Amnesty International

Muistutuskutsu: Yksikin hukkunut on liikaa – pakolaispäivän tempaus Töölönlahdella 20.6.

Jaa

Amnesty kampanjoi turvallisten reittien puolesta kansainvälisenä pakolaispäivänä 20.6. Helsingin Töölönlahdella.

Aika: keskiviikko 20.6. kello 11.30

Paikka: Töölönlahti, Finlandia-talon edusta, Helsinki

Amnesty levittää Töölönlahdelle Välimeren ylittäneiden siirtolaisten pelastusliivejä kansainvälisenä pakolaispäivänä. Tarkoituksena on muistaa Välimerellä kuolleita ihmisiä ja korostaa turvallisten reittien, kuten pakolaiskiintiön, merkitystä osana toimivaa pakolais- ja siirtolaispolitiikkaa.

Amnesty International on kampanjoinut kevään aikana yli 20 järjestön kanssa Suomen pakolaiskiintiön korottamiseksi. Sisäministerille ja hallituspuolueiden puheenjohtajille suunnatun vetoomuksen on allekirjoittanut yli 7000 ihmistä.

Eduskunta päättää Suomen pakolaiskiintiön suuruudesta joka vuosi erikseen talousarviota tehdessään.

“Pakolaiskiintiöön valitaan henkilöitä, joille paluu kotimaahan tai pysyvä asettuminen oleskelumaahan ei ole vaihtoehto”, muistuttaa Susanna Mehtonen, Amnestyn Suomen osaston oikeudellinen asiantuntija.

Suomen kiintiön koko on tänä vuonna vain 750, kun taas esimerkiksi Ruotsissa se korotettiin 5000 ihmiseen.

“Pakolaiskiintiön korottamisella Suomi osallistuu globaaliin vastuunjakoon ja auttaa kaikista haavoittuvimmassa asemassa olevia pakolaisia, jotka eivät voi elää turvallisesti pakolaisleireillä tai kaupungeissa”, Mehtonen sanoo.

Tempaus järjestetään keskiviikkona 20.6. kello 1113 Helsingin Töölönlahdella, Finlandia-talon edustalla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Susanna Mehtonen
Oikeudellinen asiantuntija
Amnesty International, Suomen osasto
p. 050 523 2038
susanna.mehtonen@amnesty.fi

Saara Manelius
Viestintäpäällikkö
Amnesty International, Suomen osasto
p. 045 635 2883
saara.manelius@amnesty.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Amnesty International
Amnesty International
Hietaniemenkatu 7 A
00100 Helsinki

https://www.amnesty.fi/

Amnesty International on maailman suurin ihmisoikeusjärjestö, jonka toiminta perustuu yksittäisten ihmisten tuelle. Amnestylla on 7 miljoonaa tukijaa lähes kaikissa maailman maissa. Amnestyn tehtävänä on tehdä ihmisoikeudet tunnetuiksi, tutkia vakavia ihmisoikeusloukkauksia sekä kampanjoida niitä vastaan kaikkialla maailmassa. Tavoitteenamme on maailma, jossa ihmisoikeusjulistuksessa lausutut oikeudet ja vapaudet toteutuvat kaikille ihmisille. Amnestyn Suomen osasto perustettiin vuonna 1967. Amnestylla on Suomessa noin 40 000 tukijaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Amnesty International

Amnesty: Arabiemiraatit vieneet länsimaista toimitettuja aseita sotarikoksiin syyllistyneille puolisotilaallisille joukoille Jemeniin6.2.2019 02:01:00Tiedote

Amnestyn tuore tutkimus osoittaa, että länsimaista Arabiemiraatteihin vietyjä aseita on jaettu eteenpäin keskelle Jemenin sotaa puolisotilaallisille joukoille. Joukkojen tiedetään syyllistyneen sotarikoksiin ja muihin vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin. Suomi päätti marraskuussa 2018 ettei myönnä enää uusia asevientilupia saudikoalition osapuolille. Aiemmin samana vuonna myönnettyjen asevientilupien puolesta Suomi voi kuitenkin vielä toimittaa aseita keskelle Jemenin konfliktia. Amnesty vaatii kaikkia valtioita lopettamaan aseiden toimittamisen konfliktin osapuolille.

Amnesty: Ihmiset jäävät tuuliajolle Välimerellä – päättäjien on korjattava Euroopan rikkinäinen turvapaikkajärjestelmä18.1.2019 10:40:22Tiedote

Eurooppa on epäonnistunut jakamaan vastuun turvapaikanhakijatilanteesta, ja epäonnistumisen hinnan maksavat turvaa hakevat ihmiset. Tällä hetkellä järjestelmä pakottaa naiset, lapset ja miehet ajelehtimaan Välimerellä ilman pääsyä mihinkään satamaan tai he joutuvat odottamaan kohtuuttoman kauan turvapaikkapäätöksiään. Amnestyn tänään julkaistu analyysi vaatii Euroopan turvapaikkajärjestelmää ottamaan ihmisoikeudet huomioon.

Lähisuhdeväkivallan sovittelussa vakavia riskejä uhrin kannalta – järjestöt jättivät kannanoton Saarikolle12.12.2018 09:00:00Tiedote

Yhdeksän järjestöä jätti kannanoton lähisuhdeväkivallan sovitteluun perhe- ja peruspalveluministeri Annikka Saarikolle keskiviikkona 12.12. Järjestöt toteavat kannanotossaan, että lähisuhdeväkivallan sovitteluun sisältyy vakavia riskejä uhrin kannalta eivätkä sovitteluprosessit ole tuoneet muutosta tilanteeseen. Kannanotossa järjestöt esittävät, että lähisuhdeväkivallan sovittelusta nykyisessä muodossaan tulisi luopua.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme