
Mummukirja kertoo elämästä isoäitiyden roolissa

Isovanhemmuutta kutsutaan usein elämän jälkiruuaksi. Se on rakkautta, huolenpitoa, iloa ja ihmetystä, surua, naurua, huolta ja yhteisyyttä. Lapsenlapset ovat useimmiten ihania, mutta millaisista aineksista oma rooli mummuna, mummina tai isoäitinä rakentuu?
Omaa heräämistään isoäidin rooliin Vainikainen pohtii näin: ”Mitä minulle tapahtui, kun minusta tuli mummu? Jotain mahdottoman isoa hellyyttä ja rakkautta virisi sydämessäni, ja samat tunteet ovat lämmittäneet minua ja toivottavasti myös lapsenlapsiani siitä lähtien.”
Teoksessa todetaan, että isoäitiys ei ole kaikille maailman tärkein asia eikä tunnesuhde lapsenlapseen synny välttämättä ensi kohtaamisella. ”Ulkoa annetussa roolissa ei voi olla oma itsensä. Työssä oleva mummu saa olla sama ihminen kuin aiemminkin, pitää työtään tärkeänä ja menestyä siinä. Hän antaa lapsenlapselleen esimerkin työstään nauttivasta aikuisesta”, Tuula Vainikainen kirjoittaa.
Ikävuodet, omat kiireet ja muu elämäntilanne saattavat yllättää mummut. Jokainen isoäiti piirtää kuitenkin omat rajansa ja mittaa etäisyytensä rakkaisiinsa niin, että selviytyy. Se on hänen velvollisuutensa itseään kohtaan. Jokainen mummu on arvokas omana itsenään, kirjassa todetaan.
”Jokaisella on käyttövoimanaan omanlaisensa eletty elämä vahvuuksineen ja heikkouksineen. Jokaisella on edeltävien sukupolvien ketjussa erilaisia isoäitejä, joiden isoäitiys on vaikuttanut jälkeen tuleviin. Sukupolvien ketju on suuri ihme”, Vainikainen sanoo.
Tuula Vainikainen, Mummukirja – Mistä isoäidit on tehty? Kirjapaja 2021. 229 s. Kansi Emmi Kyytsönen. Kl 17.3. ISBN 978-952-354-334-8. Ilmestynyt. Äänikirja teoksesta ilmestyy 6/2021.
Tuula Vainikainen on turkulainen tietokirjailija, terveys- ja perheasioihin erikoistunut toimittaja ja viiden lapsen mummu. Vainikainen on valittu vuoden tiedetoimittajaksi 2010, ja hän on kirjoittanut useita tietokirjoja, esim. Nivelet kuntoon (2020), Miksi aina väsyttää? (2017) ja Kumppanina muistisairaus (2016).
Lisätietoja ja haastattelut:
Marja-Liisa Saraste | viestintäpäällikkö | p. 040 553 4757| marja-liisa.saraste@kirjapaja.fi tai Tuula Vainikainen | p. 045 671 9558 | tuula.vainikainen@saunalahti.fi
Arvostelukappaleet:
Minna Vatja | mediakoordinaattori | minna.vatja@kirjapaja.fi
Kirjailijan kuva kannen kuva
Yhteyshenkilöt
Marja-Liisa SarasteViestintäpäällikköKirjapaja, Publiva Oy
Kirjapaja, Publiva Oy
Minna VatjaMediakoordinaattoriKirjapaja, Publiva Oy
Puh:09 6877 4534minna.vatja@kirjapaja.fiKuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kirjapajan kustannusohjelmassa on monipuolisia ja moderneja tietokirjoja elämäntaidon, hyvinvoinnin, kulttuurin, kasvatuksen ja yhteiskunnan aloilta. Tuotannossamme on edustettuna myös maailmankatsomuksellinen, hengellinen ja teologinen kirjallisuus ja kirkolliset kirjat. Kirjapaja on kustantanut kirjoja jo vuodesta 1942.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kirjapaja, Publiva Oy
Jan Södersved: Lintuharrastus avaa maailmoja ja vähentää stressiä5.11.2025 08:49:00 EET | Tiedote
Osaatko erottaa peipon ja pajulinnun laulun toisistaan? Tiesitkö, että ne ovat kaksi runsainta lintulajiamme ja muodostavat kolmanneksen Suomen lintukannasta?
Reijo Laatikainen: Oikeanlainen ravinto auttaa ehkäisemään muistisairauksia28.10.2025 09:08:00 EET | Tiedote
Mitä yhteistä on muistilla, A-vitamiinilla ja beetakaroteenilla? Kannattaako aivoistaan huolehtivan ihmisen käyttää pehmeitä rasvoja ja miksi? Onko ruokailutottumuksilla ylipäätään väliä muistisairauksien ehkäisemisessä?
Uudistettu Lasten oma vuosikirja nyt entistä laajempana ja kiinnostavampana20.8.2025 09:40:00 EEST | Tiedote
Tiesitkö, että teddykarhuilla on oma juhlapäivänsä? Tai että vappuun kuuluvat ilmapallot keksittiin jo kauan ennen vappua? Osaatko sanoa, mitä tarkoittavat helatorstai, kekri tai id-al-fitr?
Gospellegendan ja kirjailija-runoilijan taiteilijaliitto avautuu rosossaan ja kauneudessaan23.6.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Heimo Hatakan kirjoittama Luomiskertomus – Jaakko Löytyn ja Kaija Pispan elämä on taiteilijaliiton kaunistelematon tarina. Työtä tehdään yhdessä ja rinnakkain, mutta samalla kumpikin kamppailee toistuvasti tilasta, ajasta ja mahdollisuuksista keskittyä omaan luovaan työhön.
Kirjapajan ja Publivan syksy 2025: Mielenravintoa, luontoelämyksiä ja jännitystä18.3.2025 08:07:00 EET | Tiedote
Syksyn 2025 kirjavalikoimamme tarjoaa jokaiselle jotakin: tietoa aivojen hyvinvoinnista, inspiraatiota luonnon tarkkailuun, jännitystä rikosromaanien ystäville ja herkkyyttä kaunokirjallisuuden parissa. Lisäksi tarjoamme käytännöllisiä työkaluja arjen rauhoittumiseen.

Kirjapaja, Publiva Oy