Museovirasto jakoi avustusta 33:n kulttuurihistoriallisesti arvokkaan liikennevälineen restaurointiin
17.5.2021 08:00:00 EEST | Museovirasto | Tiedote

Avustuksia myönnettiin niin yksityishenkilöiden, yhteisöjen, yritysten kuin aatteellisesti ja ammatillisesti hoidettujen museoiden hankkeisiin. Avustettavien kohteiden joukossa on neljä lentokonetta, viisi rautatieliikenteen kalustoyksikköä, viisi kuorma-autoa, kaksi linja-autoa, kuusi henkilöautoa, kaksi höyryhinaajaa, hevosvaunut, paloauto, telatraktori, purjelaiva, moottorilaiva, purjevene ja yksi moottorivene. Lisäksi tuettiin Jokioisten museorautatien kunnostustöitä sekä höyrykattilasuojan rakentamista.
Avustushakemuksia tuli 116 kappaletta, ja niissä haettiin yhteensä 1 562 670 euroa. Tarkoitusta varten asetetun määrärahan suuruus oli 337 600 euroa. Tästä summasta päätettiin myöntää avustusta 33 kohteelle. Suurin myönnetty avustus oli suuruudeltaan 60 000 euroa, pienin 1000 euroa.
Arvokkaat kulkuvälineet halutaan pitää käyttökunnossa
Liikkuminen ja kuljettaminen ovat yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan universaaleja perustoimintoja. Vanhat kulkuvälineet ovat todisteita teollisuuden, talouden ja yhteiskunnan kehityksestä. Vanhojen kulkuvälineiden säilyttäminen käyttökunnossa perustuu taitoon. Korjaamisen taito on aineetonta kulttuuriperintöä, jonka säilymistä avustuksilla halutaan tukea.
Museovirasto tukee avustuksilla hankkeita, joilla tuetaan arvokkaaksi luokiteltujen kulttuuriperintökohteiden kestävää käyttöä ja hoitoa. Tavoitteena on varmistaa, että Suomessa säilyy edustava otos kulkuvälineitä asianmukaisessa käyttökunnossa.
– Käyttökuntoinen vanha kulkuväline on “real thing” – se pystyy kertomaan tarinoita sekä tarjoamaan kokemuksia ja elämyksiä, joihin vitriinin asetettu esine tai VR-lasit eivät pysty, kuvailee erikoistutkija Hannu Matikka Museovirastosta.
Hakemusten laadullisessa arvioinnissa kiinnitettiin ensimmäisenä huomioita hankkeen yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen. Tämän jälkeen arvioitiin kulkuvälineen arvo ja merkitys sekä hankkeen laatu ja vaikuttavuus kohteen palauttamiseksi tai säilyttämiseksi käyttökuntoisena.
Yhteiskunnallista vaikuttavuutta arvioitaessa kiinnitettiin huomiota hankkeiden työllistäviin vaikutuksiin, kulkuvälineen käyttöön, ylläpitoon ja kunnostukseen liittyvää tiedon ja taidon säilyttämiseen ja jakamiseen sekä hankkeiden osallistaviin vaikutuksiin. Myönnettävän avustuksen suuruus voi olla 50 prosenttia hankkeen kokonaiskustannuksista, eli jokainen avustuksensaaja laittaa entisöintihankkeeseensa aina vähintään Museoviraston myöntämän summan verran omaa rahaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot
erikoistutkija Hannu Matikka, hannu.matikka@museovirasto.fi, puhelin 0295 33 6273
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Museovirasto
Museovirasto on kulttuuriperinnön asiantuntija, palvelujen tuottaja ja toimialansa kehittäjä. Museovirasto pitää huolta monimuotoisen kulttuuriperinnön säilymisestä sekä edistää sen saavutettavuutta ja avointa käyttöä. Museovirasto on opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa toimiva viranomainen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Museovirasto
Museoviraston uusi hanke rakentaa alueellista yhteistyötä kulttuuriperinnön turvaamiseksi30.10.2026 14:54:55 EET | Tiedote
Kriisinkestävä kulttuuriperintö -hankkeessa kehitetään alueellista toimintamallia kulttuuriperinnön ja kulttuuriomaisuuden suojelemiseksi häiriötilanteissa, kriiseissä ja poikkeusoloissa. Tavoitteena on malli, jota voidaan hyödyntää eri puolilla Suomea. Mukana ovat Satakunnan, Keski-Suomen ja Pohjois-Savon alueelliset vastuumuseot. Hanketta osarahoittaa Sitra.
Vuonna 1865 uponneen purjelaiva Bedfordin hylky tunnistettu Inkoon edustalla20.10.2026 14:39:55 EEST | Tiedote
Inkoon edustalta on löytynyt hylky, joka Museovirastossa tunnistettiin Englannissa vuonna 1864 valmistuneeksi purjealus Bedfordiksi. Alus upposi vuonna 1865 matkallaan Pietarista Amuriin. Hylyn tunnistamista edesauttoivat hyvät rekisteri- ja arkistotiedot sekä havainnot tarkastussukelluksilla.
Museovirasto avasi avustushaun rakennusten ja kulttuuriympäristökohteiden entistämiseen20.10.2026 13:03:58 EEST | Tiedote
Avustuksen tavoitteena on säilyttää arvokasta rakennettua kulttuuriperintöä ja tukea rakennusrestauroinnin työtapojen säilymistä. Avustuksia haetaan valtion yhteisessä Haeavustuksia.fi-palvelussa 30.11.2026 klo 23.59 mennessä.
Museovirasto avasi avustushaut ammatillisten museoiden innovatiivisiin hankkeisiin ja paikallismuseoiden hankkeisiin2.10.2026 09:24:25 EEST | Tiedote
Avustukset ammatillisten museoiden innovatiivisiin hankkeisiin sekä paikallismuseoiden hankkeisiin vuodelle 2027 ovat haettavissa valtionhallinnon yhteisessä Haeavustuksia.fi-palvelussa. Hakuaika päättyy 11.11.2026 klo 23.59.
Museovirasto avasi avustushaun kulttuuriperintöalan yhteisöjen toimintaan vuodelle 202723.9.2026 09:36:47 EEST | Tiedote
Museoviraston jakaman avustuksen tavoitteena on edistää kulttuuriperinnön merkitystä, arvostusta ja vaikutusta yhteiskunnassa sekä kulttuuriperintöalan kehittymistä, osaamista ja kansainvälistymistä. Avustusta haetaan Haeavustuksia.fi-palvelun kautta 3.11.2025 klo 23.59 mennessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


