Museoalan ammattiliitolta historiateos
25.10.2019 09:01:42 EEST | Akavan Erityisalat | Tiedote

– Museoalan ammattiliiton perustaminen 50 vuotta sitten oli aikaansa edellä oleva rohkea avaus. Museoala tarvitsi tuolloin toimijan, joka haastaa olemassa olevia käytäntöjä, selvittää alan koulutus- ja ammattitaustoja, rakentaa yhteistyötä muiden järjestöjen kanssa sekä kokeilee alalla uusia toimintatapoja, toteaa Museoalan ammattiliiton historiasta 1969–2019 kirjoittanut Uula Neitola.
Uula Neitolan Museoammattilaisen mukana -teoksessa sivutaan museoalan ja museoammattien kehittymishaasteita sekä ammattiyhdistyshistoriaa. Museoammattilaisten oma ääni kuuluu vahvana läpi teoksen. Neitola haastatteli historiateosta varten laajan joukon liiton jäseniä ja muita alan vaikuttajia matkan varrelta.
MAL on muuttunut ja kehittynyt yhteiskunnan ja museoammatin muutosten mukana.
– Tänään museoalan selkeä edunvalvonnan painopiste on palkkatason korjaaminen. Palkkaus on työtehtävien vaativuuteen ja alalla edellytettävään korkeaan koulutukseen nähden aivan liian matala. Parhaillaan kampanjoimme paremman palkkauksen puolesta #alanarvostus-teemalla yhdessä kattojärjestömme Akavan Erityisalojen kanssa, kertoo Museoalan ammattiliiton toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä.
– Kulttuuriperinnön ammattilaisten edunvalvojina haluamme elää ajassa ja ennakoida huomisen työelämää. Olemmekin aktiivisesti kuunnelleet jäsentemme tarpeita ja toiveita paremmasta työelämästä. Vaikuttamistyön lisäksi tarjoamme jäsenillemme ammatillista osaamista tukevaa koulutusta, viimeisimpänä esimerkiksi äänenkäyttöön, esiintymiseen ja työturvallisuuteen liittyen.
– Myös työhyvinvoinnilla on iso merkitys jäsentemme arjessa, ja tätä edistämme esimerkiksi tänä syksynä käynnistyvällä ryhmätyönohjauksella.
Liitto on kulkenut yhtä matkaa museotyön muutosten mukana turvaten ammattilaisten selustaa, käyden arvokeskustelua, vaikuttamalla museoalan arvostukseen - ja välillä astuen barrikaadeille.
Museoalan ammattiliiton puheenjohtaja Susanna Sääskilahti kirjoittaa Museoammattilaisen mukana -teoksen esipuheessa:
– Tulevaisuuteen emme näe, mutta vanhastaan tiedämme, että asiat aina varmuudella muuttuvat. Myös ammattiliittojen on seurattava yhteiskunnan isoja muutoksia, reagoitava arvopohjamme mukaisesti jäsentemme etua unohtamatta. Ammattiyhdistysliikkeellä on edelleen keskeinen rooli demokratiassa, hyvinvointivaltion rakenteiden puolustamisessa ja yhteiskunnan kehittämisessä.
***
Museoalan ammattiliiton historiateos ”Museoammattilaisen mukana” julkaistaan liiton 50-vuotisjuhlassa perjantaina 25.10.2019 Teatterimuseossa, Helsingissä. Mahdolliset merkkipäivähuomionosoitukset pyydetään lahjoittamaan John Nurmisen Säätiön hyväksi. Säätiö tekee vaikuttavaa Itämeren suojelutyötä ja varmistaa, että meren tarinat siirtyvät tuleville sukupolville. Tili: FI06 1214 3000 1122 96, maksun saaja: John Nurmisen Säätiö, Viesti: MAL50.
Kirjatiedustelut ja lisätiedot:
Katariina Mäkelä, p. 040 7747 620, katariina.makela@museoalanammattiliitto.fi
Lisätiedot: Uula Neitola, p. 040 7324 344, uulaneit@gmail.com
Museoalan ammattiliitto MAL ry on Akavan Erityisalojen jäsenyhdistys. Museoalan ammattiliittoon kuuluu noin 1700 jäsentä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katariina Mäkelä, Museoalan ammattiliitto MALToiminnanjohtaja
Puh:040 774 7620katariina.makela@museoalanammattiliitto.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Akavan Erityisalat on kulttuurin ja hallinnon sekä viestinnän, liike-elämän ja hyvinvoinnin aloilla asiantuntija- ja esihenkilötehtävissä toimivien ammattiliitto, johon kuuluu 19 jäsenjärjestöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akavan Erityisalat
Akavan Erityisalojen terveiset budjettiriiheen: Työttömyyden taittaminen etusijalle, suojaosat takaisin, järjestöille toimintakyky ja hallinnolle uudistumisen edellytykset31.8.2026 08:21:37 EEST | Tiedote
Budjettiriihessä on keskityttävä erityisesti työttömyyden kasvun taittamiseen. Työllisyyspalveluille on turvattava riittävät voimavarat, työttömyysturvan suojaosat on palautettava ja järjestöihin sekä julkiseen hallintoon kohdistettujen leikkausten vaikutukset on arvioitava uudelleen, vaatii Akavan Erityisalat.
Akavan Erityisalat ja Specia: Osaamissetelin käyttöönotto resursoitava26.8.2026 13:24:22 EEST | Tiedote
Jotta osaamisseteliuudistus voidaan toteuttaa laadukkaasti, tarvitaan lisäresursointia. Työllisyyspalveluiden henkilöstö on jo nyt osin vaikeasti kuormittunut ja uudistus tuo merkittävästi lisätyötä etenkin alkuvaiheessa, Akavan Erityisalat ja sen jäsenyhdistys Specia sanovat. Liitot näkevät myös, että työllisyyttä edistäviä palveluja tulisi voida hankkia pieniltäkin toimijoilta. Osaamisseteliuudistuksen lausuntoaika päättyi 24.8.2026.
Vantaan ja Espoon yt-neuvottelut huolettavat tukipalveluiden ammattilaisia - Skilla ja Akavan Erityisalat peräänkuuluttavat hallittua uudistamista14.8.2026 10:00:34 EEST | Tiedote
Vantaalla ja Espoossa käynnistyvät muutosneuvottelut huolettavat hallinnon ja tukipalvelujen työntekijöitä. – On hyvä, että kasvatuksen ja opetuksen palveluita halutaan turvata. Samalla on tunnistettava, että hallinto ja tukipalvelut ovat osa näiden palveluiden toimivaa kokonaisuutta, sanoo tukipalvelujen asiantuntijoita edustava Skilla ry. Skilla on Akavan Erityisalojen jäsenyhdistys.
Akavan Erityisalat: Alustatyölain suojeltava paremmin työntekijää7.8.2026 10:02:57 EEST | Tiedote
Hallituksen esitys alustatyölaiksi tarvitsee lisää kunnianhimoa, jotta se toisi selkeyttä alustatyömarkkinoille ja suojaisi paremmin työntekijää. Esitys täyttää vähimmäistason, muttei vastaa riittävästi EU:n kauan kaivatun ja tärkeän alustatyödirektiivin tavoitteisiin, Akavan Erityisalat sanoo. Liitto muistuttaa, että myös alustojen kautta asiantuntijatyötä tekevät voivat olla haavoittuvassa asemassa. Alustatyölakia koskeva lausuntokierros päättyy 28.8.2026.
Akavan Erityisalat: Opintotukiuudistus lisäämässä opiskelijan velkataakkaa24.6.2026 10:15:08 EEST | Tiedote
Akavan Erityisalat katsoo, että hallituksen esitys uudeksi opintoetuuslaiksi lisäisi opiskelijoiden velkataakkaa entisestään. – Esitystä on muutettava. Opiskelijoille tulee antaa opiskelurauha ilman pakkoa opintolainan nostoon tai opintojen ohella työskentelyyn, liitto sanoo lausunnossaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
