Museovirasto avaa avustushaun paikallismuseoiden hankkeisiin 22.9.
19.9.2022 12:09:47 EEST | Museovirasto | Tiedote

Paikallismuseoiden hankeavustusten tavoitteena on edistää paikallismuseoiden sosiaalisesti, ekologisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti kestävää kulttuuriperintötyötä. Avustusta voidaan myöntää kokoelmien ja rakennusten hoidon sekä tiedon välittämisen lisäksi myös paikallismuseotoiminnan kehittämiseen ja suunnitelmallisuuden edistämiseen. Erityishuomiota avustuksen myöntämisessä kiinnitetään kestävien paikallisten museopalveluiden tarjontaan ja paikallisen kulttuuriperinnön saavutettavuuden parantamiseen.
Suomessa on noin tuhat paikallismuseokohdetta ja kokoelmaa: kotiseutumuseoita, henkilöhistoriallisia museoita, taidemuseoita sekä erilaisia erikoismuseoita. Paikallismuseoita ylläpidetään pääosin sivutoimisesti ja vapaaehtoisvoimin.
”Hankeavustukset ovat paikallismuseoille tärkeä apu kokoelmien ja rakennusten säilymisen ja hoidon edistämiseen sekä museotoiminnan ja -palveluiden kehittämiseen”, Museoviraston erikoisasiantuntija Jonina Vaahtolammi toteaa.
Avustuksilla on tuettu paikallismuseoiden hankkeita vuodesta 1974 lähtien, keskimäärin noin sataa hanketta vuosittain. Avustuksilla on tuettu niin museoalueiden tuulimyllyjen ja pärekattojen korjauksia kuin paikallisesta kulttuuriperinnöstä tehtyjä verkkonäyttelyitä. Vuonna 2022 paikallismuseoille myönnettiin avustus 85 hankkeeseen yhteensä 514 200 euroa.
Avustuksia voivat hakea kuntien, yhdistysten, säätiöiden ja julkisoikeudellisten laitosten ylläpitämät museot, joiden ylläpitäjä ei saa lakisääteistä valtionosuutta museotoimintaansa.
Avustukset paikallismuseoiden hankkeisiin Museoviraston verkkosivuilla: https://www.museovirasto.fi/fi/avustukset/paikallismuseot
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
erikoisasiantuntijat Jonina Vaahtolammi puh. 0295 33 6337 ja Eeva Teräsvirta puh. 0295 33 6012 etunimi.sukunimi@museovirasto.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Museovirasto
Museovirasto on kulttuuriperinnön asiantuntija, palvelujen tuottaja ja toimialansa kehittäjä. Museovirasto pitää huolta monimuotoisen kulttuuriperinnön säilymisestä sekä edistää sen saavutettavuutta ja avointa käyttöä. Museovirasto on opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa toimiva viranomainen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Museovirasto
Museoviraston uusi hanke rakentaa alueellista yhteistyötä kulttuuriperinnön turvaamiseksi30.10.2026 14:54:55 EET | Tiedote
Kriisinkestävä kulttuuriperintö -hankkeessa kehitetään alueellista toimintamallia kulttuuriperinnön ja kulttuuriomaisuuden suojelemiseksi häiriötilanteissa, kriiseissä ja poikkeusoloissa. Tavoitteena on malli, jota voidaan hyödyntää eri puolilla Suomea. Mukana ovat Satakunnan, Keski-Suomen ja Pohjois-Savon alueelliset vastuumuseot. Hanketta osarahoittaa Sitra.
Vuonna 1865 uponneen purjelaiva Bedfordin hylky tunnistettu Inkoon edustalla20.10.2026 14:39:55 EEST | Tiedote
Inkoon edustalta on löytynyt hylky, joka Museovirastossa tunnistettiin Englannissa vuonna 1864 valmistuneeksi purjealus Bedfordiksi. Alus upposi vuonna 1865 matkallaan Pietarista Amuriin. Hylyn tunnistamista edesauttoivat hyvät rekisteri- ja arkistotiedot sekä havainnot tarkastussukelluksilla.
Museovirasto avasi avustushaun rakennusten ja kulttuuriympäristökohteiden entistämiseen20.10.2026 13:03:58 EEST | Tiedote
Avustuksen tavoitteena on säilyttää arvokasta rakennettua kulttuuriperintöä ja tukea rakennusrestauroinnin työtapojen säilymistä. Avustuksia haetaan valtion yhteisessä Haeavustuksia.fi-palvelussa 30.11.2026 klo 23.59 mennessä.
Museovirasto avasi avustushaut ammatillisten museoiden innovatiivisiin hankkeisiin ja paikallismuseoiden hankkeisiin2.10.2026 09:24:25 EEST | Tiedote
Avustukset ammatillisten museoiden innovatiivisiin hankkeisiin sekä paikallismuseoiden hankkeisiin vuodelle 2027 ovat haettavissa valtionhallinnon yhteisessä Haeavustuksia.fi-palvelussa. Hakuaika päättyy 11.11.2026 klo 23.59.
Museovirasto avasi avustushaun kulttuuriperintöalan yhteisöjen toimintaan vuodelle 202723.9.2026 09:36:47 EEST | Tiedote
Museoviraston jakaman avustuksen tavoitteena on edistää kulttuuriperinnön merkitystä, arvostusta ja vaikutusta yhteiskunnassa sekä kulttuuriperintöalan kehittymistä, osaamista ja kansainvälistymistä. Avustusta haetaan Haeavustuksia.fi-palvelun kautta 3.11.2025 klo 23.59 mennessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
