Museovirasto jakoi puoli miljoonaa euroa avustuksina museoille kuvataiteilijoiden näyttelypalkkioihin
10.1.2023 12:34:06 EET | Museovirasto | Tiedote

Näyttelypalkkiolla korvataan näyttelyssä esillä olevien teosten valmistaminen, näyttelyyn osallistuminen ja muu sen yhteydessä tehtävä työ. Kuvataiteilijoiden näyttelypalkkioilla huomioidaan kuvataiteilijoiden merkitys näyttelyn sisällön tuottajina ja parannetaan heidän mahdollisuuksiaan saada elantonsa taiteellisesta työstä. Näyttelypalkkiojärjestelmä auttaa museoita toimimaan vahvoina taiteen ja taiteilijoiden toimeentulon puolestapuhujina alueillaan ja siten turvaamaan pitkäjänteisesti taiteellista työtä ja kuvataiteen kehitystä.
”Avustuksilla pyritään tukemaan sellaisen käytännön juurtumista ja kehittymistä, että kuvataiteilijalle maksetaan palkka hänen tekemästään työstä. Myös museot ovat olleet tyytyväisiä siihen, että avustuksen turvin ne pystyvät järjestämään entistäkin vaihtelevampia taidenäyttelyitä esimerkiksi nuorilta tai erityisryhmiin kuuluvilta ammattikuvataiteilijoilta”, kertoo erikoisasiantuntija Anna Koivusalo Museovirastosta.
Avustushakemuksia näyttelypalkkioihin saapui 102 ja haettu summa oli yhteensä noin 660 000 euroa. Avustuksina jaettiin yhteensä 509 800 euroa 89 eri näyttelyhankkeeseen. Kaikkiaan avustuksilla tuettiin 267 taiteilijan taiteilijapalkkioita. Suurin myönnetty avustus oli 26 500 euroa ja pienin 680 euroa. Keskimääräinen myönnetty avustussumma oli 5 728 euroa.
Avustuksia sai 40 museota, joista 83 % oli taidemuseoita. Uusimaa ja Varsinais-Suomi, joissa sijaitsee runsaasti taidemuseoita, saivat yhteensä noin kolmanneksen jaetuista avustuksista. Muuten myönnetyt avustukset jakautuvat alueellisesti varsin tasaisesti ympäri Suomen. Avustuksia myönnettiin niin yksityis-, ryhmä- kuin sarjanäyttelyiden taiteilijapalkkioihin eri kuvataiteen medioita hyödyntäviin näyttelyhankkeisiin.
Yksi avustusta saaneista museoista on Kuopion taidemuseo.
”Kuopion taidemuseo haluaa rohkaista kaikkia kokemaan taidetta sekä luoda mahdollisuuksia taiteen tekijöille. Taiteen tekijöiden huomioiminen tarkoittaa toiminnassamme näyttelytilaisuuksien lisäksi taiteilijoiden toimeentulon edistämistä. Tässä tärkeässä roolissa ovat näyttelypalkkioavustukset, joiden avulla pystymme maksamaan taiteilijoille heidän tekemästään työstä ja toteuttamaan meille tärkeätä yhdenvertaisuuden arvoa. Ilman avustusta emme tähän tavoitteeseen kykenisi,” kertoo Kuopion taidemuseon museonjohtaja Anna Vilkuna.
Juuri päättynyt hakukierros oli toinen vuoden 2022 aikana järjestetty. Kaikkiaan Museovirasto jakoi vuoden 2022 aikana miljoona euroa avustuksina näyttelypalkkioihin. Seuraava hakukierros avautuu keväällä 2023. Avustuksia voidaan myöntää päätoimisesti ja ammatillisesti hoidetuille museoille sellaiseen näyttelypalkkioon, jonka ne maksavat ammattikuvataiteilijalle yksityis- tai ryhmänäyttelyä varten tehdystä taiteellisesta työstä.
Myönnetyt avustukset: https://www.museovirasto.fi/fi/avustukset/avustukset-museoille-kuvataiteilijoiden-nayttelypalkkioihin/myonnetyt-avustukset
Avustukset museoille kuvataiteilijoiden näyttelypalkkioihin Museoviraston verkkosivulla:
https://www.museovirasto.fi/fi/avustukset/avustukset-museoille-kuvataiteilijoiden-nayttelypalkkioihin
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
erikoisasiantuntija Anna Koivusalo, anna.koivusalo@museovirasto.fi, puh. 0295 33 6178
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Museovirasto
Museovirasto on kulttuuriperinnön asiantuntija, palvelujen tuottaja ja toimialansa kehittäjä. Museovirasto pitää huolta monimuotoisen kulttuuriperinnön säilymisestä sekä edistää sen saavutettavuutta ja avointa käyttöä. Museovirasto on opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa toimiva viranomainen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Museovirasto
Museovirasto avasi avustushaun kuvataiteilijoiden näyttelypalkkioihin2.9.2026 10:41:19 EEST | Tiedote
Museovirasto avasi 1.9.2026 avustushaun kuvataiteilijoiden vuoden 2027 näyttelypalkkioiden kattamiseen. Ammatillisten museoiden lisäksi myös eräät muut näyttelynjärjestäjät voivat hakea avustusta näyttelypalkkioiden maksamiseen ammattikuvataiteilijalle. Avustuksia haetaan Haeavustuksia.fi-palvelun kautta 13.10.2026 klo 23.59 mennessä.
Museovirasto avasi avustushaun aineettoman kulttuuriperinnön hankkeisiin31.8.2026 10:59:14 EEST | Tiedote
Avustus on suunnattu eritysesti yhteistyö- ja kehittämishankkeisiin aineettoman kulttuuriperinnön aloilla. Hakeminen tapahtuu valtion yhteisessä Haeavustuksia.fi-palvelussa. Haku päättyy 8.10.2026 klo 23.59.
Peltikaton korjauskortti päivitetty13.8.2026 14:53:14 EEST | Tiedote
Museoviraston Korjauskortti 5 Peltikatto on päivitetty. Korjauskortissa käsitellään peltikaton huoltoa, korjaamista ja maalaamista. Lisäksi mukana on katsaus peltikaton historiaan Suomessa. Pelti on yksi Suomen yleisimmistä kattomateriaaleista.
Museovirasto myönsi entistämisavustuksia 203 rakennukselle ja kulttuuriympäristölle1.7.2026 10:57:25 EEST | Tiedote
Eri puolille Suomea sijaitseville kohteille myönnetyillä avustuksilla tuetaan arvokkaan rakennusperinnön säilymistä, perinteisiä korjaustapoja ja restaurointialan erikoisosaamista. Suurin yksittäinen avustus myönnettiin Hangon Casinon ikkunoiden korjaamiseen.
Museovirasto jakoi neljättä kertaa avustuksia Euroopan neuvoston kulttuurireittitoimintaan24.6.2026 14:08:18 EEST | Tiedote
Avustusta jaettiin Teollisuusperintöreitille, Lauluperinnereitille sekä Sodan ja rauhan keskus Muistille, joka kehittää reittitoimintaa sotahistorian ympärille. Avustuksen tavoitteena on vahvistaa Euroopan neuvoston kulttuurireittisopimuksen toimeenpanoa Suomessa ja edistää YK:n Agenda 2030 kestävän kehityksen tavoitteita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
