Museovirasto

Museovirasto mukana varmistamassa kulttuuriperintöalan eurooppalaista osaamista ja taitoja

Jaa

Museovirasto on Suomen edustajana mukana vuoden 2021 alussa käynnistyneessä kansainvälisessä CHARTER-hankkeessa, jossa laaditaan kulttuuriperintöalalle pitkäkestoinen ja kattava osaamisstrategia. Yhteisen eurooppalaisen strategiatyön tavoitteena on varmistaa kulttuuriperintöalan riittävä osaaminen, jotta ala kykenee myös jatkossa vastaamaan ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin tarpeisiin.

Suomen kansallismuseon museokohteisiin kuuluvassa Seurasaaren ulkomuseossa työskentelee ympärivuotisesti Museoviraston restauroinnin ja konservoinnin ammattilaisia. Kuva: Museovirasto
Suomen kansallismuseon museokohteisiin kuuluvassa Seurasaaren ulkomuseossa työskentelee ympärivuotisesti Museoviraston restauroinnin ja konservoinnin ammattilaisia. Kuva: Museovirasto

Euroopan kulttuuriperintöalojen yhteiskunnallinen merkitys on viime vuosina tunnistettu yhä laajemmin. CHARTER-hanke kokoaa yhteen kaikkiaan 47 Euroopan kulttuuriperintöalan johtavaa koulutusorganisaatiota, työnantajaa ja julkisen sektorin toimijaa. Museovirasto tuo kokonaisuuteen kulttuuriperintöosaamisen lisäksi sekä työnantajan että julkisen viranomaisen näkökulmia.

“Suomen osaamista koulutuksessa ja kasvatuksessa arvostetaan laajalti. CHARTER-hanke on Museovirastolle mahdollisuus vaikuttaa kulttuuriperintöalan koulutuksen ja osaamisen kehitykseen eurooppalaisessa yhteistyössä. Hanke tukee myös oivalla tavalla Suomessa vuonna 2018 voimaan tulleen Faron puiteyleissopimuksen tavoitteita tukea ja kehittää kulttuuriperintöosaamista”, kehittämisjohtaja Ulla Salmela Museovirastosta sanoo.

Alojen osaamista tarvitaan kestävän yhteiskunnallisen ja taloudellisen kehityksen turvaamiseksi. Monimuotoisella sektorilla esiintyy kuitenkin rakenteellisia haasteita, jotka hankaloittavat ammatillista liikkuvuutta, elinikäistä oppimista ja mahdollisten osaamisen katvealueiden tunnistamista. Alan työvoima ikääntyy, ja samaan aikaan uusien alalle työllistyvien määrä vähenee.

CHARTER-hanke pyrkii vastaamaan näihin haasteisiin kartoittamalla alan oppimis- ja urapolkuja sekä ammattiluokituksia. Näin lisätään ja monipuolistetaan osaamista ja vahvistetaan alan ammattilaisten mahdollisuuksia liikkuvuuteen sekä lisätään ymmärrystä esimerkiksi alan taloudellisesta merkityksestä.

Kulttuuriperintöalan ammattiosaamisen kenttä laajenee

Kulttuuriperintöalalla tarvitaan tulevaisuudessa alan ydintaitojen lisäksi yhä enemmän laaja-alaista osaamista, kuten ongelmanratkaisu- ja vuorovaikutustaitoja tai esimerkiksi liiketoimintaosaamista. CHARTER-hankkeessa kulttuuriperintöalan taitoja tarkastellaan suojelun ja säilyttämisen, kädentaitojen ja perinnetiedon, viestinnän, tiedollisten valmiuksien sekä suunnittelu- ja johtamisosaamisen näkökulmasta.

Esimerkiksi osa perinteisistä kädentaidoista on vaarassa vähetä tai kadota kokonaan. Restaurointi- ja konservointialan koulutusta on supistettu, ja osaajien määrä vähenee. On tarpeen varmistaa, että taitavia ammattilaisia on riittävästi myös tulevaisuudessa.

CHARTER-hanke kartoittaa tulevaisuudessa tarvittavia taitoja, jotka voivat liittyä esimerkiksi digitaaliseen ja teknologiseen osaamiseen tai vihreään ja siniseen talouteen. Muun muassa digitaalisten taitojen merkityksen kuvaaminen osana ammattiluokituksia voi tukea myös jatkuvaa oppimista, kun osaamisen kehittämiseen liittyvät tarpeet tunnistetaan aiempaa paremmin.

Mikä CHARTER?

Erasmus+-rahoitteinen CHARTER-hanke käynnistyi tammikuussa 2021 ja jatkuu seuraavat neljä vuotta. Hankkeessa on mukana 47 jäsentä ympäri Eurooppaa. Museovirasto osallistuu asiantuntijana hankkeen sisältöjen suunnitteluun ja kehittämiseen ja vastaa yhdessä Department of Housing, Local Government and Heritage’n (Irlanti) kanssa työpaketista, joka edistää hankkeen laatua ja arviointia. Hanketta koordinoi Universitat de Barcelona.

Hankkeen kohderyhmiä ovat päätöksentekijät, opiskelijat, ammattilaiset, kouluttajat, työnantajat sekä palveluiden käyttäjät ja asiakkaat. Museovirasto järjestää hankkeen aikana Suomessa tilaisuuksia yhteiselle keskustelulle kulttuuriperintöalan osaamisesta.

Seuraa CHARTER-hankkeen tapahtumia ja tuloksia tilaamalla uutiskirje verkosta.

CHARTER sosiaalisessa mediassa:

● Twitter: @AllianceCharter

● Facebook: @CHARTER.Alliance.EU

● Instagram: @charter.alliance.eu

● LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/charter-alliance-eu

Lisätiedot

www.charter-alliance.eu

Museoviraston kansainväliset yhteistyöhankkeet

Ulla Salmela, kehittämisjohtaja (vs), ulla.salmela@museovirasto.fi, puh. 0295 33 6251

Avainsanat

Kuvat

Suomen kansallismuseon museokohteisiin kuuluvassa Seurasaaren ulkomuseossa työskentelee ympärivuotisesti Museoviraston restauroinnin ja konservoinnin ammattilaisia. Kuva: Museovirasto
Suomen kansallismuseon museokohteisiin kuuluvassa Seurasaaren ulkomuseossa työskentelee ympärivuotisesti Museoviraston restauroinnin ja konservoinnin ammattilaisia. Kuva: Museovirasto
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Museovirasto
Museovirasto
Sturenkatu 2a
00510 HELSINKI

https://www.museovirasto.fi

Museovirasto

Museovirasto on kulttuuriperinnön asiantuntija, palvelujen tuottaja ja toimialansa kehittäjä. Museovirasto pitää huolta monimuotoisen kulttuuriperinnön säilymisestä sekä edistää sen saavutettavuutta ja avointa käyttöä. Museovirasto on opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa toimiva viranomainen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Museovirasto

Majakkalaiva Kemi palaa Kotkaan – restaurointi jatkuu sisätilojen kunnostuksella15.7.2021 13:07:46 EEST | Tiedote

Suomen viimeinen käytössä ollut majakkalaiva Kemi palaa telakalta Kotkaan. Suomen merimuseon kokoelmaan kuuluva majakkalaiva Kemi on ollut alkuvuoden ajan Viaporin Telakka ry:n telakalla Suomenlinnassa. Nyt aluksen runko on kunnostettu ja alus on saanut lisää elinvuosia. Sään salliessa Kemi hinataan Helsingistä Kotkaan 15.–16.7. ja se saapuu Merikeskus Vellamon laituriin perjantaina 16.7. aamulla. Yleisölle majakkalaiva Kemi on tarkoitus avata keväällä 2022.

Museotilastot 2020 julkaistu - museokäyntien määrä väheni koronavuotena15.6.2021 14:04:08 EEST | Tiedote

Museovirasto on julkaissut Suomen ammatillisesti hoidettujen museoiden toimintaa, henkilöstöä ja taloutta koskevat tilastotiedot vuodelta 2020. Tilastohaku ja avoimena tietona julkaistut tilastotaulukot vuosilta 2007–2020 ovat käytettävissä Museotilasto.fi-verkkopalvelussa. Tulevan syksyn aikana sivustolla julkaistaan myös aineiston pohjalta tehtyjä Tilastokortteja, joissa analysoidaan lukuja tarkemmin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme