Museokortti tänään 5-vuotias, kansa rakastui museoihin ja kulttuuri kiinnostaa enemmän kuin koskaan

Ensimmäiset Museokortit luovutettiin presidenttiparille Mäntyniemessä 5. toukokuuta 2015.
Kukaan ei tuolloin tiennyt, kiinnostaisiko pikavauhtia rakennettu korttiviritelmä ketään. Kyllä kiinnosti, kolmena ensimmäisenä viikkona myytiin lähes 6 000 Museokorttia.
Viidessä vuodessa on tapahtunut paljon. Museot ovat rikkoneet kaikkien aikojen kävijäennätyksensä neljänä peräkkäisenä vuotena. Toukokuussa 2015 Museokortilla pääsi 180 museoon. Nyt kohteita on yli 300 ja verkosto ulottuu Ahvenanmaalta Inariin.
Yli 300 000 suomalaista on lähtenyt vuoden mittaiselle kulttuurimatkalle. Museokortilla on maksettu jo 4,5 miljoonaa museokäyntiä. Samalla museoille on tuloutettu yli 30 miljoonaa euroa.
– Eniten iloitsemme kaikista teistä, jotka olette innostuneet museoiden upeista sisällöistä uudella tavalla, kertoo Museokortin kehitysjohtaja Seppo Honkanen.
Museoiden yhteenlasketut pääsymaksutulot, eli kertalippu- ja Museokortti-tulot yhteensä ovat kasvaneet 71 prosenttia ja museoiden kokonaiskävijämäärä 41 prosenttia.
– Hyvin perustein voidaan puhua Museokortti-ilmiöstä. Koska muut ovat innostuneet museoista, ilmiöön halutaan osallistua. Monelle Museokortin omistamisesta on muodostunut jo elämäntapa.
Mobiilisovellus julkaistaan toukokuussa, uudenlainen vuorovaikutus mahdollista
Kun museot avaavat kesällä jälleen oviaan valtioneuvoston tuoreiden päätösten mukaisesti on Museokortti-käynti mahdollista maksaa ilman perinteistä muovikorttia. Museokäynti merkitään lukemalla museokohtainen QR-koodi omalla puhelimella.
Toukokuun lopussa julkaistava Museokortti-mobiilisovellus kokoaa museot, näyttelyt ja tapahtumat kätevään pakettiin. Tämä mahdollistaa aivan uudenlaisen vuorovaikutuksen.
– Asiakkaillemme sovellus on lisäpalvelu. Kenenkään ei ole pakko siirtyä digitaaliseen käyttöliittymään, eivätkä muovikortit ole katoamassa, kertoo Honkanen.
Sovellus toimii myös ilman Museokorttia. Sen avulla kuka tahansa voi esimerkiksi selata 300 museon kiinnostavia näyttelyitä ja tapahtumia, suunnitella museokierroksia karttahaun avulla ja tilata muistutuksia suosikkikohteistaan.
Museokortin myyntitulot palautetaan museoille
Museoissa tammi-helmikuu kului jälleen ennätyslukemissa. Museosalit täyttyivät ihmisistä, mutta poikkeusolojen takia museoiden pääsylipputulot putosivat äkkiä nollaan.
Monet ovat tiedustelleet, kuinka voisivat tukea museoita taloudellisesti haastavassa tilanteessa. Yksi tapa on hankkia Museokortti, jonka myyntitulot palautetaan museoille. Museoalan ulkopuolisia edunsaajia ei ole.
– Museokortin voimassaoloa voi jatkaa huoletta. Asiakas saa valita itse, haluaako ajallisen hyvityksen museoiden kiinniolojaksolta. Samalla auttaa museoita taloudellisesti, kertoo Honkanen.
Vuonna 2019 Museokortti tuloutti museoille 9,4 miljoonaa euroa. Vastaava summa oli 7,4 miljoonaa euroa vuonna 2018. Museokortti-toiminnasta vastaa FMA Creations Oy, joka on Suomen museoliitto ry:n kokonaan omistama.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Seppo Honkanen
Kehitysjohtaja
Puh. 040 833 90 59
seppo.honkanen@museot.fi
Kimmo Levä
Toimitusjohtaja
Suomen museoliitto ry:n pääsihteeri
Puh 040 166 2816
kimmo.leva@museot.fi
Kuvat



Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Museokortti
Museokortti tänään 10 vuotta – uusi maksutapa tuo kulttuurin yhä useamman ulottuville5.5.2025 10:01:29 EEST | Tiedote
Museokortti juhlii tänään 5. toukokuuta 10-vuotista taivaltaan. Merkkipaalun kunniaksi korttiin tuodaan myöhemmin tänä vuonna kuukausimaksumalli, joka tekee museokäynneistä entistä saavutettavampia. Tavoitteena on madaltaa kynnystä kulttuuriin osallistumiseen ja vahvistaa museoiden roolia arjen elämyksissä.
Jenni Haukio onnittelee 10-vuotiasta Museokorttia: ”Ainutlaatuinen, historiaan jäävä kulttuuriteko”5.5.2025 08:08:00 EEST | Tiedote
Ensimmäiset Museokortit ojennettiin presidentti Sauli Niinistölle ja Jenni Haukiolle Mäntyniemessä vuonna 2015. Kymmenessä vuodessa Museokortista on kasvanut koko kansan kulttuuri-ilmiö. Museokortti löytyy tällä hetkellä lähes 350 000 suomalaisen taskusta.
Kulttuuria työhyvinvoinnin tueksi – Museokortti-lahjoitus annettiin tänä vuonna hoitotyöntekijöille27.2.2025 08:12:40 EET | Tiedote
Museokortti lahjoitti 60 korttia Päijät-Hämeen hyvinvointialueen hoitajille osana vuosittaista hyvinvointilahjoitustaan. Lahjoituksen tavoitteena on muistuttaa kulttuurin positiivisista vaikutuksista työhyvinvointiin ja jaksamiseen.
Vuoden 2025 hittinäyttelyt – katso 20 kiinnostavinta kulttuurivinkkiä21.1.2025 08:23:49 EET | Tiedote
Koe surrealismin suurnimet Salvador Dalísta Joan Miróon ja vietä taiteilija Reidar Särestöniemen juhlavuotta. Näe mammutit ja muut jääkauden jättiläiset, tutustu supersankarien historiaan ja astu muumien lumoavaan maailmaan.
Museokortti on kärkisijoilla kulttuurietujen tarjoajien listoilla – työikäiset hakevat palautumista museovierailuista25.10.2024 08:49:49 EEST | Tiedote
Työssäkäyvät käyttävät kulttuurietujaan erityisen paljon Museokortin hankintaan. Edenredillä Museokortti on tuhansien palveluiden joukosta neljänneksi suosituin kohde, ja myös Smartumilla se on viiden kärjessä. ePassilla Museokortti on ollut kulttuuriedun toimipaikkojen TOP 5 -kärjessä joka kuukausi vuoden 2024 aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme