Ohjelmisto- ja e-business ry

Muistutuskutsu: #Mimmitkoodaa voimistuu kuin uusi Slush – Tuhat mimmiä näyttää 2.10. Suomelle, miten tulevaisuus otetaan omiin käsiin

Jaa

#Mimmitkoodaa-ilmiö on huikeassa kasvussa. Pitkälti yli tuhat naista lähtee liikkeelle 2.10., kun syksyn kampanja avataan Vanhalla ylioppilastalolla ja 15 ”kisastudiossa” ympäri maata. Kaikki syksyn koulutuspaikat ovat täyttyneet salamana ja jonossa on satoja naisia – innostus ohjelmistoalaan on lisääntynyt hämmästyttävällä vauhdilla. ”Vain Slush on aiemmin nostanut vastaavan huuman”, sanoo Ohjelmistoyrittäjät ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha.

Josefin Reuter ja muita koodauksesta innostuneita mimmejä Vanhalla kevään 2018 avajaistilaisuudessa. Kuva: Ohjelmistoyrittäjät ry
Josefin Reuter ja muita koodauksesta innostuneita mimmejä Vanhalla kevään 2018 avajaistilaisuudessa. Kuva: Ohjelmistoyrittäjät ry

Muistutuskutsu medialle 1.10.2018

Suomen kasvua ja hyvinvointia ehkäisevä osaajapula on saamassa kiihtyvällä vauhdilla helpotusta - kiitos naisten. Ohjelmistoyrittäjien naisille tarjoamasta koodauskoulutuksesta on tullut valtavan suosittua. Keväällä saatiin koulutus alkuun 400 naiselle, nyt määrä on jo kaksinkertainen.

”Olemme oikeastaan itsekin aika hämmentyneitä, miten upeasti #Mimmitkoodaa on lähtenyt liitoon. Kiitos tästä kuuluu tietysti ennen kaikkea naisille itselleen, joka ainoa uusi koulutuspaikka täyttyy heti ja vähintään toinen ”mimmi” vielä jonoon. Olen todella kiitollinen niin naisille itselleen kuin tietysti ohjelmistoyrityksille, jotka näitä upeita koulutuksia maksutta tarjoavat”, lähtevät Ohjelmistoyrittäjät ry:n toimitusjohtajan Rasmus Roihan terveiset ympäri maata.

”Kiinnostus on jo täysin valtakunnallista. Avajaistilaisuus Vanhalla täyttyi heti. Lisäksi naiset juhlivat #Mimmitkoodaa-menestystä kisastudioissa ympäri maata Oulusta Jyväskylään, Joensuusta Tampereelle ja Turkuun. Eikä unohdeta Espoota ja Lappeenrantaa. Naiset kaikkialla osallistuvat ja ovat täysillä mukana. Ja tämä syksykin on vasta alkua”, iloitsee Roiha. Ohjelmistoyrittäjät ry on kutsunut jäsenyrityksensä mukaan ja vetää koko hanketta.

Koodauskoulutusta naisille tarjoavat syksyllä ohjelmistoalan kaikenkokoiset huippuyritykset: Anders Innovation, Duunitori, Frantic, Futurice, IBM, Job and Esther Technologies, Knowit, Microsoft, OpsHost, Solidabis, Teamit, Unity ja Wunder.

Media on lämpimästi tervetullut tutustumaan mimmeihin ja #Mimmitkoodaa-ilmiöön tiistaina 2.10. Vanhalle tai kisastudioihin ympäri maata! Tiedot etästudioista löytyvät tästä.

Vanhalla ylioppilastalolla ovet avautuvat klo 17.15, ohjelma (striimaukset) alkaa klo 18.00.

Ohjelma 2.10. klo 18 alkaen:

Rasmus Roiha, Ohjelmistoyrittäjät ry - Suomen tulevaisuus ohjelmoijien käsissä?
Vlada Laukkonen, #Mimmitkoodaa käynnistäjä - Tulevaisuus omissa käsissä

Mimmioivalluksia
Sonja Jaakkola, Columbia Road - Mitä koodaaminen on?
Jenni Kankkunen, Saranen Consulting - Työmahdollisuudet koodaaville mimmeille

Mimmien tarinoita
Eveliina Champagne, Wunder Finland - #Mimmitkoodaa-hankkeen kautta työelämään
Miili Halkka, Codento - Käsityöläisestä koodariksi

Koulutusesittelyt - Ohjelmistoyritykset esittelevät syksyn koulutukset

Mimmipuheenvuoro
Milja Köpsi, Ohjelmistoyrittäjät ry 
- Asenteilla on merkitystä

Yllätysjulkaisu!

Lisätiedot: Rasmus Roiha, Ohjelmistoyrittäjät ry, toimitusjohtaja, 0400 180 434, rasmus@ohjelmistoyrittajat.fi     

Median ilmoittautuminen: Jussi Seppälä, Hopiasepät Oy, 050 529 4562, jussi.seppala@hopiasepat.fi

https://ohjelmistoyrittajat.fi/mimmitkoodaa/

#mimmitkoodaa

Avainsanat

Kuvat

Josefin Reuter ja muita koodauksesta innostuneita mimmejä Vanhalla kevään 2018 avajaistilaisuudessa. Kuva: Ohjelmistoyrittäjät ry
Josefin Reuter ja muita koodauksesta innostuneita mimmejä Vanhalla kevään 2018 avajaistilaisuudessa. Kuva: Ohjelmistoyrittäjät ry
Lataa
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Ohjelmisto- ja e-business ry
Ohjelmisto- ja e-business ry
Eteläranta 10
00130 HELSINKI

http://www.ohjelmistoyrittajat.fi

Ohjelmistoyrittäjät ry on sitoutumaton ohjelmistoalan edistäjä ja toimialavaikuttaja, joka uskoo softan parantavaan voimaan. Yhdistys on kasvuhakuisten ja yrittäjähenkisten ohjelmistoyritysten johdon yhteisö. Toiminnallaan yhdistys luo parempia mahdollisuuksia ohjelmistoalan yrittäjyyteen, vaikuttaa toimialaa koskevaan päätöksentekoon, edistää alan tutkimusta ja koulutusta sekä kehittää jäsenyritystensä liiketoimintaa. Vuonna 1993 perustetulla yhdistyksellä on jäseninä on yli 700 alan keskeisintä yritystä, johtajaa ja vaikuttajaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ohjelmisto- ja e-business ry

Tasavallan presidentti palkitsi ohjelmistoalan rohkean yrittäjyyden hedelmät: M-Filesille kansainvälistymispalkinto vuoden kasvuyrityksenä14.11.2018 14:07Tiedote

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on palkinnut ohjelmistoyritys M-Filesin vuoden kasvuyrityksenä. Perusteena on erinomainen menestys kansainvälisillä markkinoilla. ”Koko ohjelmistoalan puolesta lämpimimmät onnittelumme M-Filesille ja sen perustajalle Antti Nivalalle, jonka ennakkoluuloton ja rohkea yrittäjyys on luonut pohjan tälle verrattomalle menestystarinalle”, kiittää Ohjelmisto- ja e-business ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha.

”Kuka seuraavaksi?”, kysyy upouuden Ohjelmisto- ja e-business ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha – Verkkoteollisuus liittyi ohjelmistoalaan31.10.2018 13:00Tiedote

”Maailma muuttuu valtavaa vauhtia ja yritykset sen mukana. Pian kaikki menestyvät yritykset ovat jollain tapaa ohjelmistoyrityksiä”, visioi Ohjelmisto- ja e-business ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha. Roihan johtama ohjelmistoala sai juuri yli sata uutta jäsentä, kun Verkkoteollisuus päätti lakkauttaa oman toimintansa ja liittyä mukaan. Uusi laajentunut Ohjelmisto- ja e-business ry toivottaa nyt muutkin halukkaat tervetulleiksi.

”Otin ohjat omaan elämääni” - #Mimmitkoodaa tarjoaa mahdollisuuden tarttua tulevaisuuteen, kertoo Eveliina Champagne2.10.2018 19:51Tiedote

Vain todellisten tarinoiden voima voi selittää sen innostuksen ja energian, joka Vanhalla ylioppilastalolla tiistai-iltana säteili. Talo täyttyi ääriään myöten naisista, jotka haluavat muutosta – Eveliina Champagne näyttää rohkeudellaan esimerkkiä. ”Pitää luottaa itseensä ja ymmärtää oma arvonsa. Pitää uskaltaa! Sen olen tässä opetellut”, kertoo Eveliina. Eveliinan tarinaa kuunteli livenä yli 1500 mimmiä ympäri maata.

Mediakutsu: #Mimmitkoodaa voimistuu kuin uusi Slush – Tuhat mimmiä näyttää 2.10. Suomelle, miten tulevaisuus otetaan omiin käsiin25.9.2018 12:00Kutsu

#Mimmitkoodaa-ilmiö on huikeassa kasvussa. Pitkälti yli tuhat naista lähtee liikkeelle 2.10., kun syksyn kampanja avataan Vanhalla ylioppilastalolla ja 15 ”kisastudiossa” ympäri maata. Kaikki syksyn koulutuspaikat ovat täyttyneet salamana ja jonossa on satoja naisia – innostus ohjelmistoalaan on lisääntynyt hämmästyttävällä vauhdilla. ”Vain Slush on aiemmin nostanut vastaavan huuman”, sanoo Ohjelmistoyrittäjät ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha.

200 miljardin säästöt ratkaisisivat EU:n rahoitusmurheet — Ehdotus: Älykäs digitalous Suomen EU-puheenjohtajuuden prioriteetiksi3.7.2018 10:00Tiedote

Suomen EU-puheenjohtajakausi on ainutlaatuinen tilaisuus johdattaa EU-taloutta oikeaan suuntaan. ”EU keskustelee rahoituspaineittensa takia digiveroista. Paljon suuremmat hyödyt ovat kuitenkin saatavissa älykkäämmällä digitaloudella. Nämä satojen miljardien eurojen säästöt ovat Suomen digiosaamista”, summaa Rasmus Roiha, Ohjelmistoyrittäjät ry:n toimitusjohtaja. Roiha ehdottaa Suomelle johtavaa roolia EU:n kehittämisessä digitalisoinnin avulla entistä vauraammaksi ja kilpailukykyisemmäksi.

Murskatuomio julkisten hankintojen kilpailutuksille: ”Korruption pelossa vääriä palveluja moninkertaiseen hintaan”13.6.2018 13:00Tiedote

Julkisten hankintojen kilpailutus toimii Suomessa surkeasti, on ikävä johtopäätös valtakunnallisesta ICT-alan myyntiä koskevasta tutkimuksesta. ”On hälyttävää, että yli 80 prosenttia alan johtajista arvioi julkisten hankintojen kilpailutukset erittäin huonoiksi tai huonoiksi. Toivottavasti tämä vahva viesti saa päättäjät miettimään miten julkiset hankinnat voisi paremmin hoitaa”, kehottaa Rasmus Roiha, Ohjelmistoyrittäjät ry:n toimitusjohtaja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme