiinisuunnitelmassa8.7.2026 13:07:13 EEST | Tiedote

Euroopan komissio julkaisi 7. heinäkuuta EU:n kotieläinstrategian ja proteiinisuunnitelman, jotka ovat jatkoa komission viime vuonna julkaisemalle maatalous- ja elintarvikevisiolle. Kotieläinstrategian keskiössä on resilienssin, kilpailukyvyn ja kestävyyden kehittäminen. Lisäksi strategia tunnistaa eurooppalaisen kotieläintuotannon ainutlaatuisuuden ja merkityksen maaseutualueiden elinvoimaan. Kotieläinsektori on EU:n kilpailukyvyn ja omavaraisuuden kannalta strategisesti tärkeä, sillä 40 % alan lisäarvon tuotosta on kotieläinsektorilta.

MTK:n ja SLC:n Kasvukausikysely: Satonäkymät jäävät keskimääräistä heikommiksi – kannattavuushaasteet näkyvät yhä vahvemmin viljelijöiden päätöksissä6.7.2026 11:07:39 EEST | Tiedote

MTK:n ja SLC:n kesäkuussa 2026 toteuttaman Kasvukausikyselyn perusteella satonäkymät arvioidaan tavanomaista heikommiksi useimmilla tuotantoaloilla. Erityisesti syysviljojen satonäkymät ovat heikentyneet. Samalla maatalouden kannattavuushaasteet näkyvät yhä selvemmin viljelypäätöksissä ja tuotantopanosten käytössä. Taloudellinen epävarmuus varjostaa näkymiä, ja monilla tiloilla huoli kannattavuudesta vaikuttaa yhä enemmän tuotannon tulevaisuutta koskeviin ratkaisuihin.

Kansallinen ennallistamissuunnitelma - yksi tämän vaalikauden suurimmista päätöksistä3.7.2026 11:59:05 EEST | Blogi

Suomen kansallinen ennallistamissuunnitelma on lausunnoilla. Sen vaikutukset ulottuvat metsiin, soihin, maatalouteen, biotalouteen, investointeihin, huoltovarmuuteen ja alueiden elinvoimaan vuosikymmeniksi eteenpäin. Kyse ei ole vain luonnonsuojelusta, vaan taloudellisilta ja yhteiskunnallisilta vaikutuksiltaan yhdestä tämän vuosikymmenen merkittävimmistä politiikkakokonaisuuksista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye