Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja Viljanen: suomalaisen maa- ja metsätalousmaan omistuksen siirtäminen ulkomaille ei ole tavoiteltava tulevaisuuden kuva

26.11.2019 14:02:52 EET | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Tiedote

Jaa
Valtuuskunnan kokouksen avauspuheessaan puheenjohtaja Eerikki Viljanen otti kantaa tapaukseen, jossa Vantaan kaupunki ensin sitoutui esisopimuksella maankehittämishankkeeseen, mutta ilmoittikin pian, ettei alakaan kaavoittamaan maata ja aloitti alueen pakkolunastusprosessin.
Valtuuskunnan puheenjohtaja Eerikki Viljanen
Valtuuskunnan puheenjohtaja Eerikki Viljanen

Tuoreen korkeimman oikeuden päätöksen perusteella Vantaan kaupungilla on tähän oikeus, vaikka kyse on pelkästään siitä, että kaupunki tekee rahaa kaavoitusmonopolillaan ja oikeudellaan hankkia ns. raakamaata pilkkahintaan.

– Maankäyttö- ja rakennuslain lunastuspykälä pitää muuttaa sellaiseksi, että lunastusautomaatti poistuu. Maanomistajat eivät voi luottaa perustuslaillisiin oikeuksiinsa omaisuuden suojasta. Ei ole todellakaan oikein, että etenkin maata kasvukeskuksien leviämisalueilla omistavat ihmiset joutuvat pelkäämään omaisuutensa puolesta, Viljanen sanoo.

– Miten suojaan yksityistä maanomistusoikeuttani tämän päivän Suomessa? Juristilta kuultu neuvo on: yhtiöittäkää maanne ja siirtäkää maaomaisuutenne ulkomaisen yhtiön nimiin.

– Kysynkin, onko suomalaisen maa- ja metsätalousmaan yhtiöittäminen ja siirtäminen ulkomaille rekisteröityjen yritysten nimiin tavoiteltava tulevaisuuden kuva? Viljanen perää hallitukselta.

Tällä hetkellä kansainväliset kauppa- ja investointisuojasopimukset turvaavat paremman suojan pakkolunastuksia vastaan, kuin Suomen lainsäädäntö suomalaisille. Mikäli maaomaisuus olisi tällaisen järjestelyn piirissä voisi maanomistaja haastaa Suomen valtion välimiesmenettelyyn.

­– Tällainen omaisuudensuojan polkeminen, yksityisen omaisuuden sosialisointi on saatava loppumaan, Viljanen vaatii.

– Edellä mainittu ja monet muut nykylainsäädännön epäkohdat voidaan kätevästi korjata meneillään olevassa maankäyttö- ja rakennuslain valmistelussa, Viljanen jatkaa.

Viljanen palasi myös hallituksen muodostamiseen keväällä. Hän kiitti hallitusta ja totesi, että ennusmerkit hallitusohjelman toteutumisesta ovat ainakin tähän asti olleet lupaavia.

– Talousarvion lisäksi haluan kiittää niin kotimaan kuin EU-tason poliittisia päättäjiä lukuisista elintarvikeketjun tasapainottamiseen tähtäävistä toimista, Viljanen sanoi.

– Viime viikkoisessa lihaseminaarissa todettiinkin jo kaupan muuttaneen käytöstään meidän kannalta paremmaksi. Tästä olen oman edunvalvontamme lisäksi valmis antamaan kiitoksia poliitikkojen suuntaan. Poliitikot ovat vaikuttaneet tilanteeseen kanavoimalla päätöksiksi sitä kuluttajien vahvaa tukea, mikä kiistämättä meidän tuotannollamme on tässä maassa, Viljanen jatkoi.

Lopuksi Viljanen totesi, että yhtenäinen järjestö on meille kaikille sen huonoimpanakin päivänä paljon parempi kuin hajanainen järjestö olisi parhaimpana päivänään.

MTK:n valtuuskunta kokoontuu Hanasaaressa Espoossa 26.-27.11.2019.

Lisätietoja: valtuuskunnan puheenjohtaja Eerikki Viljanen, puh. 050 525 2727

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Merja Elomaa
Jäsenviestinnän suunnittelija
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
PL 510 (Simonkatu 6), 00101 Helsinki
puh. 020 413 2323, 040 661 8699
merja.elomaa@mtk.fi
www.mtk.fi

Kuvat

Valtuuskunnan puheenjohtaja Eerikki Viljanen
Valtuuskunnan puheenjohtaja Eerikki Viljanen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

MTK:n Tero Hemmilä: Maatalouden investointivelka on kartoitettava kansallisen ruokaturvan varmistamiseksi5.11.2026 16:00:00 EET | Tiedote

MTK:n puheenjohtaja Tero Hemmilä esittää valtakunnallista selvitystä maatalouden kasvavasta investointivelasta ja sen vaikutuksista Suomen huoltovarmuuteen. Maatalouden heikko kannattavuus ja pääomien puute ovat jo vuosia heikentäneet tilojen mahdollisuuksia rahoittaa välttämättömiä korvausinvestointeja. Hemmilä varoittaa, että tuotantokyvyn rapautuminen tapahtuu hitaasti ja jää siksi helposti akuuttien kriisien varjoon.

MTK: Ennallistamisen avoimet kysymykset uhkaavat johtaa yksityisiä maita harmaaseen suojeluun5.11.2026 14:42:37 EET | Tiedote

Suomen kansallinen ennallistamissuunnitelma etenee EU-komissioon tilanteessa, jossa useita maa- ja metsätalouden kannalta keskeisiä määritelmiä ja kriteerejä on edelleen ratkaisematta. MTK varoittaa, että väljät tai puuttuvat määritelmät voivat alkaa rajoittaa maanomistajien ja markkinatoimijoiden päätöksiä jo ennen varsinaisten ennallistamistoimien käynnistymistä.

Muistutuskutsu: Peltokasviseminaari 6.11. – Mitä Suomen pelloilla viljellään vuoden 2030 jälkeen?4.11.2026 09:53:42 EET | Kutsu

MTK keskusliitto ja MTK-Uusimaa kutsuvat toimittajat seuraamaan Peltokasviseminaaria ja haastattelemaan EU-päättäjiä, viljelijöitä ja viljamarkkinoiden asiantuntijoita. Seminaarissa pureudutaan EU-maatalouspolitiikan ajankohtaisiin kysymyksiin, viljamarkkinoiden näkymiin ja siihen, miten ne vaikuttavat viljelijöiden päätöksiin pelloilla. Mitä Suomessa kannattaa viljellä tulevaisuudessa?

MTK: Harmaa suojelu leviää yksityismetsissä – uusi liito-oravatulkinta voi maksaa miljardeja3.11.2026 09:45:38 EET | Tiedote

Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen huomioimisesta metsänkäsittelyssä on tehty uusi viranomaistulkinta, joka uhkaa kasvattaa merkittävästi metsänomistajien omaisuuteen kohdistuvia rajoituksia. MTK:n arvion mukaan Lupa- ja valvontaviraston esittämä puolen hehtaarin pakkosuojelu sekä sen ympärille tuleva muutaman hehtaarin varoalue voisivat merkitä metsänomistajille valtakunnallisesti jopa 5–10 miljardin euron laskua.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye