Munkkiniemen puistotiellä kaadetaan kahdeksan puuta
21.11.2019 13:29:35 EET | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

Puut kaadetaan turvallisuussyistä yöllä, koska ne ovat raitiotien ja ajoradan välissä. Työ voidaan tehdä vain yöaikaan, jolloin raitiotieliikenne on seisahduksissa.
Kaadettavien puiden tyvistä poistetaan maanantaina 25.11. hiekkainen kaarna, jotta yöllä tehtävä työ nopeutuu.
Poistettavien puiden huono kunto selvisi kesällä 2019 tehdyssä kuntoarviossa, jossa arvioitiin Munkkiniemen puistotien kaikkien 206 lehmuksen kunto.
Syyskesällä 2020 pienennetään 58 puun latvusta ja tehdään 140 lehmukselle tavanomainen hoitoleikkaus.
Kaupunki seuraa puiden kuntoa
Munkkiniemen puistotien puut ovat olleet jo 15 vuotta erityisseurannassa niiden vähitellen heikentyneen kunnon vuoksi. Vanhenevat puut on haluttu säilyttää mahdollisimman pitkään. Näin aktiivista puiden tarkkailua tehdään vain kaikkein arvokkaimmissa puistokohteissa.
Kaupunki suunnittelee Munkkiniemen puistotien puiden uudistamista noin kymmenen vuoden kuluessa. Suunnittelussa tähdätään koko puukujanteen uudistamiseen samaan aikaan, kun alueella parannetaan liikennejärjestelyjä ja kunnallistekniikkaa.
Munkkiniemen puistotie on paikallisesti erityisen merkittävä kohde, jonka kunnostaminen suunnitellaan huolella.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala
Puiden kunto ja kaataminen:
Juha Raisio, puuasiantuntija
puh. 050 53 96 208, juha.raisio@hel.fi
Alueen liikennesuunnittelu:
Taneli Nissinen, tiimipäällikkö
puh. 044 377 6856, taneli.nissinen@hel.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Arkadiagatans nya bro är färdig – gatuarbetet fortsätter under resten av året22.9.2026 09:32:52 EEST | Pressmeddelande
Bron färdigställdes i slutet av sommaren. Nästa steg är att bygga gatans ytstrukturer och förnya spårvägsområdet. Arbetena beräknas i huvudsak vara klara före årets slut.
Arkadiankadun uusi silta on valmis – katutyöt jatkuvat vielä loppuvuoden22.9.2026 09:32:52 EEST | Tiedote
Silta valmistui loppukesällä. Seuraavaksi alueella alkaa kadun pintarakenteiden rakentaminen sekä raitiotiealueen uusiminen. Työt valmistuvat pääosin vuoden loppuun mennessä.
Riktlinjer för förnyelse av Partitorget utarbetas – invånarnas åsikter om planerna efterfrågas21.9.2026 15:34:29 EEST | Pressmeddelande
Betydande förnyelser planeras för området kring Partitorget. Planeringsprinciper har tagits fram som grund för de kommande förnyelserna. Principerna ska bidra till att bevara områdets industriella atmosfär och ange riktlinjer för den framtida utvecklingen. Invånarna kan framföra sina åsikter om planeringsprinciperna genom en webbenkät eller vid en invånarpromenad.
Tukkutorin uudistamiselle luodaan suuntaviivoja – asukkailta kaivataan mielipiteitä suunnitelmista21.9.2026 15:34:29 EEST | Tiedote
Tukkutorin alueelle suunnitellaan merkittäviä uudistuksia. Niiden pohjaksi on luotu suunnitteluperiaatteet, joiden tavoitteena on säilyttää alueen teollinen tunnelma ja luoda suuntaviivat tulevalle kehitykselle. Suunnitteluperiaatteista voi kertoa mielipiteensä verkkokyselyssä sekä asukaskävelyllä.
Träd fälls i den norra delen av Centralparken av säkerhetsskäl21.9.2026 13:30:21 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stad fäller träd som är i dåligt skick eller på annat sätt farliga norr om Murmästarsvägen i Centralparken. Arbetet inleds under hösten 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
