Museot tarvitsevat kriisirahoitusta
6.4.2020 19:40:02 EEST | Akavan Erityisalat | Tiedote

Museoala tarvitsee rahoitusta selviytyäkseen talousahdingosta, joka aiheutuu museorakennusten sulkemisesta yleisöltä koronaviruspandemian takia, sanoo toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä Museoalan ammattiliitosta.
- Pääsymaksu- ja myyntituottojen väheneminen on vaikeuttanut ensimmäisenä toimintaa yksityisissä museoissa, joissa omarahoitusosuus on normaalioloissa jopa 30 prosenttia. Myös valtion ja kuntien museoissa tuottojen vähentyminen tulee kompensoida, jotta vältytään leikkauksilta kuluvana ja ensi vuonna, toteaa pääsihteeri Kimmo Levä Suomen Museoliitosta.
-Yksityisillä museoilla ei ole taloudellisia puskureita selviytyä lippu- ja myyntitulojen ehtymisestä, sillä normaalioloissakin kaikki museoiden tulo on käytetty museotoiminnan ylläpitoon eli kiinteistö-, kokoelma- ja henkilöstökustannuksiin, Mäkelä ja Levä muistuttavat.
- Opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan koronatilanteesta aiheutuva museoiden sulkeminen ei vaikuta vuoden 2020 valtionosuuksien määrään. Valtionosuuksia ei siis peritä takaisin, vaikka museon toiminta olisi supistunut. Tämä on helpottava tieto, mutta lipputulojen vajausta ei tällä paikata.
- Esitämme hankerahoituksen osoittamista museoille kompensoimaan lippu- ja muita tuloja. Rahoitus tukisi museotyönantajia yksityisellä, valtion ja kuntasektorilla, etteivät ne nyt lomauttaisi museoiden henkilöstöä ja keskeyttäisi arvokasta museotyötä.
Lomautukset
lyhytnäköisiä
Museorakennusten sulkeminen on saanut osan museoista jo panikoimaan ja lomauttamaan henkilöstöään. Ennakkotiedot Museoalan ammattiliiton kyselystä kertovat, että jotkut museot ovat sulkeneet ovensa kaikilta työntekijöiltä ja lomautuksia on perusteltu sillä, että töitä ei ole.
- Tämä on todella lyhytnäköinen tie, sillä 70 prosenttia museotyöstä tehdään kulisseissa. Asiakaspalvelun ja näyttelytyön osuus on vain 30 prosenttia, sanoo Katariina Mäkelä.
- Korkeatasoisten museopalvelujen taustalla on pitkäjänteinen suunnittelu- ja valmistelutyö. Se on usein asiakkaille näkymätöntä näyttelyjen suunnittelua ja toteuttamista, aineiston dokumentointia ja konservointia, tilojen ja palvelujen uudelleenorganisointia, toimipisteiden huolto- ja ylläpitotöitä.
- Myös asiakaskohtaamiset jatkuvat ja poikkeusaika tulee nyt käyttää hyväksi innovoimalla uusia tapoja palvella asiakkaita. Esimerkiksi verkkomateriaalia voidaan ottaa vielä aktiivisemmin käyttöön, kokoelmia esitellään verkossa ja näyttelyjäkin toteutetaan ja niissä opastetaan virtuaalisesti. Myös hankkeet koulujen tukemiseksi etäopetuksessa ovat nyt kannatettavia. Kriisirahaa voisi suunnata näihin palveluinnovaatioihin, Mäkelä luettelee.
- On myös muistettava, että kulttuuriomaisuutta ja -perintöä tulee jo kansainvälisten yleissopimusten perusteella suojella kriisioloissa. Museoille kriittistä henkilökuntaa tulee voida pitää töissä huolehtimassa kokoelmista ja museorakennuksia tulee valvoa niin tekniikan häiriöiden kuin mahdollisen ilkivallan varalta.
- Koronakriisissä punnitaan työnantajan vastuullisuus. Kyselymme museoammattilaisille kertoo, että monessa museossa henkilökuntaa on siirretty sujuvasti etätöihin. Usein on pystytty tekemään myös töiden uudelleenjärjestelyitä ja siten turvaamaan asiakaspalvelussakin työskentelevien mahdollisuus tehdä työtä.
Lisätietoja:
toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä, Museoalan ammattiliitto, puh. 040 774 7620
pääsihteeri Kimmo Levä, Suomen Museoliitto, puh. 040 166 2816
Yhteyshenkilöt
Anna Joutsenniemi, viestintäpäällikkö, Akavan Erityisalat, puh. 040 525 8582, anna.joutsenniemi@akavanerityisalat.fi
Katariina Mäkelä, Museoalan ammattiliitto MALToiminnanjohtaja
Puh:040 774 7620katariina.makela@museoalanammattiliitto.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Akavan Erityisalat on kulttuurin ja hallinnon sekä viestinnän, liike-elämän ja hyvinvoinnin aloilla asiantuntija- ja esihenkilötehtävissä toimivien ammattiliitto, johon kuuluu 19 jäsenjärjestöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akavan Erityisalat
Helsingin tapahtumasäätiön uusi työehtosopimus näyttää suuntaa31.3.2026 08:01:20 EEST | Tiedote
Helsingin tapahtumasäätiön työehtosopimus on tapahtuma-alan ensimmäinen julkinen työnantajakohtainen työehtosopimus ja merkittävä päänavaus alalla. Palkansaajapuolta sopimuksessa edustavat Akavan Erityisalat ja sen jäsenyhdistykset Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU sekä Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti.
Akavan Erityisalat huolestui Metropolian henkilöstövähennyksistä – ”Rohkeus ei ole hätäisiä leikkauksia”24.3.2026 15:10:53 EET | Tiedote
Ammattikorkeakoulujen tulevaisuus rakentuu ihmisten varaan, ei teknologian, muistuttavat Akavan Erityisalat ja Metropolia Ammattikorkeakoulun henkilöstöä edustava Metropolian asiantuntijat ry. Metropolia kertoi uudelleenjärjestelyistä tiistaina 24.3. ja aikaisemmin maaliskuussa 40 työntekijän henkilöstövähennyksistä.
Kansallisarkisto karsii toimipaikkojaan – Ammattiliitto: Tiedon yhdenvertainen saavutettavuus varmistettava24.3.2026 07:34:20 EET | Tiedote
Kansallisarkiston alueellisen palveluverkon karsiminen kaventaa huolestuttavasti sekä tutkijoiden että kansalaisten pääsyä kansalliseen muistitietoomme, varoittaa Tiedon- ja arkistonhallinnan ammattiyhdistys TAAY. - Kaikkea ei voi digitoida. Tarvitaan ratkaisuja, jotka turvaavat myös fyysisen aineiston saatavuuden eri puolilla maata. TAAY on Akavan Erityisalojen jäsenyhdistys.
Akavan Erityisalat: Opiskelijan kesä voi olla kohtuuton19.3.2026 07:25:13 EET | Tiedote
Heikko kesätyötilanne ja sosiaaliturvan poukkoilevat heikennykset voivat ajaa opiskelijan taloudelliseen ahdinkoon ensi kesänä, varoittaa Akavan Erityisalat. Valopilkkuja ovat opintoseteliä ja työttömyysturvalla opiskelua koskevat uudistusesitykset.
Akavan Erityisalat: Palkka-avoimuusdirektiivi toimeenpantava kunnianhimoisesti9.2.2026 14:54:46 EET | Tiedote
Kaivatun palkka-avoimuusdirektiivin toimeenpanoa koskeva esitysluonnos on monin kohdin pettymys. – On menty osin sieltä, mistä aita on matalin, arvioi Akavan Erityisalojen neuvottelupäällikkö Heli Hagman.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

